Ankkaa rankkasateessa

Lapsenlapsemme Samuelin sanoin: on vähän nälkä. Päätämme käyttää eilisiltaista ravintolaa, koska siellä oli kaikki mutkatonta. Poikkeamme matkalla sivukadulle, josta kantautuu elämisen meininki. Niinpä tömähdämme keskelle paikallista kauppahallia. On ruokaa moneen nälkään: paljon vihanneksia, juureksia ja hedelmiä. Uskallamme ostaa vain banaaneja. Lihat makaavat tuttuun tapaan sellaisenaan teräalustalla 30 asteen lämmössä. Kala-altaissa on vielä polskahtelua, isot ravut ovat hissukseen. Nuudelivyyhtejä ja juureksia, vihanneksia. Sitten tulevat vastaan jo rautakauppa ja viinakauppa tynnyreineen.

Ohitamme ruokapaikkamme, joka on vielä tyhjä. Isäntä heiluttelee meille kutsuvasti. Käväisemme vielä solisevan puron rannalla ja näemme miten laskeva aurinko mahtuu pieneen metsikön lampeen. Hääparia kuvataan romanttisessa ympäristössä. Lähdemme takaisin kohti ravintolaa. Meidät otetaan ilolla vastaan. Kun istumme pöytään, alkaa sataa kaatamalla. Ilma raikastuu.

Tänään haluamme ankkaa ja vihanneksia, vähän muna-sienikeittoa. Herkullista! Ankan liha lohkeaa puikoilla. Linnun nokkaan ja sieltä pilkistävään kieleen emme kajoa. Maksakin jää kellimään vadille. Olut uppoaa, koska olemme tuottaneet hikeä kuin hanasta.

Ravintolan mainiot häkkilinnut vastaavat ääntelyyn. Välillä ne naukuvat kuin kissa. Sateen mentyä sammakko harhailee ravintolan terassin kivetyksellä ja märkäturkkinen kissa hakeutuu pöytämme alle kerälle. Kaskaat eivät ole sateesta vaienneet.
Päivä elämyksineen on ylittänyt mielikuvieni rajat:

Oi sydämeni kielet,

soikaa!

Ja sallikaa 

muistojen jumalattaren

tanssia säveltenne tahdissa.

Bing Xin