Lähtökuopissa ja kalkkiviivoilla

”Ruukku tihkuu sitä, mitä siinä on sisällä.”
(kiinalainen sanonta)

Olen neljättä kuukautta kirjoittanut blogiani. Sen polttopisteenä on ollut vuorotteluvapaani kolmen kuukauden jakso Kiinassa. Blogi alkoi mielikuvista ja odotuksista. Mukaan mahtui tuntemattoman pelkoakin. Ne virittivät odotuksen jännitystä, joka on osa kokemusta. Maaliskuun merkinnät ovat kuin malttamattoman varaslähtö, joka eittämättä komennetaan takaisin lähtötelineisiin.

Olen kertonut tästä jaksosta hyvin henkilökohtaisesti koettuna, yksien monitehosilmälasien läpi nähtynä. Onhan blogi oma matkapäiväkirjani, jonka olen avannut muiden luettavaksi. Kuten yllä oleva kiinalainen sanonta ruukusta hyvin kuvaa se on tihkunut kaijamaista havainnointia, kokemuksia, ihmettelyä, ihailua, kritiikkiä, iloa ja surua.

Huomenna lennämme Kiinan aiempaan pääkaupunkiin, Xianiin, katsastamaan terrakotta-armeijan. Pekingiin saavumme maanantaina 26.6. valmistautumaan lennolle Helsinkiin 27.6.

Nyt olen samanaikaisesti lähtökuopissa ja toisaalta tämän elämäni kiinalaisen rupeaman kalkkiviivoilla. Tilanne kuvaa hyvin elämän jatkuvaa liikettä, muutosta ja jaksoista kiertokulkua.

Kun alan ikävöidä Kiinaan, laitan taolaisesta ruukustani leviämään santelipuun tuoksun ja työnnän jalkani kirsikanpuukukka kenkiin ja oloni on varmaan hetkessä hyvin nostaginen.








Kiinan kielessä hengitys merkitään kahdella merkillä. Toinen tarkoittaa uloshengitystä ja toinen sisäänhengitystä. Nimenomaan tässä järjestyksessä. Merkissä piilee kiinalainen viisaus. Täytyy ensin tyhjentyä tehdäkseen tilaa sille uudelle, joka pyrkii sisään.



Kiitos seurasta kaikille tietooni tulleille matkakumppaneille, kommentoijille ja myös niille hiljaisille mukana matkanneille, jotka ovat seuranneet polkujani Kiinassa.


Supisuomalaista juhannusjuhlaa kaikille!