Sateet tulivat

Prahalainen kahvila














Lijiangissa sanotaan, että sade tuo talven. Näin todella on. Nyt on kaksi päivää satanut ja lämpötila putosi yli 20 asteesta alle 10 asteeseen. Kaupungin kujille pujahti alakuloinen hämärä, märkien kivien kiilto ja autius. Tuli lämpöiseen huopaan kääriytymisen ikävä. Sadepisarat rikkovat punaisten lyhtyjen ja siltojen kuvajaiset kanavissa. Vedin jalkaani välihousut ja Vienon tekemät villasukat.

Sain päätökseen Juhani Känkäsen taitelija Toivo Päählön hulvatonta elämää ja tinkimätöntä taiteilijaintohimoa kuvaavan kirjan ”Toivon mukaan”. Mainio lukukokemus! Miettiessäni kauniin kirjoitukseni ensimmäisiä viivoja ja vetojani on pakko lainata ja yhtyä taitelija Päählön nerokkaaseen viivan analyysiin: ”Rentous ja luontevuus kärsivät liiallisesta työstämisestä, viiva muuttuu kuin huomaamatta kankeaksi, aihe jäykistyy patsaaksi. Liike ja eloisuus katoavat.”

Päählön tapaan kiteyttäisin kalligrafian noviisin tunnelman viivan äärellä: siihen tulee aloittelijalla aivan liian helposti saksalaista ankaruutta ja kylmyyttä, joka tuntuu häviävän tipotiehen, kun näkee mestarin siveltimen rytmikkään tanssin, paksun tussin ohenevan, viivan kasvavan ja ohenevan... Viivat muotoutuvat täydellisiksi mutta säilyttävät ”luontonsa” ja ilmeikkyytensä. Onpahan tavoite, mitä kohti pyrkiä hiipivin askelin, tiikerin loikat unohtaen.

Sateiden tultua olen viettänyt aikaa prahalaisessa kiireettömyyden kahvilassa. Tänään lueskelin jasmiiniteen äärellä parisen tuntia Eckhart Tollen kirjaa ”Läsnäolon voima.” Kirja on minusta kiehtova maailmassa olemisen pohdiskeluteos. Kirjassa etsitään olemisen iloa, pyritään eroon menneeseen takertumisesta ja tulevan suunnittelussa elämisestä. ”Mitään ei koskaan tapahtunut menneisyydessä. Se tapahtui läsnä olevassa hetkessä.” Ainoa, mikä on totta on tämä hetki. Lienee onnellista antautua olevassa olevalle ja tehdä tästä hetkestä elämänsä polttopiste. Kirjoittaja vertaakin uutta asennetta: ”se on kuin opettaisi kalan lentämään!”

Zenmestarin sanoin hyviä kysymyksiä ovat: ”Mitä tänä hetkenä puuttuu?” ja ”Ellei nyt, niin koska?”

Ilta kääntyy yöksi. Iltapäivällä pilvet alkoivat repeillä, sade taukosi, sateenvarjot sulkeutuivat ja aurinko muistutti lämmöllään. Aamulla odottaa lähtö Tiikerin loikan rotkon pohjalle. Koska en ole vielä kala, joka olisi oppinut lentämään, toivon, että sadeveden tuoma polun liukkaus olisi haihtunut ennen vaellustani.