Kohti Hangzhouta (sunnuntai 12.7.)

Taifuuni menee onneksi menojaan. Shanghainkin lennot käynnistyvät eikä oma lentommekaan ole uhattuna.

Saha vai kirves?

Guilinista siirrymme asteittain kohti Kiinan Keltaista vuorta. Ensin lennämme China Southern Airlinesin kyydissä itään Hangzhouhun. Lentokentän myymälästä tarttuu mukaan Osmantus-puun kukista tehtyä oranssia teetä ja hedelmäiseltä tuoksuvaa saman puun hajuvettä. Nyt maku- ja hajumuistin perusteella palaamme yhä uudelleen Guilinin huikeiden vuorien helmaan.

Lento kestää pari tuntia. Meille tarjoillaan ateria. Olemme onneksi päässeet exit -paikoille, jossa voi oikaista jalkojaan.

Ateria etenee. Pieneen purkkiin on pakattu jotain tummaa vähän hitaasti liikkuvaa. Vieressäni istuu nuori kiinalaisnainen. Kanan syötyäni kysyn olisiko purkissa ollut mahdollisesti soijakastiketta. "Ei, ei! Se on jälkiruoka. Varmaan jotain makeaa marja- tai hedelmähyytelöä".  ”Kiitos tiedosta. Taidan maistaa". Sitten alkaakin taisteluoperaatio.

Miten avaat rasian tiiviin läpinäkyvän kiinni liimatun kalvomaisen kannen. Reunassa on pieni repäisyuloke. No siitä tietysti. Ei, ei ollenkaan. Ei inahdustakaan. Osmo käy vieressä miehen voimin samaa sotaa. Ennustan, että hänen paitansa ei säästy roiskeilta. Nostan itselleni lentoyhtiön huovan ruokaliinaksi peittämään koko etuvartaloani. Jatkan repimistä, vaihdan otetta, taisteluasentoa ja pyöritän pientä purkkia käsissäni tuloksetta. Osmo on jo tarttunut haarukkaan ja aikoo lävistää kalvokannen terävällä iskulla.

Kiinalaisnainen tarkkailee sotaamme. Hän nostaa tyynesti purkin mukana tullutta pientä läpinäkyvää lusikkaa. "Katso! Tämän lusikan toisessa päässä on saha, jolla purkki aukeaa tyylikkäästi", hän sanoo. Tiukennan "ruokaliinaani" puseron kauluksessa ja tartun noin seitsemän millimetrin pituiseen tasapäiseen sahaan. Purkkihan antautuu ja läpinäkyvä muovikansi raottuu. Lusikoin hyytelöä suuhuni. Maku on olematon. Sitä ei ole olemassa. Nostan purkin kanarasiaan mutta viisipiikkisen sahan otan muistoksi mukaani. Innovaatio on vertaansa vailla ja kuuluu joka naisen työkalupakkiin.

Lento sujuu muuten mutkattomasti. Matkalaukut tulevat vauhdilla. Hihnalla muistutetaan siinä pysyvästi pyörivällä mallilaukulla, että tarkista ja katso, että otat juuri oman laukkusi. Oman laukun saatuaan ei kentältä pääsekään pois noin vain. Vielä on yksi ylimääräinen portti, jossa nainen hiki hatussa kontrolloi, että laukun check in lapun koodi vastaa boarding passin vastalappua. Sitten taksijonoon.

Löytääkö kysyvä perille?

Taksimatkasta tulee mielenkiintoinen, suorastaan jännittävä. Kuski puhuu tietysti vain kiinaa. Huomaamme, että kaikki liikenteen kyltit ovat vain kiinaksi. Ensimmäinen ja ainoa toistuva englanninkielinen tieto on NEXT EXIT ja sen perässä kiinalaisia merkkejä. Meillä ei ole hajuakaan, missä mennään.

Jo alkumatkasta taksikuski putoaa kartalta, vaikka Osmolla on tabletilla summittainen kartta hotellimme sijainnista. Mies soittaa johonkin keskukseen, josta löytyy kielitaitoinen nainen. Kännykkäyhteys kiertää rataa kuski, Osmo, kuski, Osmo ja kuski.

Mies painaa kaasua ja matka etenee. Hän tuntuu tietävän, minne mennä. Ei ole navigaattoria eikä turvavöitä. Äänitorvi ja hätävilkut ovat tarpeen tullen käytössä. Kuskimme ajaa ihailtavan päättäväisesti ja määrätietoisesti. Osmo seuraa tietokoneen kartalta etenemistämme ja suunta on ihan oikea. Lähestymme kohdetta. Vilkas kaupunkiliikenne muuttuu tietä reunustavaksi metsäksi. Hotellimme pitäisi sijaita Hangzhoun päänähtävyyden suuren järven rannan tuntumassa. Vettä ei näy.

Kuski hidastaa, epäröi, pysähtyy. Hän nousee autosta ja menee läheiseen rakennukseen kysymään. Hän tekee u-käännöksen. Ajaa, pysähtyy, nousee. Hän tiedustelee hotellia paikalliselta katuruokalan pitäjältä. Ajamme tovin. Kuski pysähtyy, hyppää ratin takaa ja jututtaa taas kahta kolmea ihmistä. He viittoilevat molempiin suuntiin. Kännykkään puhuva ohikulkija viittoo omat neuvonsa taksin tuulilasin takana. Me pysymme tyynesti hiljaa ja aloillamme.

Lopulta mies soittaa taas neuvontakeskukseen. Osmo arvelee jo bonganneensa portin hotelliimme. Kas siitä! Juhlallisesta portista ajamme sisään, puomi nousee ja olemme hotellimme ovella. Annan aplodit. Kuskikin huokaa ja hymyilee. Taksamittari näyttää 167 yuania, Osmo maksaa kahdella sadalla (32 euroa). Vaihtorahaa ei heru. Perille tulo tuntuu juhlalta. Olemme matkanneet lentokentältä noin puolitoista tuntia.

Hotellimme ei ole normaali hotelli. Se on pikemminkin mökkikylämäinen hotellikompleksi metsän keskellä. Suihkuun ja ruuan perään. Kaskaat poraavat kuin asvalttipora. Löydämmekin pimeän jo tultua vaivattomasti mutkattoman kotoisen kiinalaisen ravintolan. Istumme bambupuisen pöydän ääreen ja alamme nokkia kuumia vokattuja vihanneksia ja ryystää maukasta nuudelikeittoa. Kiinalainen olut on taivaallista kuuman päivän päätteeksi.