Matka jatkuu mutta miltä asemalta

Ylen tyytyväisinä jätämme Tangkoun hotellin loistopalveluineen. Mieli viipyy vielä Keltaisella vuorella sateenvarjomäntyjen katveeseessa.

Ojennan lahjani meitä suuresti auttaneelle hotellin vastaanoton naiselle. Miesvirkailija ilmoittaa taksimme saapuneen ja tarraa matkalaukkuuni. Edessä on 50 kilometrin matka Tunxin kaupungin rautatieasemalle. Osmo vielä varmistaa miesvirkailijalta, että kuski tietää, minne ajaa. Miehen suusta lipsahtaa airport. Ei, ei ja vielä kerran ei huudamme kuorossa. Virkailija peittää häpeissään suunsa mutta taksikuski pujahtaa jo ratin taakse ja me takapenkille.

Kiinalainen Ouyang Xiu tietää:

Kun sana on lausuttu, sitä ei saa kiinni hevosvaljakollakaan.

Nyt airport sana kumisee taksikuskimme päässä ja sen kaikua ei pysäytä mikään!
Turvavöitä ei voi kiinnittää. Moottoritiellä taksi ajaa liikennemerkkejä noudattaen. Kun tullaan taajamaan, jonka liikenne lähtökohtaisesti on kaoottinen, mies heittäytyy holtittomaksi. Leveällä väylällä hän ajaa suruttu yli keltaisten sulkuviivojen vastaantulevien kaistaa ja ohittaa kaikki oman kaistan  ajoneuvot kunnes vastaantulija vilkuttaa valoja ja törmäykseltä vältytään täpärästi.

Osmo seuraa reittiä Nokian karttapalvelun avulla älypuhelimessaan. Kaikki menee hyvin kunnes kuski valitsee yllättävän reitin. Liikennemerkkiinkin ilmestyy lentokoneen kuva. Voi ei! "Ei airportille!" huudamme. Auto jatkaa valittua reittiä. Alan imitoida höyryveturia: "tsukk, tsukk, tsukk". Samalla käteni esittää nousevaa ja laskevaa lentokonetta ja pääni puistaa sivulta toiselle, siis EI! Kuskia naurattaa ja hän liittyy lentokoneleikkiin ja esittää kädellän vakaasti ja tasaisesti lentävää konetta ja hörönauru kumpuaa hänen suustaan.

Osmon mitta täyttyy ja hän iskee  mobiilikarttansa  kuskin eteen. Nyt ei ole leikin paikka! Mies hiljentää, ohjaa auton  sivuun ja tarttuu puhelimeensa. Hän soittaa lähtöpisteeseemme hotelliin. Kuulen naisäänen. Kuski hokee hao, hao, hao, joo, joo, joo. Hän nauraa hohottaa, imitoi nyt puolestaan höyryveturia ja tekee u-käännöksen.

Päädymme Tunxin päärautatieasemalle ja onnellisina tarraamme matkalaukkuihimme. Hinta matkasta on sovittu etukäteen, 240 yuania vajaa 40 euroa siis 50 kilometrin matkasta. Kyllä kannatti! Sain leikkiä junaa ja lentokonetta ja setäkin tykkäsi leikistä.

Ilman lämpötila kieppuu 30 tuntumissa. Ennakkovarauksemme on muutettava junalipuiksi. Jonot lippuluukuilla ovat kohtuulliset. Tietotekniikan ihmeellisyys näyttää taitonsa: Osmo antaa varauspaperin. Se on A4 täynnä kiinan kielistä tekstiä. Virkailija näpyttelee varauskoodin ja niinpä Osmo Saarelma ja kohta Kaijakin ilmestyvät hänen näyttöpäätteensä ruudulle Tunxin kaupungissa tuhansien kilometrien päässä sieltä, missä varaus on viikkoja sitten tehty.

Prosessin etenemistä odottaessani liityn leikkiin noin 2-vuotiaan pojan kanssa. Hän pyörittää kyykkysillään halkiohousut jalassaan pientä metallista pyöreää rasiaa pitkin aulan lattiaa. Rasia lienee äidin huulirasvapurkki. Vieritämme purkkia toisillemme. Välillä rasia menee omille teilleen ja taapero pinkoo sen perään. Muutaman kerran kokeilemme "jalkapalloa" rasialla. Sitten äiti ja isä ovakin jo edenneet lippujonossa ja äiti nostaa pojan syliinsä.

Kun meillä on lippumme käsissämme teen lapselle vielä napa-piip ja saa läksiäisiksi suloisen hymyn.
Matkalaukut liukuvat "turvatarkastushihnan" kautta seuraavaan halliin. Virkailija ei taaskaan käsitä imitointiani, jolla kyselen matkatavarasäilytystä. Ajattelen, että se on vakiokysymys, kun ihmiset saapuvat isojen matkalaukkujen kanssa.

"Seuratkaa minua!" Mies avaa erillisen typötyhjän odotushallin oven. Sytyttää sinne valot. Hallin katossa roikkuvat kristallikruunut, penkit ovat tummaa jalopuuta kuin keisarillisen puiston istuimet. Junamme lähtöön on nelisen tuntia. Näytämme lipuista pitkää odotusta, pyyhin hikeä otsalta ja osoitan uudelleen painavia matkalaukkuja. Yhteisymmärrys! Laukut pääsevät lepäämään.

Suuntaamme harhailemaan kaupungille hien valuessa päättymättöminä noroina. Ensin eväitä. Läheinen pikkukuja on autenttinen kiinalainen korttelikatu pikkuravintoloineen, joihin turistin ei tule poiketa, jos ei halua yöjunan yläpetille ripuliriesaa bonukseksi. Pieni ruokatavarakauppa on ok. Osmo ostaa yömyssyjuomaa. Se maistuu lapsuuden Cocillana yskänlääkkeeltä. Liuoksen sisältämä morfiini katkaisi itsepintaisimmankin yskän. Tärkeimmät  ostokset ovat vesipullot ja banaaneja.

Myyjärouvalla ei ole ruuhkaa. Hän tarttuu meihin ummikkomuukalaisiin. Nainen vetää laskimen pöydälle ja alkaa arvailla ikäämme. Hän näppäilee kohdalleni 50. Siirtää laskimen minulle. Painelen rehellisesti 65. Myyjä vie kohteliaasti kämmenen suunsa eteen ja näyttelee pöyristyneen yllättynyttä. Nyt minä vaadin hänen ikäänsä. Onneksi hän ei suostuttele arvaamaan. Laskimen näytölle ilmestyy luku 48. Hän on mielestäni hyvin säilynyt. Hymy ja nauru pudottavat aina ihmisen ikää: pintaan nousee ihminen ikänsä takkaa.

Kiinalainen ajattelija toteaa:

Hymyillessään tuntee itsensä kymmenen vuotta nuoremmaksi.

tai objekitiivisemmin

Hymyilevillä kasvoilla nuoruus on aina läsnä.

Kuumuus hidastaa kulkua. Etsimme puistoa. Liian kaukana.

Hiki, jano ja uupumuksen enteet. Poikkeamme neljän tähden hotelliin kysymään baaria. Vastaanottotiskin takana on neljä virkailijaa, ei yhtään asiakasta. Kun englannin kieli alkaa suoltua janoisista suistamme, hämillinen nauru yltyy tiskillä. Nyt huikataan viidennen virkailijan suuntaan. Majesteettinen aula marmoreineen ja upottavine sohvineen on autio ja tyhjä. Seuraavan kerroksen ravintola näyttää pimeältä.

Ei oo, ei saa, ei järjesty! Ei edes pullollista kylmää olutta. Riisumme hotellin tähtirivistä ainakin kaksi tähteä ja painumme kadulle.

Löydämme siistinoloisen 24 h ravitsemusliikkeen. Epäilen, onko heillä ilmastointia. Minut viedään kädestä pitäen viileää ilmaa puhaltavan pömpelin äärelle. Tuntuu taivaalliselta. Pöytä valitaan sen läheisyydestä.

Haluaisin keiton kanssa keitetyn kananmunan proteiinilähteeksi. Vuosia sitten Inka jo opetti, että muna on suomeksi muna, englanniksi egg ja mama sanoo kiinaksi tan tan. Tarjoan sanaa. Ei mitään reaktiota. Alan kotokottaa: kot, kot, kot ja imitoin munan pulpahtamista kanasta samalla kun piirrän kananmunan muotoa kämmeneeni. Tarjoilija vaihtaa painon toiselle jalalle ja katsoo Osmon suuntaan. "Eiköhän anneta hänen pitää ihan omat kotkotuksensa!" näen hänen ilmeensä kertovan Osmolle. Tyydyn kohtalooni. Naapuripöytiin kannetaan ruokia. Moni keiton tilannut saa pienen lautasen, jolla kellii keitetty muna. Kismittää! Syömme keitot ja höyrytettyjä nyyttejä.
Ilta on pimentynyt, kun palaamme kadulle. Kuumuuskin on hellitänyt. Komean Bank of China pilvenpiirtäjän edustan aukiolla on käynnissä naisten iltajumppa musiikin tahtiin. Naiset askeltavat rytmikkäästi ja ihailtavan tasatahtisesti askelkuvioitaan ja toistavat kättensä liikkeitä. Heissä olisi ainesta Olarin naisvoimistelijoiden senioriryhmään. Sama meno toistuu rautatieaseman edustalla. Naisia on kymmeniä. En liity joukkoon.