Ummikot apuvälineiden viidakossa (maanantai 13.7.)

Hangzhoun järvimaiseman runollisuus haihtuu kuin aamun usva auringon lämmössä, kun alamme valmistella bussilippuja huomiseksi. Tarkoitus on siirtyä askel lähemmäksi Keltaista vuorta Tangkouhun. Ummikkona hotellin vastaanottoa tulee lähestyä kaikin apuvälinein: kynä, paperia, kartat ja translaattori sekä paljon, paljon kärsivällisyyttä. Muistutan itseäni, että asenne ratkaisee; aina.

Saapuessamme eilen hotelliin vastaanotossa oli englantia vähän puhuva virkailija. Hän ehdotti, että noudamme bussiliput taksilla tänään bussiasemalta. Taksi asemalle maksaa vain 20 yuania (3,20 euroa). Asia selvä.

Kun nyt lähestymme tiskin takana olevaa kolmea virkailijaa, tuntuu, että kaikilla onkin kiire jonnekin, äkkiä pois. Kukaan ei puhu tai ymmärrä englantia. Aulan siivoojarouva on ainoa, jota asioidemme sujuminen kiinnostaa. Hän harjaa samaa hallin putipuhdasta keskilattiaa koko pitkän prosessin ajan ja seuraa silmä tarkkana ja korvat kuulolla ilmapiirin heilahteluja.

Asioiden sujumiseksi olemme jäsentäneet itsellemme prosessin; vastaanottovirkailijoilta pyydettävät palvelut:

1. voitko kirjoittaa kiinan kielellä meille lapun, jossa lukee: haluaisin huomiseen klo 9.50 linja-autoon kaksi lippua Tangkouhun.
2. voitko tilata taksin viemään meidät läntiselle bussiasemalle nyt lippujen ostoa varten?
3. voitko kirjoittaa varmuuden vuoksi hotellin osoitteen lapulle, että pääsemme takaisin hotelliin. Eilen taksi harhaili ja kyseli lukuisilta ohikulkijoilta hotellinne osoitetta, vaikka meillä oli se netistä poimittuna.

Otamme kysymyksen kerrallaan. Virkailijat vääntyvät kysymysmerkeiksi joka kysymyksen kohdalla ja hakevat vielä lisää väkeä. Tangkou vaikuttaa heille täysin tuntemattomalta periferialta, vaikka se on lähellä maailmankuulua Keltaista vuorta. Se on itse asiassa paikkakunta, jossa vuorelle nousijat yöpyvät.Sitä jäljitetään ilmeisesti tietokoneen karttahaulla niin, että virkailijoiden päät kolisevat yhteen.

Virkailijat tuntevat vastuunsa. Nyt soitetaan tulkkipalveluun. Puhelin siirtyy virkailijalta Osmolle. Hän selittää avun tarpeemme. Puhelimen auttaja puhuu koko ajan päälle. Osmo pyytää häntä kärsivällisesti kuuntelemaan ja varmistaa kysymällä: "Ymmärrätkö, mitä tarkoitan? Siis voitko pyytää virkailijaa kirjoittamaan lapulle bussiaseman lippuluukkua varten, että tarvitsemme huomiseksi jne. jne."

Välillä kaikki räpläävät erilaisia laitteita. Osmo kommunikoi kirjoittamalla englanniksi translaattorille, joka kääntää kiinaksi. Nyt virkailija tarttuu tarjoamaani punaiseen kynään ja paperilappuun. Sitä ennen hän on löytänyt netin kautta Tangkoun ja yllätys yllätys juuri saman bussiaikataulun, joka meilläkin on. Nyt kynä taiteilee merkin toisensa perään. Ymmärrämme lapusta päivämäärän, huomisen 14.7. ja bussin oletetun lähtöajan 9.50. Mainiota, vaikuttaa lupaavalta!

Nyt pirssi hotellin ovelle, kiitos. Virkailijat silmäilevät toisiaan. Minä ehdin jo imitoida ratin pyöritystä ja siivoojarouva painaa päänsä rikkalapion suuntaan. Nainen tiskin takana puhuu puhelimeen, tilannee taksia. Aika kuluu, odotus hermostuttaa. Miesvirkailija pulauttaa suustaan: "Just a moment!" Puhelin soi. Katselen portille. Arvaan, että virkailija selittää taksille, miten tulla perille. Nyt näkyy jo etupuskuri, vielä vähän ja auto kääntyy pihaan. Se ei olekaan taksi vaan joku musta auto. Miesvirkailija antaa merkin: taksinne on saapunut. Sitä ennen olen turistin vaistolla vetäissyt telineestä kartan ja näyttänyt kohtaa, jossa arvelen läntisen bussiaseman olevan. Virkailijat eivät taida usein katsoa karttoja. Tiirailua. Kyllä, siinä se on! Siivoojarouvakin voi huokaista ja levollisin mielin siirtyä seuraavan käytävän lakaisemiseen.

Astumme mustaan menopeliin. Siinä ei taksikylttiä katolla, ei taksamittaria mutta nyt mennään. Matka ei ole pitkä ja osoite on kuskille selvä. Pääsemme aseman ovelle peruuttamalla. Yritämme maksaa. "Ei suinkaan, jään odottamaan!"

Näemme jo mielessämme mustatukkaisten aasialaisten joukon, joka käärmeenä kiertyy lippuluukkujonoksi mutta suostumme. Ryntäämme halliin. Vain muutama jonottaja. Jono etenee hirmuista vauhtia. Pääsemme luukulle. Nuori naisvirkailija puhuu englantia! Kymmenessä sekunnissa hän on katsonut, että huomenna ei mene bussia kello 9.50 mutta kylläkin 10.50. Kiinni veti! Hän nostaa neljä sormea, matka kestää neljä tuntia. Rahat tiskiin (110 yuania/hlö = n. 18 euroa), siis onnibussin hinnoilla mennään. Tulostin sylkäisee liput. Homma on hoidettu. Laiturista emme saa selvää. Vähän jännitystä huomisellekin.

Lipunmyyjän ammattitaito, kielitaito ja nopeus lyövät ällikällä.
Kiinalainen viisaus osuu taas naulan kantaan:

Taito ei ole koskaan taakka.

Tämä yllättävä osaaminen umpikiinan kielen alueella tekee meidät juuri tänään onnellisiksi. Mutta ihmisen ei tule luulla taidoistaan liikaa ja jäädä laakereille lepäämään. Tulee vaalia elinikäistä oppimista:

Taidoilla ei ole rajoja.

Palaamme muutamassa minuutissa taksiin. Kuski on vähän äimänä prosessin nopeudesta. Palaamme hotelliin. Taksamittari onkin miehen kännykässä: 50 yuania. Xie xie!
Loppu hyvin kaikki hyvin - ainakin huomiseen...