Siveltimen kosketus

Kävelimme vanhan kaupungin kujilla etsien miestä, joka auttaa järjestämään vaellusretkeämme Tiikerin loikan rotkoon. Pysähdyin kujan avonaiselle ovelle. Huone oli täynnä kalligrafiaa ja tunsin melkein musteen kutsuvan tuoksun ulos asti.

Nuori tyttö, ehkä 10-12 vuotias, seisoi pöydän vieressä. Pöydän päässä istui iäkkäämpi mies, jonka siveltimessä oli punaista mustetta. Hän teki merkintöjä edessään olevaan paperiin. Menin lähemmäksi. Tyttö katsoi paperiaan vaiti, keskittyneesti. Mies teki punaisia merkkejä ja selitti samalla tytölle. Menossa oli mestarin ja pienen oppilaan kohtaaminen, oppitunti.

Tyttö oli tuonut kolme harjoituspaperillista merkkejä mestarin arvioitavaksi. Moniin merkkeihin tuli ympyrä. Kysyin varovasti tarkoittaako se, että merkki on OK. Näin juuri oli. Tyttö oli onnistunut monissa monimutkaisen ja vaikean näköisissä merkeissä. Ihailin häntä. Tytön paperit käytiin läpi, hän otti ne mukaansa ja poistui. Seuraava tyttö papereineen tupsahti huoneeseen. Mestarilla sauhusi tupakka toisessa kädessä.

Kysyimme translaattorin avulla opettaisiko hän minuakin. Ilman muuta! Mestari levitti ison pöydän päällä olevalle valkealle huovalle harjoituspaperin ja antoi minulle siveltimen käteen ja pallin alle.

Ensimmäinen oppitunti:

1. oikea ote siveltimestä 2. siveltimen liike syntyy vain rannetta liikuttamalla: ylös-alas-oikealle-vasemmalle 3. ensimmäinen merkki, pystysuora viiva ja sitä leikkaava vaakasuora viiva eli risti, siis ranteen perusliikkeet

Opettaja siirtyi taakseni antamaan opetusta kädestä pitäen, koska ranteeni tuntui olevan kipsissä. Opettaja teki punaisella tussilla esimerkki merkit ja minä sitten yritin toistaa niitä harjoituspaperin ruudukkoon. Jokainen viiva ei alakaan siveltimen suoralla vedolla vaan sivellin peruuttaa ensin muutaman millin ja kääntyy sitten piirtämään vetoa. Kieli keskellä suuta toistin ohjetta ja sain opettajalta kannustavan hao, hao ( hyvä, hyvä) huudon ja hän nosti peukaloaan onnistumisen merkiksi. Opetuskieli oli kiina.

Tyttö odotti vuoroaan kärsivällisesti. Kysyin, saisinko tulla huomenna uudestaan? Opettaisiko mestari minua tietysti rahallista korvausta vastaan. Totta kai huomenna tavataan mutta rahaa hän ei ottaisi vastaan. Lähdin onnellisena mutta kaikkeni antaneena oppitunnilta ensimmäinen paperi mukanani.

Muistin isääni, joka nuoruudessa oli taitava pesäpalloilija. Hän esitteli lapsenlapsilleen miten notkeasti hänen ranteensa vielä vanhanakin pyörii. Nyt minun tulisi aloittaa ranteen suhteen samat harjoitukset. Kotimatkalla poikkesin paperikaupasta kysymään apuruudullista harjoituspaperia. Ei ole, mutta tilataan! Tule viiden minuutin kuluttua niin saat 20 arkkia. Näin asiat hoituvat Kiinassa.

Illalla päätin, että jotain on opettajalle vietävä, jos hän ei rahaa ota. Hän tupakoi, siis tupakkaa. Nyt on uhrattava periaatteensa oppimisen edistämiseksi. Valitsin tupakkakaupasta vähän hintavampaa tupakkaa, jonka nimi sopi mielestäni tilanteeseen "Harmonization", pakkaus on tussin harmaa.

Illalla viritin oman kalligrafiapöytäni sanomalehtipaperien päälle ja tein kiltisti harjoituksia. Vähän jännittää, mitä mestari on minulle suunnitellut tälle päivälle...

Yön nukuttuani riensin mestarin työhuoneelle paparikääröt mukanani. Matkalla verryttelin rannetta pyörittävin liikkein. Työhuoneella olikin säpinää. Kaksi nuorta tyttöä istui täydessä työn touhussa. Mestari levitti minulle puhtaan paperin, antoi punaisen pensselin käteen ja pallin alle. Aloitimme "Finland"- merkin harjoittelun. Tänään keskityimme vetojen "anatomiaan". Opettaja piirsi hiuksen hienoilla pensselin vedoilla viivojen ääriviivat (!) ja merkitsi vetojen suunnat nuolilla. Vetojen vaikeita käännöksiä ja loppuhenkosia hän opetti taas kädestä pitäen.

Siirryimme opettelemaan "kaikkien merkkien äitiä", yong ( "ikuisesti") merkkiä, johon sisältyy kahdeksan perusvetoa. Työhuoneella poikkesi lukuisia turisteja. Olin kuitenkin niin paperini vanki, että ympäristö sammui mielestäni. Kuulin vain opettajan kiinankielisiä neuvoja.

Havahtuessani huomasin huoneessa oleilevan useita opettajan ystäviä. Yksi heistä osasi englantia. Hänen välityksellään sain tietää, että opettajani on 53-v, hän on harjoitellut kalligrafiaa 8-vuotiaasta. Hän opettaa vain työhuoneellaan. Hän tekee kalligrafiaa myös vasemmalla kädellä.

Pyysin opettajaa kirjoittamaan nimensä. Hän teki sen rytmisin pensselin vedoin ja "mieskuoro" opetti minua lausumaan nimeä, jota en enää häpeäkseni muista. Opettaja näytti kahta paksua kalligrafiakirjaa, joissa oli hänenkin töitään kuvan ja nimen kera. Opettaja tuntui olevan taidoiltaan tunnettu. Sanoin translaattorin avulla, että hän on kuuluisa. Asialla ei tuntunut olevan hänelle suuremmin merkitystä.

Tunti vierähti nopeasti. Aloin tehdä lähtöä. Silloin opettaja halusi tehdä minulle kalligrafisen lahjan, jonka hän varusti sinetillään. Annoin tupakka-askit. Hän ei pannut vastaan. Kättelimme hyvästiksi ja sanoimme: huomiseen!

"Oppiminen on aarre,
joka kulkee aina mukanamme."

(kiinalainen viisaus)