Luostarielämää

Toinen Lhasan keskustan nähtävyys on Jokhangin luostari. Sen kullatuilta katoilta on sadunomainen näkymä Potalan palatsiin. Luostari on toimiva ja sen ovella toistuu ryömimishartaus tauotta. Luostaria kierretään niin ikään myötäpäivään rukousmyllyjen kanssa puikkelehtien turistikrääsää myyvien satojen kojujen lomassa.




Luostarin munkkeja näkee paljon katukuvassa. Kiusaantumiseen asti munkkiveljet tulevat kohti nöyrästi hymyillen pyytämään rahallista avustusta luostarin ylläpitoon. Tuskaannuimme näihin sanan mukaisesti kerjäläismunkkeihin ja kehotimme heitä menemään töihin. Esitin pantomiimina miten lapiota heilutellaan. Sana work, TYÖ loksautti munkkien leukapieliä ja he katsoivat meitä kummissaan. Tuli mieleen vanha suomalainen mustalaisvitsi. Mustalainenkin kummeksui sanaa työ, mutta muisti sitten kuulleensa sen kerran Kuopion torilla, kun poliisi kysyi, että mittee TYÖ tiällä tiette?



Tuntui todella oudolta, että munkit parveilivat toimettomina (länsisuomalaisittain huinasivat) eivätkä siis kunnostaneet luostariaan tai harjoittaneet hartautta. Kävimme myös Dalai Laman kesäpalatsissa, johon liittyi viehättävä laaja puistoalue. Se oli kuitenkin hallitun hoitamattomuuden vallassa. Löysimme puistosta tunnelmallisen rapistuneen huvimajan, jota ympäröi runollinen kivipuutarha kaarisiltoineen. Ympäristön viheralueet olivat kuitenkin täysin voikukkien vallassa, vaikka alue olisi hoidettuna tarjonnut oivallisen virkistysalueen luostarin puutarhassa. Luonto tarjosi ihania sypressien tuoksuja, paikoin ruukkukasvien väriloistoa ja linnun laulua. Tänne olisivat huinaavat munkit voineet arkisella puutarhatyöllä saada aikaan paratiisillisen alueen.



Toinen erittäin vaikuttava edelleen toimiva luostarialue on vähän etäämmällä Lhasan keskustasta. Drepungin luostarialueella on sen loiston aikoihin ollut 10 000 munkin yhteisö. Nytkin alue muistutti pittoreskia valkoiseksi kalkittua kylää ja vei ajatukset Santorinin saarelle Kreikkaan. Luostarista aukeavat mahtavat vuoristonäkymät. Vaikuttavien vuorien päällä leikkivät vitivalkeat pilvien hattarat ja taivas on syvän sininen.



Luostarissa on edelleen satoja munkkeja ja satuimme luostariin aikana, jolloin nämä punakaapuiset miehet ja pojat istuivat luostarin hämärässä lukemassa ääneen pyhiä kirjoituksia. Lukeminen muodosti matalasti soljuvan äänen kuin miehet olisivat kuorossa sanoneet: muminaa, muminaa, lisää muminaa. Lukuhetken päättyessä luostarista purkautui sen rappusille satojen munkkien vaikuttava punakaapuinen joukko, joka tyrkkäsi jalkansa kuka räikeän pinkkeihin kuka mustiin muovisandaaleihin.



Luostarialueella oli nähtävänä loputon määrä erikokoisia kappeleita, joihin buddhalaiset poikkesivat jakkivoineen. Astuessani ulos savun mustuttamista tiloista aurinkoiseen sinitaivaaseen kurottavien majesteettisten vuorten eteen ymmärsin, että vuoria pidetään pyhinä. Lhasan buddhalaisten rituaalikokemukset syvensivät ymmärrystäni siihen, kun suomalainen sanoo, että metsä on minun kirkkoni.