Chongqing - Kunming 7.7.2015

重庆 = Chongqing

Astumme merkkien valtakuntaan. Vedämme matkalaukkumme kohti Chongqingin kotimaan terminaalia. Varmistan reitin kohdalle sattuvalta poliisilta, kun merkkikieliset opastekyltit eivät avaudu aamutokkurassa ja minulta jäävät huomiotta pienet englannin kielen käännökset isojen kuvamerkkien alla. Poliisi seuraa matkantekoa ja valkoinen hansikas kädessä hän rohkaisevasti vielä viittoilee suuntaa, kun käännän päätäni taaksepäin. Missään ei ole eurooppalaisia. Olemme todella ainoat koko valtavassa Chongqingin kotimaan lentojen hallissa. Lattiat kiiltävät. Koko ajan joku siivoaa ja huiskii pölyjä marmoripinnoilta. Roskiksia on paljon ja kiinalainen vie kiltisti tyhjentyneen pahvisen nuudelikeittopurkkinsa roskikseen tai poikkeaa muuten vain ajan kuluksi tai ohi kävellessään sylkäisemään pönttöön. Räkimiskulttuuri on siis yhä voimissaan.

Väsymys painaa. Edessä on seitsemän tuntia jatkolennon odotusta. Vedän ensin pienet nokoset hallin penkillä. Sitten mukavuudenhalu voittaa. Vuokraamme lentokentän nukkumishuoneen, joka osoittautuu hotellihuoneeksi suihkuineen ja WC-tiloineen. 

Pienessä lepohuoneen varauskonttorissa on hyvä palvelu. Muukalaiset kiinalaisten keskellä herättävät mielenkiintoa. Viiden virkailijan laskutoimitusten perusteella huoneen vuokraajat päättävät, että me saamme ottaa huoneen haltuumme kahdeksi tunniksi ehtiäksemme ajoissa jatkolennolle. Varauksemme kirjataan tussitaululle ja poistumisaika merkitään tauluun; kello 13.10 on palattava varaustilaan. Saamme silloin takaisin panttirahan, sata yuania. Vuokra on yllättävän kova 140 yuania (100 yuania 1. tunti, 40 yuania toinen tunti = noin 23 euroa).

Hymyilyttää, kun levättyäni minulle palautetaan ihan oma sileä panttisetelini. Sen kulmassa on itse kotona tekemäni "huijarin paljastusrinkula".

Pääsemme turvatarkastukseen. Miehille ja naisille on oma jononsa. Naisvirkailija komentaa sotilaallisella äänellä jonooni eksyneen miespoloisen miesten jonoon. Hän luikkii sinne pää painuksissa. Mies ei huomannut pinkin punaista ohjeistusta. Vain Hello Kitty puuttui taulusta! Minulle, erinäköiselle naiselle, virkailija ojentaa passini ja boarding passin kaksin käsin hymyn kera. 

Mies kateissa

Taas yksi terrorismin virittämä tarkastusrutiini on ohi. Mutta mihin Osmo on kadonnut? Hän tuli tasatahtiin viereisessä miesten jonossa tarkastukseen. Nyt hän on haihtunut ilmaan. Pääni pyörii kuin vieterin varassa. Osmo on helposti tunnistettavissa, koska hän on vähintään päätä pidempi kuin muut ja naamataulukin on erilaisesta muotista hiusten väristä puhumattakaan. 

Kiinalaisia vilisee kuin terrakotta-armeijassa. Soitan kolmesti Osmon kännykkään. Ei vastausta. Käyn läpi kaikki matkan raunioitumisen uhkakuvat. Juoksen jatkolennon lähtöportille. Mies on todella tipotiessään ja minä ypöyksinäinen ummikko ja muukalainen harhailen säntäillen sinne tänne. Lopulta Osmo vastaa puhelimeen. Hänen matkalaukustaan oli löytynyt epäilyttävää tavaraa. Hänet kaapattiin penkomaan koko matkalaukku nähtäväksi. Lopulta sieltä löytyi kaksi patteria, joita ei saa laittaa matkalaukkuun. Minulla oli kyllä myös kameran vara-akku matkalaukussani. En jäänyt kiinni. Ehkä pinkinpunainen linja on lempeämpi. Toisaalta nyt jännittää koko lennon ajan, onko laukkuni päässyt ensinkään kyytiin vai onko se räjähtänyt.

Jälleennäkemisen jännitystä ja ummikkoriemua

Jännitys tiivistyy. Tiedämme, että meitä on sukulaisdelegaatio vastassa. Puhelin pirahtaa heti, kun astumme ulos koneesta. "Kyllä, kyllä olemme vastassa!" Kohta minulla on ämpärinkokoista vaasia vaativa kukkakimppu kainalossani, liljojen tuoksu huumaa. Hymyjä, pitkiä ja tutkivia katseita, naurua, halauksia, ihmettelyä ilman sanoja, kiinaksi, suomeksi ja englanniksi. Valokuvia, ryhmäkuvia. 

Yangin sisaren ystävä Emily on pestattu tulkiksi. Kiinalaiset, jotka osaavat englantia, ottavat yleensä käyttöön länsimaisen nimen kommunikaation helpottamiseksi. Tulkki on ainoa, joka puhuu niin, että ymmärrämme. Elekieli on tuttu ja yhteinen, kansainvälinen kaipauksen ja jälleennäkemisen purkautumisaalto. Kentällä pyörivät miniämme äiti, isä, sisko ja serkku. Auton paikkakin unohtuu jännityksen keskellä mutta kohta kiidämme kahdella autolla kohti hotellia. 

Aikaero vähän painaa. Me saamme ruhtinaalliset kymmenen minuuttia aikaa majoittua ja siistiytyä päivälliselle. Emily-tulkki rientää kannoillamme tuomaan hedelmiä ja paikallisia herkkuja huoneeseemme. Hän jää vuoteelle istumaan ja valvomaan, että panemme töpinäksi. Olemme määrätietoisessa komennossa, aukottomassa huolenpidossa ja jälleennäkemisen hunajassa. Aikatauluja lienee hiottu pitkään ja minuutilleen kuin valtiovierailulla. Tunnen, että meitä on odotettu!

Pyörivän pöydän ääreen

Riennämme miniämme serkkupojan uimahallin ruokalan kabinettiin päivälliselle. Mukaan piti muistaa tempaista suunniteltuja tuliaisia ja muutama spontaani pikkulahja yllätysväelle. Ystävyyden hengessä tarjoillaan jälleen kerran kiinalainen päivällinen. Toisin kuin kotimaassamme (Lappiravintola!) ruokaa lennähtää pöytään nopeammin kuin ehdimme valita paikkojamme pöydän ääressä. Hetkessä pyörivä lasitaso täyttyy mitä erilaisimmista herkuista ja tartumme puikkoihin. Kiinalaiset tutkailevat, onnistummeko onkimaan ruuan lautaselle. Keittojakin on monta erilaista kipollista. Niistäkin sattumat poimitaan puikoilla ja liemi ryystetään kupin reunalta. Isäntäväki on ystävällisesti huomioinut, että Osmo ei voi syödä kalaa.

Nyökyttelemme, hymyilemme ja kehumme toistemme terveenoloista ulkoista olemusta. Serkku on jälleen niin kiireinen, että rientää syömättä hoitelemaan bisneksiään mutta hänen viehättävä vaimonsa liittyy seuraamme. Emily-tulkkimme alkaa verrytellä tehtävässään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän toimii tulkkina. Hän on juuri lopettanut koulunsa ja aloittaa syyskuussa opintojaan. Englannin kieltä hän on opiskellut koulussa kymmenisen vuotta mutta käytännön harjoitusta hän ei ole kovin paljon saanut.  Hän notkistelee kieltään siinä kun Osmo virittelee erittäin käyttökelpoista translaattoriamme. Se kääntää englanninkielisen tekstin kiinaksi.

Miniän vanhemmat ovat hyvin toipuneet heitä kohdanneista sairauksista. Nostamme peukkua isälle, joka on kokonaan lopettanut Kiinassa niin tuiki yleisen tupakoinnin ja samaan hengenvetoon hän kertoo luopuneensa alkoholistakin. Ei siis ole luvassa illan päätteeksi juovuttavaa valkoviiniä (=pontikkaa, onneksi). Isäntäväki on kohteliaan kiinnostunutta kaikkien lastemme kuulumisista. Toki kiinalaiseen tapaan kaikille tuleekin kuulua pelkkää hyvää. Vaikka olemme perusrehellisiä ja suomalaisia, jätämme näin ollen vähemmän riemulliset kuulumiset kertomatta.

Ruokailun lomassa ojentelemme tuliaisemme ja otamme vastaan lahjoja. Kaikkein mieluisin on kuitenkin Ifolor - kirja perheemme (me isovanhemmat ja lastemme perheet) elämästä viime kesän aikana Porvoon saariston Suvisaaressa. Suomen viimekesäisten helteiden ja auringonpaisteen innoittamien kuvien viesti tuntuu kiinalaiselle sukuhaaralle olevan, että olemme onnellinen perhe. Lastenlasten riemu merenrantaelämästä ja serkusten (Leo, Inka ja Samuel) yhteisistä hetkistä Suomessa ja lastemme ja puolisoiden iloisista kohtaamisista tuntuu välittyvän kirjasta. Kuvia katsellen tuntuu, että voimme kokea yhteenkuuluvuutta, vaikka sukupuun haarat venyvät ympäri maailmaa.

Vatsamme täyttyvät yltäkylläisesti mutta kiinalaisen ravinnon keveydellä. Mielemme ovat onnellisia odotetun kohtaamisen lämminhenkisyydestä. Kommunikaatiokanavat ovat auenneet. Aikaero painaa, sänky kutsuu ja lupaukset seuraavan päivän huolenpidosta suovat meille suruttoman yön.