Turistaanpa teestä

Kiinalaiset ovat nautiskelleet teetä jo nelisen tuhatta vuotta. Kuka keksi teen? Kysymys ei ole yhtä vaikea vastattavaksi kuin Kaija Koon kysymys: kuka keksi rakkauden.

Kiinan hallitsija Shennong löysi teen vuonna 2737 e.a.a. Eräänä päivänä kaukaisella matkallaan keisari pysähtyi armeijansa kanssa lepäämään. Palvelija keitti keisarille vettä juotavaksi ja silloin villistä teepensaasta leijaili lehti keisarin höyryävään vesikuppiin. Keisari maisteli juomaansa ja totesin lehden tehneen vedestä erityisen virkistävää. Näin syntyi tee, cha.

Tee on Kiinassa käsite, jolla on sielu ja luonne. Se on kommunikaatiossa viestinviejä.
Vasta Tang-dynastian aikaan (618-907 AD) teen juonti levisi läpi Kiinan sen kaikkiin kansan kerroksiin. Teestä kehkeytyi taitolaji sekä sen valmistamisen että tarjoilun suhteen.
Kiinalaisen teen vaiheita

Tang dynastian aikana teen lehden höyrystettiin, paahdettiin ja tehtiin pulveriksi, joka sekoitettiin veteen ja maustettiin suolalla.

Song dynastian (960-1279) ajalla tuli muotiin vispattu tee. Teenlehtipulveria sekoitettiin kuumaan veteen, jota vispattiin bambuvispilällä kunnes vaahto ilmaantui teen pinnalle. Prosessin ajateltiin rauhoittavan mieltä.

Ming dynastian (1368-1644) ajan koittaessa teen valmistukseen piti keksiä ihan oma tyylinsä. Teelehdet haudutettiin teekannussa. Metodi sai nimekseen haudutettu tee (Steeping method). Keskeistä oli oppia annostelemaan teelehtiä sopivasti ja säätää veden lämpötila oikeaksi. Alussa käytettiin isoja teekannuja, joissa lehdet haudutettiin mutta aikaa myöten huomattiin, että kuppi kupilta tee muuttuu kitkeräksi, jos lehdet hautuvat liian kauan. Siirryttiin pienempiin kannuihin.
Gongfu cha merkitsee kirajaimellisesti onnistunutta teen valmistamista. Siinä on keskeitä tuoda esille teen aromi,  tuoksu ja väri.

Tee ei ole vain teetä

Kiinalaisessa yhteiskunnassa teen tarjoamisella on oma viestinsä. Kun kiinalainen haluaa pyytää anteeksi, hän kutsuu teelle. Nuori sukupolvi osittaa kunnioitusta vanhempaa polvea kohtaan tarjoamalla teetä. Ruokaliinan taittelu teeseremoniassa on traditio, jolla pidetään loitolla paha chi energia.

Tuntuu, että kun suomalainen toisen tavatessa sanoo ööh, kiinalainen jo huikkaa: "Mennäänkö nauttimaan kupposet teetä?"

Teen lehtien kirjo on laaja: mustaa, valkoista, keltaista, vihreää, Wulong (= Olong) teetä. Lisäksi näistä syntyy suuri määrä sekoituksia. Niihin voidaan lisätä kukkia ja mausteita.
Valkoisella teellä katsotaan olevan erityisen hyvä antioksidanttivaikutus. Se tuoksuu vähän makealta ja miedolta. Minun valkoisena saamani tee muinoin Lijiangissa maistui lehmän lannalta.

Istun Chonqingin kaupungin Hilton hotellin 32. kerroksessa illan hämärtyessä ja nyt on juuri oikea hetki tilata vihreää teetä. Ikkunasta piirtyy jokimaisema ja mieletön, käsittämätön määrä pilvenpiirtäjiä. Niiden kerrokset häipyvät yhä usvaisempina kauas horisonttiin. Eteeni aukeaa kuin entisajan mustavalkoinen valokuva suurkapungista kohtalaisen ylhäältä kuvattuna. Ihmiset viettävät hämäränhyssyä? Todella harvoista ikkunoista näkyy valoa. Tässä kaupungissa on 30 miljoonan ihmisen koti.

Virikkeiden vyöryä

Matkallaoloa on takana kolmatta viikkoa. Tuntuu, että olen poimunut Kiinan pullasta rusinoita. Ne ovat maistuneet todella makeilta. Sää on suosinut maisemakohteissa. Sateen tai sumun armoille emme ole jotuneet.

Kotimaan heinäkuu taitaa muodostua vuosisadan kylmimmäksi. Pikkuruisen päivänvarjon hankin koristeeksi. Ei se suojaa auringolta eikä sateelta mutta söötiltä se näyttää ja hymyillyttää muitakin kuin kantajaansa.

Terveys on taannut suunnitelmien ja aikataulujen toteutumisen. Poimimattomia rusinoita tuntuu riittävän. Ei tarvitse kuin silmäillä vähän uusien alueiden matkaopaskirjoja. Vielä olisi tuo vuori, tuo kanjoni, nuo pengerrykset museoista puhumattakaan.

Nyt väsymys saa vallan. Sormet sekoilevat näppäimillä. Niin tietokoneen kuin kirjoittajankin on aika asettua lataukseen.

Oi syvä yö,

ota väsynyt minuuteni

syleilyysi.

Lakkaan kirjoittamasta

ja asetun hetkeksi

hiljaiseen yhteyteesi.

Bing Xin