Taivas puhuu (keskiviikko 22.7.)

Bing Xinin runon toiveeni asettua yön hiljaiseen yhteyteen rikkoo aamuyön räiskyvä salamointi ja ukkosen jyrinä. Kello on puoli neljä. Taivas pudottaa vettä ja näyttää pesevän viimeisetkin valonsa jopa punaiset mainosvalonsa sammuttaneen kaupungin. Miljoonakaupunki tulee herämään kasvonsa perusteellisesti pesseenä.

Aamulla katselen mietteissä sateen  läpi harmaata pilvenpiirtäjänäkymää 32. kerroksen loungen ikkunasta. Nyt oivallan, että shanghailainen taiteilija Yang Yongliang (ks. Shanghain teksti MoCAsta) on luultavasti saanut idean "pilvenpiirtäjävuoriinsa" juuri samanlaisella hetkellä!

Hyvin utuisen harmaat pilvenpiirtäjät horisontissa todella muodostavat kuin teräväkulmaisesti polveilevan vuorijonon, josta tarkkaan katsoen alkaa erottua ikkunoita ja muita talojen rakenteita. Jostain aavistamattomasta elämyksestä, näystä, välähdyksestä kumpuavat luovuuden idut. Jokainen hetki, havainto ja ohikiitävä näky saataa luovuuden näkökulmasta olla poikkeavan merkityksellinen.

Bing Xin koki sateen äänessä, rytmissä ja ehkä sen maahan putoavissa pisaroissakin runon ainekset:

Yöllinen sade

kirjaili hienovaraisesti

runoilijan tunteita.

Päivästä tulee salaperäisen sumuinen, osittain sateinen. Päätimme jo aiemmin sammutella menovimmaa tässä viimeisessä kohteessamme Chongqingissä.

Huomiselle järjestelemme taas hotellin matkatoimistossa muutaman englantia puhuvan välikäden kautta retkeä Dazu-nimiseen paikkaan. Hotellin ovimies osaa englantia paremmin kuin matkatoimiston virkailija, joka ei osaa sitä ollenkaan. Hyvällä tahdolla ja ystävällisellä yrittämisellä retkemme toteuttaminen onnistunee.

Kiinalaiseen tyynnyttelevään tapaan henkilöt, joiden kanssa asioimme, kehoittavat meitä nauttimaan huomenna aamupalan rauhassa ja sitten huoneeseemme soitetaan, kun meidät noudetaan. Oppaamme puhunee englantia. Se jää nähtäväksi.

Tänään turismin välipäivänä päätän hemmotella itseäni hotellin manikyyrissä. Kun kävin tilaamassa aikaa, rouva, joka palveli minua ei tosin tuntenut manikyyri-sanaa mutta asia oli helppo esittää käsin ilman sanoja. Tunnin kuluttua käsittelyn pitäisi alkaa. Puhelin jo pirahtaakin, hoitaja on paikalla. Menoksi.

Käsieni hoitajalla on seuraneiti. Nuoret naiset pulputtavat tauotta koko tunnin ajan. Olen heille kuin kuuromykkä otus, jolla on vain kynnet. Kiinan kielen merkillisyys korostuu tuon kuunteluoppilaana olon aikana. Jotenkin tuonkin  kielen lapsena oppii. Matkiminen on taidokas opettaja!

Nuori manikyristi tekee todella huolellista työtä, seuraneiti huolehtii napista, jolla lakan kuivaajatunneli aina uudelleen käynnistetään. Lakkakerroksia tulee viisi, jos pysyin laskuissa mukana ottaen huomioon siis pohjalakat, varsinaiset värikerrokset ja suojalakan. Muistelen sukulaiselta kuulemaani kiiltävän parkettilattian lakkausprosessia. Hänen parkettinsa melkein säkenöi kiiltoa.

Tunti siinä tyhjänpäiväisessä ja turhamaisessa touhussa hurahti. Lopputulos on esteettisesti kaunis, suorastaan elegantti. Nainen teki ammattitaidolla ja hötkyilemättä työnsä. Käsittelyn ajan katselin, kun rivi kiinalaisia miehiä juoksi läheisessä kuntosalitilassa paikallaan juoksumatoilla. Vähän tuli absurdi tunnelma. Tunsin joutuneeni konkreettisesti joutilaan maailman omahyväiseen keskiöön. Hups!

Hotpottia

Sumuinen ilta ei houkuttele ravintolan etsintään. Illastamme hotellin ravintolassa. Se tarjoaakin kaikkea ruokaa, mitä voi toivoa! Esillä on tavallaan monen keittiön buffet-pöydät. Hovimestari esittelee: tässä ovat pastat, pizzat, ranskalainen keittiö (mm. Kukkoa viinissä), sushia, meren eläviä, lohta monessa muodossa ja tietysti kiinalainen keittiö moninaisine mahdollisuksineen.

Haluamme tyypillistä kiinalaista hotpot-ruokaa. Istahdamme pöydän ääreen. Tunnen kuin olisin lapsi jälleen. Tuoli menee syvälle alas ja pöydän reuna asettuu korkealle. Ei sentään leuan tasolle. Kun aloitan ruokailun tajuan, että tälläkin lienee takoituksensa. Kiinalaiset eivät ole ainakaan pidempiä kuin minä. Puikoilla syöminen onnistuu kyllä mutta nyt matka kupista suuhun on oleellisesti lyhyempi ja roiskeiden uhka miehustalle on selkeästi pienempi.

Hotpot on juuri Chongqingin erikoisuus. Pöytään tuodaan kaasuliekin päällä kattila kuumine liemineen. Sinne kerätään itse tykötarpeet mielihalujen mukaan: kaviksia, juureksia, sieniä, lihaa. Tarjolla olisi myös maksaa, munuaisia ja mahdollisesti entuudestaan tuttua koiran suolta. Niihin emme kajoa. Kattila porisee, ruoka valmistuu. Makupalat ongitaan puikoilla padasta ja viedään mausteliemikupin kautta suuhun makusteltavaksi. Herkullista!

Hedelmä- ja jälkiruokapöytä täydentävät makujen sinfonian: mansikkamoussea, tiramisua, suklaakakkua, karpalohyvää ja sitten valinnan mukaan jäätelöä tai mikä ettei vaahtokarkkeja valuvan suklaan kyydittäminä. Taas kerran on viisasta syödä hitaasti ja nauttia kiireettömästi, tulla sopivasti kylläiseksi.