Sukuloimassa Kunmingissä

Kunming, miniämme kotikaupunki, on ikuisen kevään kaupunki. Kaupunki on sijainniltaan etelämpänä kuin Kairo tai Kanarian saaret. Se on Yunnanin maakunnan pääkaupunki, jossa asuu Suomen verran eli viitisen miljoonaa asukasta.

Mahojen mölinät verottivat vähän voimia aamupäivästä ja säästelimme niitä kävelemällä aurinkoisella kansainvälisellä kukkaexpo- alueella. Vuonna 1999 Kunmingissä oli iso hortonomian expo, jossa myös Suomi oli edustettuna. Nyt, luojan kiitos, Suomen lippu ei ollut enää alueensa salossa, koska alueella kökötti vain puinen korvaan purtu karhu ja orvon oloinen puuorava. Suhisevista koivuista, oravaisen sammalvuoteista tai edes rentun ruusuista ei näkynyt jälkeäkään.

Päivällinen Yangin kotona oli tietysti päivän kohokohta. Pöytä täyttyi noin kymmenestä eri ruokalajista. Isä hääräsi esiliina edessä pääkokkina. Ensimmäisenä tarjottiin mielikeittoani, jota lienee kypsytelty yli yön vuohen lihasta. Uusi herkullinen tuttavuus olivat friteeratut vuohenjuustotangot. Kaikkia vokattuja vihanneksia emme tunnistaneet. Ruuan lomassa kilisteltiin valkoisen juoman (”pontikka”) laseja.
Tädille, äidin siskolle, oli näytettävä heinäkuussa syntyväksi odotettavan lapsenlapsen ultraäänikuvat. Niiden näkeminen on aina yhtä häkellyttävän onnellinen kokemus. Samaan syssyyn me naiset hypistelimme Yangin äidin kutomia vauvan nuttuja. Vähän tuli meikäläiselle paineita!

Arvelimme jo, että jos vieraat nyt lähtisivät, pääsisi sukulaisperhe vetämään henkeä ja Euroopan sukulaiset nukkumaan kylläisen vatsansa viereen. Mutta silloin alkoi tapahtuma, jota en unohda. Koin kauniin kirjoituksen ja käden taitojen rakastajan täyttymyksen.

Ruokapöytä raivattiin tyhjäksi. Yangin isä kantoi kalligrafialaatikkonsa pöydälle. Nosti tussikiven pöydälle, kastoi kolme pensseliä ”vetäytymään” ja levitti paperin pöydälle. Olin jo ehtinyt vierailun aikana saada perheeltä lahjaksi kolme omaa pensseliä. Kädestä pitäen minulle oli opetettu oikeata otetta pensselistä.

Herra Zhai Yingchang istui pöydän ääreen. Hän keskittyi, katseli valkeaa tyhjää tilaa paperilla. Pensselin tuoksuva musta tussi piirtyi paksuna runkona paperiin ja päättyi pensselin pysähtyneeseen painumaan. Syntyi viivan pyöreä päätepiste. Sitten sivellin jatkoi matkaa uuden viivan myötä lopettaen kulkunsa kevyeen nostoon. Paperilla oli herkkä siveltimen karvojen loppua kohti kevenevä viivojen rivi. Lumoutuneena katsoin osaavan käden tanssittamaa sivellintä ja tussin hallittuja piirtoja valkealla paperilla.

Zhai Yingchang teki Kaijan merkin. Sitten hän ojensi minulle pensselin ja levitti puhtaan valkean paperin eteeni. ”Sinun vuorosi”. Asettelin sormiani siveltimelle kuin puhallinsoittimen aukoille. Tein rohkeasti ohjeiden mukaan: ensimmäinen veto, toinen veto... Sain kannustusta pöydän ääreltä ja merkki syntyi. Sitten oli aika käydä läpi merkin ”virheet”. Sormen kärjellä ja nivelvälillä mestari mittaili viivani paksuutta ja antoi kiinaksi opastavan palautteen. Merkki tutkittiin veto vedolta. Olin tehnyt ensimmäisen ”kalligrafian A:ni”.

Zhai Yingchang jatkoi vielä mestarin ottein näyttämällä kuinka Finland voidaan kirjoittaa kahdella erilaisella kalligrafiatyylillä. Toinen oli taiteellisen lennokas, vapaa ja toinen perinteinen, jota olen kuulakärkikynällä näkertänyt postikortteihin. Sain vielä perusohjeet 1 – 7, joiden perusteella opetellaan kalligrafian alkeita. Saimme selailla neljää raamatun kokoista kalligrafian käsikirjaa. Kirjoittamamme paperit käärittiin mukaani ja sujautin suomalaisen poronnahkaisen kirjanmerkin Yingchangin kalligrafiakirjan väliin muistoksi tästä upeasta tuokiosta.