Lounas sukulaisten kanssa, höyrytettyjä nyyttejä ostoskeskuksessa

Rentouttavat tunnit kauneuden keskellä ja harmonian ilmapiirissä kiinalaisessa puistossa nostavat pintaan paljon unohtumattomia muistoja vuorotteluvapaaltamme 2006 Yuannin Lijiangissa. Nyt on aika palata hotelliin ja jakaa lounasruokailu suklaisten kanssa.

Emme pysähdy syömään pyörillä liikkuvaan katukeittiöön.

Minua ihmetyttää monissa kaupungeissa näkemäni tapa: ravintolan väki on siirtynyt asvaltoidulle ravintolan etupihalle ihan jalkakäytävän tai autojen tuntumaan perkaamaan ja silppuamaan aterian kasviksia. He kyykkivät maassa tai jakkaroilla tiiminä ja jälkeä syntyy. Maabakteerien mukaantuloa ei voi välttää ja siksi todella ymmärrän, että kaikki kasvikset ja ruoka ylipäätään tulee kuumentaa eli wokata. Yangin isä ei koskenut sormen kärjelläkään fetaporosalaattiini Suomen vierailun aikana. Nyt senkin taas syvemmin tajuan.

Lipingillä on selkeä suunnitelma: tervetuloa nyyttikesteille! Menemme läheiseen valtavaan uutuudeltaan hohtavaan ostoskeskukseen, mall:iin, kuten kiinalaisetkin tuntuvat sitä amerikkalaisittan kutsuvan. Tulkkimme seuraa mukana, kun astelemme ravintolaan, jonka rekvisiitasta voi päätellä, että se on erikoistunut nyytteihin. Bambuisia eri kokoisia höyrystyskoreja on kasattu tunnelman luojaksi ja höyry nousee korikasan tuntumasta tehden tunnelmasta vielä aidomman oloisen.

Kiinalaisilla nyyteillä on monta nimeä: wonton, jiaozi, baozi, dim sun, dumplingit...
Saamme viivytyksettä pöydän täyteen herkkuja. Nyytit ovat mielestäni ruokaa, jota voi syödä nyytin kerrallaan ja ottaa aina lisää tulemalla kylläiseksi mutta tuntematta koskaan syöneensä liikaa tai ahneesti. Nyt pöytään tulee valmiita eri täytteillä ja eripaksuisella taikinalla valmistettuja nyyttejä ja lisäksi höyrystettyjä silkkipaperin ohuita lättysiä, joista itse kääritään keräillen tarveaineista omanlainen herkullinen nyytti. Tässäkin ruokalajissa lienee vain mielikuvitus rajana täytteen koostumusta ajatellen.

Ruokajuomana on tee tai vesi. Mieleen ei edes pujahda ajatus juoda viiniä tai olutta nyyttien kanssa. Ainakaan autenttisessa ympäristössä.

Ateriointi on todellista yhdessäoloa ruuan äärellä. Kukaan ei ahmi tai hosu ruokansa kanssa. Syömäpuikoilla poimitaan tarjottavaa, dipataan niitä ja vaihdetaan makunautinnon kokemuksia. Annamme palautetta elämyksistämme lotuskukkamerien ja bambubulevardien puistossa. Ilmaisemme ihastuksemme puistojen toiminnallisuuteen ja liikunnan iloon. Liping on taijin taitaja. Hän on vuosikymmenet mennyt puistoihin lajin pariin. Hän ei käytä viuhkaa, hän harrastaa miekkataijita.

Lounaskokemus kannustaa herkullisuudellaan ja keveydellään opettelemaan nyyttien tekoa kotona. Miniän kanssa niitä toki on pariin otteeseen tehtykin.
Sitten kalligrafiapensselillä kaunis kutsu ystäville: "Tervetuloa nyyttikesteille! Älä tuo mitään syötävää tullessasi". Pöydän ylle pitäisi virittää punaisia paperilyhtyjä ja vieraiden lautasille voisi laittaa onnen solmun. Kattaus on silmän ruokaa ja jos ei ihan puoli ruokaa niin ainakin alkupala tunnelmaan.

Uusi koti

Yangin vanhemmat pääsevät syksyllä muuttamaan uuteen kotiin. Se sijaitsee pilvenpiirtäjän 14. kerroksessa. Alueella on viitisen samanlaista pilvenpiirtäjää. Alue on vartioitu ja portit on lukittu ulkopuolisilta. Talojen väliin ja ympärille levittäytyy upea puutarha-alue kuin oma puisto, jota palkatut olkihattuiset puutarhurit näyttävät pitävän trimmatussa kunnossa. Puistomaisessa puutarhassa on myös laajoja mosaiikkisija vesialtaita. Nyt niissä ei ole vettä, koska ei ole satanut riittävästi. Ikuisen kevään kaupungissa säännöstellään veden käyttöä. Ympäröivään alueeseen on sijoitettu marmorisia veistoksia ja kulkureiteille seinämiin korkokuvia. Talot on rakennettu pieteetillä mietittyyn ympäristöön ja alue on viimeistelty, tyylillä toteutettu. Omalla piha-alueella on myös kuntolaitteita, joissa voi ylläpitää ja harjoittaa tasapainoaan ja lihaskuntoaan. Mainiota!

Piipahdamme poikamme appivanhempien tulevaan kotiin. Sen sisätyöt ovat vielä kesken. Työväkeä häärää asunnossa. Sisääntulo tulee aukeamaan suureen lasi-ikkunaiseen viherhuoneeseen. Koti vaikuttaa ihanalta! Tilaa on kolmen makuhuoneen, yhdistetyn olohuone-ruokatilan, keittiön ja pesutilojen verran. Ehkä vielä vuosien varrella istumme täällä ja siemailemme sukulaisten kanssa teetä.

Sukua koolla 

Yangin vanhempien uuden kodin viereisessä samanmoisessa talossa asuu jo Yangin isän sisko miehineen. Meidät on kutsuttu heidän kotiinsa teelle. Heidän poikansa asuu samassa talossa sen 19. kerroksessa.
Jälleennäkeminen huokuu sydämellisyyttä ja lämpöä molemmin puolin. Teetä ja vesimelonia tarjoillaan heti ja rouva ojentaa meille lahjaksi molemmille omat teerasiat. Annamme vaatimattomat Suomen tuliaiset. Toivon, että lahjojen vaihdon periaatteena pätee kiinalainen tiivistys:

Vähäinen lahja mutta sydän mukana.

Tulkkimme on onneksi seurannut meitä. Ensin käydään läpi ikääntymiseen liittyvät riesat ja asiantuntemustamme halutaan kuulla hoitotoimien ja mahdollisen operaation turvallisuutta ajatellen. Sitten kierrämme ison asunnon. Koti on avara, tilava ja kodikas. Maisema pilvenpiirtäjästä ulottuu kauas vuorille, jonne huomenna kahdestaan teemme retken.

Silmäni juuttuvat makuuhuoneen takana olevaan pieneen työtilaan, sen työpöytään. Pöydällä lepää avonainen kalligrafian harjoitusvihko, joka on noin Hesarin kokoinen. Rohkeasti ja lumoutuneena kurkistelen vihon sivuja. Sivu sivun jälkeen toistuu riveittäin merkkejä, jotka ovat kuin painokoneella monistettuja. Näkee, että kalligrafi ei ole harjaantumisluokalla.

Sukulaismies näkee innostukseni. Pensseli näyttää olevan vielä päivän harjoituksista kostea. Kannustamme häntä näyttämään taitojaan. Mies kursailee mutta istuutuu selkä suorana työpöytänsä ääreen, keskittyy, kastaa siveltimen tussiin ja tekee merkkejä.

Sivellin kulkee kuin tanssija, joka on hionut tiettyä liikettä satoja ehkä tuhansia kertoja. Seuraan tapahtumaa, kaikki ovat vaiti, pidätän henkeä:

Kaikkein hiljaisin hetki:

kirjoitussivellin kädessä,

paperia koskematta.

Bing Xin

Minussa viriää suuri kunnioitus kiinalaista yli 70-vuotiasta miestä kohtaan. Hän harjoittaa joka ikinen päivä kauniiden merkkien hiomista. En tiedä, kirjoittaako hän runoja. Tekniikan harjoitus ja haltuun otto on tie taiteeseen.

Täydellinen tekniikka johtaa rohkeaan ilmaisuun.

Talon emäntä nostaa makuuhuoneen hyllyltä pienen Aalto-maljan, jonka yli kymmenen vuotta sitten olemme tuoneet lahjaksi. Muisto meistä on kulkenut heidän mukanaan. Ele lämmittää.

Ennen kuin ehdimme takaisin teekuppien äärelle leukamme loksahtavat. Olohuoneessa on peitettynä Mahjong pelipöytä. Peli on meille tuttu Osmon lapsuudenkodista jo 1960-luvulta. Mutta tämä ei olekaan mikä tahansa Mahjong pöytä! Pöytä on motorisoitu. Muurin pelipalikat putoavat napin painalluksesta pöydän sisään. Sitten kuuluu kolinaa, kun pelinappulat sekoittuvat automaattisesti. Kolina loppuu ja pöydän sisältä nousee pelattavaksi uusi uljas "pelimuuri" mitä säntillisimmässä järjestyksessä.

Isäntäväki ehdottaa pelituokiota mutta vetäydymme kohteliaasti mahdollisuudesta. En muista yli 40 vuoden takaa mitään pelin säännöistä. Omistaja on onnellisen myhäilevä pelilautansa erikoisuudesta. Syystä kyllä!

Lähdemme ravintolaan päivälliselle. Isäntäväki ei liity seuraamme, koska kävelymatka tuntuu liian rasittavalta. Ravintolan pyöreän pöydän äärellä odottaakin jo seuraava sukulaisemme, Lipingin sisko, siis Yangin täti hänkin.

Jaamme tapaamisen aidon ilon ja riemun. Sukua katsellessa tuntuu, että kiinalaiset ovat ikinuoria. Tämänkin tädin tapaamisesta on yli 10 vuotta. Hän ei tunnu vanhentuneen yhtään. Entinen eloisuus ja innostus ovat tallella. Teelahjalle on jälleen syytä tehdä tilaa matkalaukussa. Täti vetäisee heti saamansa Aarikan rannekorun käteensä. Siinä on kullan ja hopean värisiä palloja puupallojen lomassa. On aika ottaa jälleen lisää ryhmävalokuvia.

Täti on niin ilahtunut tapaamisesta, että haluaisi vielä meidät kotiinsa teelle. Olemme syöneet juuri uusia kiinalaisen keittiön herkkuja ja siemailleet teetä. Nyt haluamme kuitenkin jo vetäytyä yöpuulle ja vapauttaa myös tulkkimme, jolla on ollut kiireinen ja työntäyteinen päivä.

Kunmingissä vapaalla jalalla

Vietämme päivän omin nokin Kunmingissä. Paljosta huolehtineet sukulaisetkin saavat vetää henkeä. Menemme kaupungin länsirannikon vuoristoon ison järven tuntumaan.
Nousuun tarvitaan kaksi köysirataa järven yli ja rinnettä ylös.
Kiinalainen haistaa bisneksen mahdollisuuden. Kun saavumme keikkuen avonaisella gondolilla, matkan varrella rinnepusikossa seisoo valokuvaaja. Hän lähettää kuvan ilmassa roikkuvista matkaajista tietokoneeltaan pääteasemalle. Siellä jo ruudulla odotamme hymysuin, kun laskeudumme kulkuväylälle. Tottahan otamme kuvia kaksi, laminoituina käden käänteessä. Toisen ojennamme Lipingille todisteena vuoristomatkastamme.

Reitillä on komeita portteja, tunneleita ja paviljonkeja. Väkeä on paljon liikkeellä. Järvi on valtava mutta sumu haittaa vähän maisemaa.Viehätyn näkymistä, joita katselen kiinalaisten puusäleiköin koristeltujen ikkunoiden läpi. Kokemus virittää sisälleni haikumaisen tunnelman.

Vuoristoretken jälkeen hakeudumme yhteen läheisen valtavan ostoskeskuksen kiinalaisista ravintoloista. Kompleksissa on muun muassa luistinrata. Lapsoset kiitävät siellä ottaen tukea pingun mallisista "kelkoista". Söpöä! Pinguvideoiden tunnuslaulu alkaa soida päässäni. Tulee kaiherrus rintaan: Leo, Inka, Samuel - kaikkein rakkaimmat!

Yllätykseksi törmäämme Lipingiin, vaikka ostoskeskus on valtavan suuri. Miksi hän on tänään täällä? Ei hänen nykyinen kotinsa ole tällä aluella...? Annamme selvityksen, että kaikki on hyvin!

Dynamic Yunnan

Illaksi olemme varanneet liput Yunnanin maakunnan vähemmistökansojen kultturia esittelevään esitykseen Dynamic Yunnan. Varasimme liput jo Suomesta käsin. Saavumme taksilla ajoissa paikalle. Koska esityksen alkuun on aikaa, poikkeamme läheiseen italialaiseen kahvilaan cappicinolle. Päätämme asettua kuitenkin saliin hyvissä ajoin. Kun istumme alas, esitys käynnistyy sillä sekunnilla mahtavalla kongin lyönnillä, vaikka alkuun piti olla vielä puolisen tuntia. Olimme saaneet väärää tietoa! Onneksi olimme "etuajassa" ja pääsimme sisään.

Kuvaaminen esityksen aikana on jyrkästi kielletty. Ihmiset ovat itsepäisiä ja tottelemattomia. Kun jonkun kamera nousee, vahti osoittaa häntä punaisella lasersäteellä ja häpeä hiipii kurittoman katsojan mieleen. Esityksen alettua punainen laser pomppii jonkin aikaa riviltä toiselle mutta sitten katsojat uskovat, että vartiointi on aukotonta ja kuvausyritykset loppuvat.

Esitys on monipuolinen, vauhdikas, dynaaminen ja hyvin hiottu yksityiskohtia ja erilaisia efektejä myöten. Esitys on nimeltään genesis - synty. Saamme nähdä auringon, sen pimennyksen, kuun jne. Satteen syntyä kuvaava tanssi on vaikuttava rummutuksineen ja lopulta näyttämön katosta ropisee odotettu virkistävä ja ravitseva sade.

Ehkä vaikuttavin esitys on varjotanssina esitetty kuutanssi. Tanssija Yang Liping on ilmiömäinen tanssija. Varsin minimalistisin mutta sulavin liikkein hänen vartalonsa tanssii varjona kuun valoa vasten ja varsinkin käsivarsien aaltomainen plastisuus tekokynsien viimeisiin kärkiin asti on häkellyttävää katsottavaa. Esityksen loppupuolella hän tanssii vielä riikinkukkotanssin ryhmän kanssa ja liikkeiden sulavuus ja vartalon hallinta saavat ihastuksesta pidättämään henkeä. Myös buddhalaiset rukousnauhat liehuvat ja tansseissa on mukana väkeä lapsista varttuneeseen väkeen. Musiikkimaailmassa on paljon primitiivisyyden elementtejä kuten rumpuja, torvia ja kimeää, kovaäänistä laulua. Rummutus on niin fyysistä, että katsojaa näkee hikipisaroiden tippuvan rummuttajan nenänpäästä. Kun esitys päättyy, kokija on valuuttunut maakunnan dynaamisuudesta.

Surumieliset pilvenpiirtäjät

Rakennusbuumi on Kiinassa kiivas. Kunmingissä törmäämme asuntopolitiikan vinoutumaan. Matkalla lentokentälle katselemme noin kolmeakymmentä (!) pilvenpiirtäjää. Niiden ikkunasilmissä on onton kuollut ilme. Talot ovat tyhjillään. Kiinalaisilla ei ole varaa ostaa pilvenpiirtäjistä uutta kotia. Koko maassa on 140 miljoonaan tyhjää asuntoa! Nostokurjet tekevät ahkerasti töitä yhä uusien pilvenpiirtäjien aikaansaamiseksi, vaikka viereinen taivasta hipova talorykelmä huutaa tyhjyyttään. Näky ahdistaa.

Kunminigissä on n. 7 miljoonaa asukasta. Pilvenpiirtäjät ovat liian kaukana keskustasta ja metron rakentaminen on vasta alkutekijöissä.

Maailmassa juhlitaan tänä vuonna maapallon kahdensadannen maanalaisen käyttöönottoa. Kiinassa on viime vuosikymmeninä rakennettu eniten metroja, kaikkiaan 54 kaupunkiin. Pekingin metrossa on kilometrejä vajaa 500 ja tarkoitus on laajentaa verkostoa lähi vuosina 1000 kilometriin.
Sama lohduton pilvenpiirtäjärykelmien betonimetsä on vastassa Hangzhoussa lentokentältä kaupunkiin ajettaessa. Näen kymmenisen pilvenpiirtäjää omana rykelmänään ja kohta tulee toinen ja kolmas samanmoinen. Talot ovat tyylikkäitä ja viimeistellyn oloisia mutta autiotaloja. Jollakin on rahaa, toisella suuret suunnitelmat ja terve järki kammoaa molempia.
Eipä ole asuntoasiat Suomessakaan kehuttavalla tolalla. Arviolta miljoona asuntoa sijaitsee väärässä paikassa työpaikkoihin ja ihmisten toiveisiin nähden. Nuori suomalaisten sukupolvi ei himoitse omakotitaloa keskeltä metsää.

Perjantai 10.7.

Tämä oli viimeinen päivämme Kunmingissä. "Perheemme Kiinassa" haluaa saattaa meidät aamulla turvallisesti lentokentälle asti. Niinpä miniän äiti, isä ja sisko ajavat kanssamme lentokentälle vähän haikeissa tunnelmissa. Nyt selviää, miten Liping on voinut aina yhtäkkiä ilmaantua hotelliimme ja miksi törmäsimme häneen käydessämme kahden kesken syömässä läheisessä ostoskeskuksessa. Hän paljastaa muuttaneensa visiittimme ajaksi asumaan viereiseen taloon, jossa on hänen sukulaispoikansa omistama uimahalli.

Niin äärettömästi ovat sukulaiset pitäneet meistä huolta ja suunnitelleet käyntimme pienintä piirtoa myöten!

Evästä matkaan

Yangin äidillä on meille matkaevääksi muffinsintapaisia leivonnaisia, joiden siälle on leivottu ruusunlehtiä. Lisäksi saamme viemisiksi Eurooppaan paketin hänen tyttärelleen, joka palatessamme on lomanvietossa Suomessa poikamme ja lastenlastemme kanssa. Pakkauksessa on ainakin Yangin mielinuudeleita (riisinuudeleita). Vähän jännitin paketin kokoa, koska matkalaukkuni on aika täynnä kolmen viikon matkalla tarvittavaa rompetta. Toki ymmärrän nuudelitouhun. Kyllähän suomalaisetkin kuljettavat omaa ruisleipäänsä, karjalanpiirakoita ja lenkkimakkaraa salmiakista ja Fazerin sinisestä puhumattakaan maailmalle sammuttamaan pahinta kotimaan makujen kaipuuta.
Tee totisesti on kiinalainen tuote, jota on ojennettu meille lahjaksi ja ystävyyden osoitukseksi kaikkien sukulaisten suunnalta. Lahja on oivallinen. Se ei vaadi pysyvää olinpaikkaa lasivitriinissä ja aina teetä haudutettuaan ja istahtaessaan nauttimaan sen mausta mieli palaa onnellisten kohtaamisten hetkiin, rakkaisiin ihmisiin kaukana ja samalla lähellä.

Isäni äiti, 1880-luvulla syntynyt itsenäinen nainen, rakasti kauneutta. Hän hankki aikoinaan kristallisen purkin teen säilyttämistä varten. Perintönä purkki on kulkeutunut kotiini. Olen unohtanut sen toimettomaksi oleilemaan kaappiin. Nyt kotiin tultua kauniisti pakatut teepallerot pääsevät sen huomaan. Kun poimin palleron valmistaakseni teetä, ajattelen lempeää mammaani ja kiinalaisia ystäviäni.