Teen taikaa ja villiä menoa

Kotimaassa luin, että valkea tee on sitä kallisarvoisinta, hienointa teetä. Pari päivää sitten tilasimme Kauniin joen- kaupungissa (Lijinag) virtaavan kanavan äärellä lumivalkoista ja punavalkoista teetä. Petyimme. Lyhyt luonnehdintani: karkeaa jäkälää iso tuppo veden pinnalla, teen maku kuin poron kusemaa.

Vihreä tee on todella elämän eliksiiri monestakin syystä:

1. sitä voi juoda aina, kuljettaa mukana pienessä purkissa, jossa on siivilä lehtien pitämiseksi purkissa siitä hörppiessä
2. se sammuttaa maustetun ruuan poltteen
3. se on karkottanut (lähes) kokonaan ”viinan himon”
4. aterian jälkeen ei todellakaan kaipaa kahvia, grappasta puhumattakaan
5. keitetty vesi on turvallisin juoma turistille ja sitähän teehen lisätään koko ajan
6. se rauhoittaa levottoman länsimaisen mielen
7. aina voi poiketa lasilliselle tai kipposelle vihreää teetä, johon lisätään vettä kunnes poistut kadun vilinään. Koko lysti maksaa 50 senttiä.

Tänään tunsin pientä vatsan nipistelyä nautittuani paikallista baba-leipää vihreän teen kanssa. Leipä on voi- ja pullataikinan yhdistelmä. Leipä voi olla sisältä makea tai siinä voi olla esim. sipulia. Leivän voit ostaa kojusta kadun varresta pikkunälkään.

Nipistely jatkui vatsassa, kun menimme Mu-suvun 1600-luvun tietämissä rakennettuun upeaan rakennuskompleksiin. Ajauduimme hämärään huoneeseen, jossa tarjoiltiin teetä vähän uuvahtaneille turisteille. Naxi-heimon nuori nainen puhui englantia. Pyysin teetä, joka parantaisi vatsani väänteet. Hetkeäkään epäröimättä hän kiirehti hakemaan pienen kannullisen Mu-suvun puutarhurin teetä. Tämä oli tarjonnut sitä tyttärensä (ilmeisesti murrosikäisen naiseksi tulemisen) vatsan väänteisiin. Tee oli nimetty sen jälkeen ladies' tea. Hörppäilin teetä monta kipollista ja kohta jo tunsin oloni kohenevan. Tietysti tuokio päättyi siihen, että ostin purkillisen tätä ”naisten teetä” tulevien keski-ikäisen naisen vatsan väänteiden varalle.

Runsas teen litkiminen panee toki munuaiset töihin. Lijiangin vanhan kaupungin ravintoloissa ei ole asiakasvessoja ja kannattaa siis poiketa yleiseen vessaan kadun varrella. Muistin edelliseltä Kiinan käynniltä, että Lijiangin katutoiletti oli varsin ”ylellinen”. Maksoin hienon tiskin takana istuneelle naiselle 5 senttiä.

Ovissa oli koppien koodit, joita en huomannut. Valittavana olisi ollut pönttö- tai lattiamalli. Menin siis vessaan, joka on erittäin hygieeninen. Siinä sitä kökötin lattian pinnassa. Yhtäkkiä tajusin, että nyt näen lähellä lattian rajaa seinällä jotain, jolle mikään vessa maailmassa ei ole vetänyt vertoja. Televisioruutu, jossa oli menossa laadukas luonto-ohjelma! Sen äkättyäni olisin voinut viipyä ”asioimassa” pitempäänkin. Kiina siis panostaa vessapaperin sijaan sivistävään informaatioon vessakäynnin aikana. Pyöriköhän eri kopeissa eri ohjelma? Se täytyy vielä testata. Miesten puolella oli sama meininki myös pisuaarin edessä.
Olen hämmästellyt leikki-ikäisten lasten kiltteyttä. Sekin on saanut jo selitystä. Heti aamiaisbuffet- tilanteessa aamuäreä äiti raivosi pienelle pojalleen, joka häiritsi äidin ruuan keruuta. Poika puhkesi sydäntä särkevään itkuun. Palkkana oli pieni läpsäys pyllylle. Sittemmin poika pani ruokapöydässä ranttaliksi. Hänen edessään oli kaksi kipollista riisipitoista ruokaa. Niihin hän ei juuri kajonnut. Sen sijaan suolakuppi tyhjeni ja kieri pöydällä, kaikki hammastikut oli kohta kumottu pöydälle sikin sokin. Vastapäätä reilun vuoden ikäinen tyttövauva treenasi toden teolla syömäpuikoilla ateriointia kämmenotteella ja sai kun saikin vihreän vihanneksen suuhunsa.

Lijiangin vanhan kaupungin pääkujalla taas isoäiti huutaen läksytti takin helmassa pyörivää ehkä neljävuotiasta poikaa. Raivoamisen päätteeksi alkoi piiskaaminen pepulle ensin housut jalassa ja sitten paljaalle pikku pyllylle. Nainai(=isoäiti)mieleni mureni ja sydäntäni särki. Näin sitä eletään kasvatusideologiassa täällä eurooppalaista1950-lukua. Joka piiskaa säästää, se lastaan vihaa mentaliteetti jyrää vielä. Toki olen nähnyt paljon hellittelyä ja rakkaudenlirkutuksiakin, josta pienet kiinalaiset tulevat osallisiksi. He lähes asuvat jonkun sylissä tai selässä.

Nousimme tänään vanhan kaupungin kattojen ylle. Kiipeilyn lomassa istahdimme puun katveeseen. Osmo avasi tietokoneensa kivipöydälle, jonka ääressä kökötimme. Samassa käveli iäkäs kiinalaismies mitään sanomatta hänen olkansa taa, kohta heitä oli kaksi, kolme. He saivat nähdä kuvia Shangain yöstä. Näytimme myös muutamia kuvia Suomesta. Yhdessä merenrantakuvassa esiintyi nuorin aikuinen tyttäreni bikineissä. Vanhat miehet alkoivat hymyillä ja osoittelivat minua. Arvannette, että en korjannut erhettä!

Illalla oli vanhassa kaupungissa hurja meno ja villi meininki. Kansa tanssi keskusaukiolla tulen lähettyvillä. Ilo oli vallatonta, kun vanhojen rakennusten toisen kerroksen ikkunoissa roikkui nuoria ja kadulla oli toinen ryhmä nuoria ja he lauloivat kilpaa sydämensä kyllyydestä. Kukaan ei näyttänyt olevan humalassa, vaikka kaikki olivat riehakkaalla tuulella. Syömäpuikoilla lyötiin tahtia ja välillä nokittiin ruokapala suuhun. Kiinalaisissa on jotain aivan heille ominaista valloittavaa iloisuutta ja välittömyyttä. Ihmiset hymyilevät herkästi tuntemattomillekin. Suotta ei kiinalainen viisaus totea: ”Hymy kaunistaa kasvosi”.

Ilta oli jo pimeä. Punaiset lyhdyt hehkuivat kaikkialla. Nyt sytyteltiin toiveiden kynttilöitä. Tietysti halusin laittaa lumpeenkukan muotoisen kelluvan kynttilän matkaamaan alas virtaa. Valitsin vaalean sinisen kukan, sen keskellä paloin punainen kynttilä. Se lipui määrätietoisesti kohti läheistä siltaa ja katosi sen alle toiveeni mukanaan.