Paperia paperin synnyinsijoilla

Oltuamme vajaan viikon ystävien kanssa maakuntamatkalla palasimme eilen Lijiangiin. Hotellissa olikin ollut ääretön huoli ja hätä "mystisestä" katoamisestamme. Peräämme oli soitettu Kunmingiin jne. Olimme kyllä yrittäneet kertoa vastaanoton tiskillä kahden hengen voimalla, että olemma poissa viitisen päivää, joten huonettamme ei tarvitse siivota ennen 25.4. Täällä on tapana vastata okay, okay, vaikka asia ei menisi perille. Niin nytkin. Olisi kerrossiivojalle pitänyt vääntää rautalangasta edellä mainittu viesti. Meitä läksytettiin kuin äiti kurittomia lapsiaan. Sitten lepyteltiin hedelmävadilla.

Niinpä tänään tunsimme istuvamme kuin kotiarestissa sviitissämme koko sen siivouksen ajan sylimikrot syleissä, päät nöyrästi painuksissa. Onneksi pyykkimme palauttanut poika oli yhtä hymyä, kun tapasi vanhan tutun pyykkipussia palauttaessaan. Olemme luvanneet jatkossa olla kiltisti ja informoida kaikkia hotellin munanpaistajaa myöten, jos viivymme yön yli poissa "kotoa".

Liukahdin kotiarestista vanhaan kaupunkiin. Menin paperintekoverstaalle. Siellä tehdään käsin kuuluisaa Dongba- paperia. Sen raaka-aine saadaan vain yli 2000 metrin korkeudessa kasvavan puun kuoresta. Koska olen ennenkin tehnyt käsin paperia, en ollut ihan pihalla, vaikka paperin valmistamo oli taivasalla. Muita turisteja ei sillä hetkellä ollut. Hyvää englantia puhuva nainen äkkäsi uteliaisuuteni ja kysyi heti haluanko tehdä oman paperini. Toki! Hän innostui ja sanoi, että yleensä turistit eivät halua toimia näin. Arvannette, että pidin pääni.

Raaka-aine oli likoamassa ja pehmiämässä isossa sammiossa. Sieltä paperin "juurta" otettiin ensin isoon huhmareeseen, jossa sitä hierretiin ja paukuteltiin pehmeämmäksi. Sitten raaka-aine siirrettiin veden kanssa "kirnuun" ja kirnuamista kesti noin kymmenisen minuuttia. Pehmeäksi muuttuva lilluva massa siirrettiin possujen ruokintakaukaloa muistuttavaan pitkänomaiseen puukouruun. Paperin valmistusmassa tuntui jo käsissä pumpulimaisen pehmeältä. Nostelin massaa "löylykauhalla" isossa sammiossa olevaan bambupohjaiseen seulaan. Seula oli mielestäni hyvin kaunis käsin tehty esine. Mestari tuli näyttämään miten massa läpsytellään tasaiseksi seulan pohjalle. Naisen kanssa nostimme seulan ja valutimme veden paperimassan joukosta. Tällä välin mestari oli hakenut siistin puulevyn, jota vasten seula kallistettiin ja paperimassani sekä seulan irtoava bambupohja voitiin painaa ja liika vesi puristaa bambulevyn läpi käsin pois. Reunat siistittiin irti bambuviirasta, joka nostettiin pois. Paperini oli nyt lautalevyllä valmiina vietäväksi kenolleen ottamaan aurinkoa, joka hiljalleen kuivattaisi paperin. Seuraava työväline olisi kaulin, jolla paperia ilmeisesti kuivuessa silitellään. Vielä liimattiin hillopurkin etiketti paperin yläpuolelle ja sain kirjoittaa siihen "Kaija". Päivä oli niin aurinkoinen, että paperin arveltiin valmistuvan iltaan mennessä.

Palaan vasta huomenna paperini äärelle, koska minulle ehdotettiin jo seuraavaa työvaihetta. Haluaisinko paperilleni Naxi- kulttuurin pictografisen kuvan. Näitä painolaattoja olin jo syrjäsilmällä tutkinut paperitehtaalla. Nuoret miehet kaivoivat ahkerasti laattojen pienen pienistä koloista niihin jäänyttä paperimassaa ja puhdistivat siis niitä käyttökuntoon. Vanhempi mies höyläsi isoa lankkua. Hänen kerrottiin alkavan kaivertaa uusia painomuotteja.

Voi olla, että tuon paperini neitseellisenä Suomeen ja siihen syntyy aikanaan "mestariteokseni", jos ylitän tyhjän paperin kammon.

Yön yli nukuttua palasin paperiverstaalle. Mestarini heiluttikin lihakirvestä ison lihakimpaleen pilkkomiseksi. Ystävällinen oppaani sai hänet keskeyttämään ruuan valmistelun ja pääsin omakätisesti irroittamaan paperini, jonka käsituntuma oli tietysti pieni suuri hetki. Silittelin sitä kuin vauvan päättä. Puuta vasten ollut puoli oli vähän karheampi kuin auringon puoli. Mestari vaikutti ammattiylpeältä ja halusi viimeistellä paperin kauniit epäsäännölliset reunat. Se tapahtui kaulimella ja pyöreällä kivellä.

Sain valita paperiin kaksi leimaa. halusin tietysti työpajan leiman ja toisen leiman, joka kertoo, että paperi on muisto Lijiangista. Kiittelin vuolaasti harvinaisen hyvää englantia puhuvaa opastani ja vilkutin mestarin pienelle lapselle, jolla vatsa jo kurni, kun täti vei isän lihakeiton tekopuuhista. Hyviä päiviä teille kaikille työpajaan! Saatamme vielä tavata...