Pieni matka silkin tiellä

Ennen Kiinaan lähtöä kirjoitin jo blogissani silkistä ja sen synnystä. Lijiangin vanhan kaupungin tuntumassa on silkkiverstas. Pääsin omin käsin ison vesisammion äärelle, jossa oli liotettu silkkiäistoukan kehräämiä silkkilankakoteloita eli kokongeja. Veteliä valkeita myttyjä lepäsi sammion päällä poikkilaudalla. Kiinalaisnaisen opastuksella aloin aukoa kokongeja. Niiden sisältä löytyi yksi tai kaksi toukkaa, jotka kaivettiin ulos erittäin lujan silkkilankakuidin sisältä. Toukasta irroitettua silkkilankamyttyä saattoi vedessä venyttää seitinohueksi lappuseksi. Kuitu on todella tiukkaa ja tarvitaan voimaa tekniikan lisäksi silkkilankaisen, läpikuultavan valkea lapun aikaansaamiseksi. Näitä pieniä lappuja venytetään kolme kappaletta päällekäin tupeksi kolmammen, neljännen ja viidennen sormen varaan. Syntynyttä pientä pussia vanutetaan vähän vedessä ja sitten se vedetää ohueksi silkkikuiduksi kuivumaan kaarimaiseen telineeseen ( ks. kuva).

Työpajan pääartikkelina ovat yhden tai kahden vuoteen silkkipeitot, jotka painavat 1000 - 2500 grammaa. Peiton silkkikuitu syntyy, kun kaksi naista venyttää kuivaustelineestä nostettuja nyt säkkimäisiä silkkisäiepusseja pitkiksi peitteen täytteeksi samalla tavalla, kun kotona lakanoita vedetään pesun jälkeen.

Varsinaista silkkilangan syntyä kokongin loppumattomasta ohuesta säikeestä en nähnyt. Muistaakseni yhdessä kotelokopassa (kuva: lasipurkissa silkkiästoukan kotelokoppia) on noin kaksi kilometriä säiettä.

Aiemmin kerroin blogissa "Emmasta". Hänestä tuli sattumoisin silkkiompelijani. Poikkesimme hänen vaatimattoman oloiseen puotiinsa kotimatkalla hotelliin, kun näin, että hänellä roikkuu erilaisia kankaita seinällä. Pistäydyimme lähinnä tiedustelemaan hänen toimintatapaansa ja tuotteiden hintoja.

Päivän kävelystä uuvuksissa istahdin hänen pöytänsä ääreen, jossa oli mallilehtiä ja silkkikangasmalleja kymmenittäin. Emma oli varsin pidättyväinen ja hienotunteinen. Hän ei mitenkään tyrkyttänyt palveluitaan. Silkkejä silmäillesäni ja Emman hintoja sulatellessani tajusin, että Kiinasta ei todellakaan kannata ostaa silkkiä vaan teettää silkkivaatteensa paikan päällä! Emma puhui varsin hyvin englantia ja meidän oli siis helppo kommunikoida. Päätin teettää mekon. Emma otti mittanauhalla mitat ja toinen nainen kirjasi ne ylös. Mekko olisi valmis ylihuomenna kello 10. Hinta on sama vuorin kanssa tai ilman.

Pienen vetoketjuvastahangan jälkeen sain huolellisesti ommellun mekkoni. Se maksoi kaikkineen yhtä paljon kuin hyvänlaatuinen T-paita Suomessa. Edelliseltä Kiinan matkalta toin Suomeen silkkiä, josta teetin iltapuvun Fredrikinkadun ompelimossa. Maksoin pelkästä työstä kolmekymmentäkertaa (30!) enemmän kuin täällä kankaasta ja työstä. Sitä voitaneen sanoa asiakkaan tyhmyydeksi, naiselliseksi turhamaisuudeksi tai markkinatalouden hulluudeksi.