Runollisuuden ylistys (13.7.)

Valitsen päivän aloitukseen Bing Xinin runon, koska siihen on tiivistetty tämän päivän elämysmaailma.

Oi runoilija,

pysy hiljaa -

Sillä täydellistä kauneutta

ei voi kuvata sanoin.

Lähdemme varhain aamulla liikkeelle. On tulossa hikinen päivä. Suuntaamme läheiselle West Lake - järvelle, joka on Hangzhoun tärkeimpiä nähtävyyksiä. Järvi on summittaisen laskutoimitukseni perusteella kymmenen neliökilometrin kokoinen.

Heti alkumetreillä meitä saattaa matkaan kaskaiden korvia huumaava siritys, joka aaltoilee taustaäänenä koko järvivaelluksemme ajan.

"Päivällä ei ole kahta aamua", muistuttaa Tao Yuanming.

Se pitää paikkansa. Mykistyn ensimmäisen kiinalaisen paviljongin kohdalla. Katettu tila ulottuu järven päälle. Vain aamulla varhain voit nähdä aamuvoimistelua. Mukana on paljon miehiä. Samoin kiinnitän matkan aikana huomiota siihen, että perin naiselliseksi luokittelemani viuhka heiluu usein juuri miehen kädessä. Tasa-arvo on hiipinyt helteen helpottamisen keinoihin.

Naisopettaja ohjaa täysin valkeisiin ja hieman läpikuultaviin luultavasti pellavaisiin housuihin ja kiinalaiseen jakkuun pukeutunutta taiji oppilastaan. Opettajalla on siisti banaaninuttura. Hänkin on valkoisissaan viuhka kädessä. Seuraan äänettömien hitaiden ja hallittujen liikkeiden lumoavaa näytelmää. Nyt opettaja siirtyy näyttämään liikesarjaan kuuluvan äkkinäisen hypähdyksen, jalan noston, jossa käsillä hipaistaan nilkkaa. Liikkeen päätteeksi opettaja on spagaatissa lattialla.
Oppilas pyrkii toistamaan näkemänsä. Maallikkokin erottaa mestarin oppilaasta tämän yhden liikkeen perusteella.

Vieressä toisella käytävällä liikkuu isompi ryhmä, joka tekee keskittyneesti omaa liikesarjaansa. Yhtäkkiä he ottavat mukaan punaiset viuhkat. Ne avautuvat ja sulkeutuvat liikkeiden tahdissa täsmälleen samalla hetkellä. Kuulen vain viuhkojen liikkeiden vaimeat suhahdukset. Punaisten viuhkojen liikkeen rytmi vasten tyyntä järven pintaa on vaikuttava. Riippupajut katselevat näkyä lehdenkään värähtämättä.

Matka joen rannan kaunista polkua jatkuu. Ohitamme Ming dynastian aikana rakennetun sillan, joka on siirretty järven kaunistukseksi. Järvessä on monta niemen kärkeä ja erilaiset kannakset pilkkovat veden pienemmiksi vesialueiksi.

Jos tämä maisema ei herätä jokaisessa kulkijassa runollista mieltä, jotain on pahasti pielessä. Tarjolla ovat kaikki runollisuuden elementit: vesi, penkki veden äärellä, veteen asti ulottuvat riippupajut, jotka peilaavat itseään veteen ja olematon tuuli, joka pudottaa pajun lehden veden pinnalle kellumaan matkoihinsa. Taustalla soi kaskaiden korvia huumaava melkein tärykalvot puhkova sirkutus. Kun nostat katseen, näet etäällä sumuisen kiinalaisen paviljongin siluetin.

Jos tämä näky ei riitä runollisuuden herättämiseen, lisään muutaman uuden elementin: vaaleanpunaiset lootuksen kukat, nuput ja siemenkodat mahtavien lehtien keskellä tai valkeiden lumpeiden kellunta ja kaiken tämän kertautuminen veden peiliin. Joko alkaa runosuoni pulputa? Jos ei, ei haittaa, mykäksihän tällainen maisemaelämys vetää! Mykistyminen riittää terveyden merkiksi.

Vaelluksen kuluessa saavumme paviljonkiin, jonka edustalla on iso alue täynnä lootuksen kukkia. Joukossa on jälleen täysin auenneita, nuppuja ja siemenkotia. Paviljongin kaiteen taakse on ryhmittynyt iso joukko valokuvaajia mahtavien objektiiviensa kanssa. Hämmästelen, koska näyttää siltä, että he vain odottelevat kauneuden ihmeen alkamista, vaikka se levittäytyy mielestäni heidän eteensä juuri nyt, tässä ihmeellisessä hetkessä.

Esitän kädelläni kukkaa, joka avautuu ja sulkeutuu. Ei! Kuvaajat puistavat päätään. Hymyilevät. Yksi vinkkaa minua komean objektiivinsa luokse. Hän näyttää kuvan linnusta, jolla on mato nokassa. Kuva on niin tarkka, että linnun jokainen sinivihreä kuin taftia välkkyvä sulka näkyy kuin suurennuslasin kautta. Kuvaaja-armeija odottaa siis tiettyä lintua, jonka ilmeisesti tiedetään käväisevän juuri näiden lootusten kukkien alueella. Otan vähän kainostellen vaatimattomalla kamerallani lootuksen kukista mielestäni ihastuttavia kuvia. Heilutamme toisillemme, nostan peukkua, että odotettu lintu saapuisi saalistamaan ja palkitsemaan kuvan saalistajat.

On selvää, että veden äärellä ihminen pyrkii veden päälle. Järvellä risteilee erikokoisia ja monen näköisiä veneitä, kanootteja ja venekuntia. Romanttisimmissa veneissä näen olkihattuiset miehet seisten soutamassa veneitään valkoiset kiinalaistakit yllään. Näkymä on postikorttimainen varsinkin, jos kurkistaa kahden riippupajun lehvistön välistä.

Kiinalla on kuitenkin uusi puolensa. Kuljemme noin kolmen kilometrin kapean kannaksen läpi järven. Toisella puolella aukeaa vanha ja runollinen Kiina. Kun käännän pään kapealla kannaksella toiseen suuntaan, ilmestyvät riippupajujen välistä etäiset päättymättömät pilvenpiirtäjien siluetit. Ne näyttävät todella utuisilta jyrkkäkulmaisilta vuorilta. Silmiä siristäen voi muuntaa pilvenpiirtäjät vuoristoksi ja unohtaa urbaanit ja järjettömät investoinnit taloihin vailla ihmisiä

Missä vettä, siellä kalastaja. Suuren järven maisemamatkaajien joukkoon mahtuu veden äärelle yksittäisiä kalastajia. Se tekee hyvää, koska näky herättää toivon, että vesi on niin puhdasta, että sieltä voi saada kalansaalista. Yksinäinen mies onkineen puun katveessa rantatöyräällä tekee oloni oudon onnelliseksi. Aavistan, että mies nauttii "omasta ajastaan", yksinolon onnesta, vaikka saalis olisi vähäinen. Se on toisenlaista itsenssä kanssa seurustelua kuin halonhakkuu suomalaisen kesämökin saunan katveessa. Järven rannan luonnon kivistä asetellut levähdyspisteet tarjoavat kalastajallekin oivallisen paikan avata mukana kulkeva teepullo ja sitä siemaillessa kuunnella järvimaiseman hiljaisuutta, katsella veneiden äänetöntä etenemistä ja taas havahtua kaskaiden aaltoilevaan taustasirinään.

Istumme terassille nauttimaan valkeaa teetä. Kaiteen takana kukkivat lootuksen kukat ja onneksi kaiteessa tuuletin viilentää yli 30 asteen helteistä ja kosteaa ilmaa. Teenlehdet lasissa kulkevat hitaasti pinnalta lasin pohjalle. Äänettömän liikkeen seuraamisessa on jotain samaa kuin taijin liikkeiden vangitsevassa sulavuudessa. Viivymme monen lasillisen verran valkean teen äärellä.

Vaikka tunnen astuneeni runoon, saa länsimainen malttamattomuus vallan. Kun hörppään kuumaa teetä, pinnan teelehdet pyrkivät suuhun ja niitä saa syljeksiä ulos. Alamme tökkiä lehtiä hammastikuilla kohti pohjaa. Onneksi terassilla ei ole muita. Tökkimisemme joka huvittaisi heitä tai saattaisi herättää ärtymystä kiinalaisille niin "pyhän" teen nautinnassa.

Kun palaamme kohti majapaikkaa, törmäämme vielä valokuvausarmeijaan, joka on kuluneiden tuntien aikana siirtynyt uuteen kohteeseen. Emme saa tietää, onnistuivatko he nappaamaan toivotun kuvan. Heilautamme tuttavallisesti tervehdyksen.

Poikkesimme myös maksullisessa kukkapuutarhassa lampineen ja kasveineen. Siellä osuin viereen, kun ammattikuvaaja etsi ainutkertaista kuvaushetkeä. Hän onnistui siirtämään heinäsirkan valkean lootuksen kukan nupulle. Varastin tilanteen ja nappasin oman kuvani.

Kun ammattilainen oli valmis, hän poimi heinäsirkan puun lehdelle ja lähti kuljettamaan sitä uuteen kohteeseen. Samalla tavalla näimme hääpareja kulkevan kameramiehen ja assistentin kanssa kuvauksellisesta paikasta toiseen.
Nelituntisen puistoelämyksen jälkeen mieli on tulvillaan herkkyyttä ja luonnon erehtymätöntä kauneutta. Lopuksi vielä kiinalaisen Bing Xinin muistutus arjen tohinaan:

Mitä suuremmiksi

puheen kukkaset avautuvat,

sitä pienempiä

ovat tekojen hedelmät.

Otapa Kaija opiksesi!