Tavara on arvokas, jos sillä on tarina (10.7. Guilin)

Olemme lentäneet Kunmingistä Guiliniin kohti yhtä odotetuinta matkamme kohdetta Li-jokea, ja olemme palaamassa Guilinissa hämärän tultua hotellimme läheisestä ravintolasta, Left Bank Restaurantista, vatsaystävälliseltä ja lempeältä päivälliseltä; nuudelikeittoa, nyyttejä ja vihreää teetä.

Kävelemme kohti majapaikkaa, kun takaa kiinalaismies bongaa meidät, valtaväestöstä poikkeavat. "Mistä tulette? " "No, Suomesta tullaan", vastaamme vähän tympeästi. "Oi, Helsingistä! Siskollani on siellä ravintola. Minä olen taiteilija. Maalaan riisipaperille. Olen oikeastaan maalauksen opettaja yliopistossa. Isoäitini opetti minut maalaamaan. Oletko sinäkin taiteilija?" Mies pulppuaa puhetta kuin purkautuvaa serpentiiniä innoissaan. "Tavallaan. Harrastan taiteilemista", vastaan. "Tulkaa katsomaan kojuuni!" Ja mehän menemme. Mies on tohkeissaan. Nyt hänellä on työn alla öljyvärityö.

Hän näyttää riisipaperille tekemiään sivellintöitä musta-valkoisia ja värillisiä. Ihastumme tietysti! Ensin ovat tavalliset ja sitten tulevat mestarityöt. Välillä hän vilauttaa kaapista uskomme vahvistukseksi riisipaperikääröä, joka on parasta laatua. Selvästi hän aistii minussa sielunsiskon ja meissä taiteen rakastajat.

"Oletteko käyneet Shanghain sivellintaiteen museossa? Ai ette - vielä. Jos menette, minun töitäni on siellä pohjakerroksessa. Nyt pitää kiirettä. Sain apurahan ja uusi taidekirjani julkaistaan loppuvuodesta. Siihen pitää tehdä uusia töitä. Maistuisiko tee? Tunnetteko tämän puun maalauksessa? Se on osmantus puu. Ihmeellinen kasvi! Sen kukista tehdään teetä. Haistakaa tätä purkkia. Eikö ole hurmaava tuoksu? Siksi siitä tehdään myös parfyymiä. Kas tässä, ruiskautan vähän. Pidättekö? Makea tuoksu!” Miestä ei pysäytä mikään. Hän puhuu koko olemuksellaan. Kysymykset ja selitykset tungeksivat hänen suustaan.

Olemme miehen pyörityksessä. Hän puhuu moitteetonta englantia ja tihkuu intoa. Osmantus puun kuivatut kellertävät kukat tuoksuvat huumaavilta, hedelmäisiltä. Puu kukkii syksyllä ja useimmissa puissa kukat ovat keltaisia.

Miehen tussityöt ovat harmonisia, lumoavan kauniita tunnelmaltaan. Matkalaukut ovat jo nyt aika täynnä... On lahjaksi saatuja teepurkkeja ja ostettua teetä. Valitsemme pienen mustavalkoisen tussisivellintyön. Tingin hintaa ja kaupat syntyvät.

"Tarjoaisin teetä, otatteko teetä?" "Kiitos ei, nyt on vähän jo kiire. Laittaisitko nimesi kääröön." "Toki, toki. Tässä on sähköpostini ja sekä kiinalainen että eurooppalainen nimeni". "Viemme terveisesi Suomeen siskollesi!" Erkanemme hymyssä suin. Nyt tussimaalauksella on tarinansa, joka tuo kiinalaismiehen kotimaahamme. Muistamme miehen aina, kun piipahdamme syömään hänen siskonsa kiinalaiseen ravintolaan tai laitamme osmantusteen hautumaan lasikannuumme.

Riennämme Waterfall-hotellimme jokailtaiseen vesiputous show’hun. Vesi putoaa hotellin katolta 12. kerroksen yläpuolelta koko seinän laajuisesti ohi hotellihuoneiden ikkunoiden kymmenen minuutin ajan. Näytös vahvistaa hotellin nimen, vesiputous on laaja ja näyttävä. Putousseinä lienee sata metriä leveä.

Lähellä virtaa joki ja sen rannan puistojen puut on valaistu sateenkaaren värein: punaista, vihreää, oranssia. Ihmiset vaeltavat joen rantaa sadunomaisella rantakujalla. Laivat tekevät iltaristeilyjä joella. Kivipöytien äärellä kivijakkaroilla seurueet viettävät rattoisasti vapaa aikaansa kiireettömyydestä ja saapuvan yön lempeästä lämmöstä nauttien. Läheisellä rantalavalla soi musiikki. Vedestä kohoaa kaksi upeasti valaistua bagodia.

Tekstari kilahtaa

Yangin äiti pitää meistä tekstiviestein edelleen huolta. Missä asti olette? Onko kaikki varmasti hyvin? Kiittelemme vielä kaikesta pyyteettömästä vieraanvaraisuudesta, yltäkylläisestä kestitsemisestä oleskelumme aikana Kunmingissä.

Saamme vastaukseksi kiinalaisen asenteen:

Ei sukulaisia kiitetä; jos kiitettäisiin, he eivät olisi sukulaisia.