Pienen puun missio

Näen vaikuttavassa vuoristomaisemassa siellä täällä erikoiseksi ajan muotoilemia yksinäisiä vuoren huippuja, joiden ylimpään kohtaan männyn siemen on juurtunut. Pieni taimi sinnittelee siellä yksin kohti ainutkertaista kasvuaan isoksi puuksi. Kuulen tuon taimen kertovan tarinaansa:

Kasvan täällä erakkona vuoreni huipulla. Minulla on elämälleni suuri päämäärä. Kun tulen isoksi, vahvaksi ja syvän vihreäksi männyksi, minut huomataan. Minusta tulee kuuluisa. Juuri minua tullaan katsomaan täällä Keltaisella vuorella. Miljoonat ja taas miljoonat turistit näkevät kulkemisen vaivannäön, hikoilevat tunteja ja kapuavat tuhansia portaita nähdäkseen juuri minut. Minusta otetaan miljoonia valokuvia, joita katsellaan kodeissa ympäri tätä maapalloa, jota toivon teidän nyt täällä kävijöiden suojelevan.

En halua kuuluisuutta itseni tähden. Haluan herättää ja ylläpitää ihmisen ikiaikaista luonnon ja sen kauneuden kaipuuta. Kasvan monimuotoisen ja korvaamattoman luonnon ääneksi ja symboliksi.
Kaukaisimmat ihmiset, jotka tahtovat kohdata juuri minut, saattavat tulla vaikka Suomesta, maasta, jossa kesät ovat viileitä mutta valoa kasvulle on silloin yölläkin.

Jos sinä elät satavuotiaaksi, mikä ei ole ollenkaan epätodennäköistä, mekin voimme vielä kohdata. Ainakin teoriassa ja muistojen unelmissa tavan takaa. Tai, jospa kiinalaissuomalaiset lapsenlapsesi Leo ja Inka tarttuvat käsipuoleesi ja sanovat: "Mummu, lähtekäämme Keltaiselle vuorelle! Me viemme sinut sinne uudelleen. Saat näyttää meille sen pienen männyn, josta niin monta kertaa olet kertonut ja olemme yhdessä katsellet lempivalokuvaasi. Haluathan nähdä, miten suureksi  ystäväsi on varttunut.

Katselen pientä sateenvarjomäntyä ja tyynenä mietin, että ehkä lapsenlapsenlapsenlapsenlapsenlapseni saavat tuon männyn tervehdyksen, jos sen täysimittaiseen kasvuun menee vuosisatoja ja se elää ainakin 1500 vuotta. Jälkipolvillani lienee pieni jäämä geeniperintöäni, joka juuri tuon puun kohdalla saa heidän sydämensä yllättävästi läikähtämään ja katsomaan ympäristöä erityisellä tarkkaavaisuudella.

Otan heti tuosta päämäärätietoisesta männyn taimesta valokuvan. Se on sinnikkyydessään esimerkillinen. Toivotan sille hyvää kasvun voimaa ja peräksiantamattomuutta. Kun tietää, mitä tahtoo, pääsee usein pitkälle. Muistutan mäntyä, että hänen kotimaansa  viisaat ovat satoja vuosia sitten epäröinnin hetkiä varten sanoneet:

Jos epäröit, et menesty.

Tähyilen mäntyyn ja jatkan:
Olet kuunnellut mietteitäni ja seurannut minua ylös ja alas vuoristoa matelevassa muurahaisletkassa. Korviisi on saattanut kantautua muutama äksy tokaisuni hetkellä, kun verensokerini on rasituksesta hiipunut. Olet nähnyt, kuinka kameroineni olen soluttautunut ihmismuurien läpi ottamaan juuri sitä omaa ainutkertaista valokuvaani. Olet aistinut pinnalle pyrkivän kärsimättömyyteni. Tyyneydellä olet heilauttanut vielä lyhyttä oksaasi ja huokaissut:

Vuoria ja virtoja on helppo muuttaa, ihmisen perusluonnetta ei.

Katseeni viipyy ja ajatukseni kulkevat kohti mäntyä:

Jo nyt minä löysin sinut lukemattomien vuorimuodostelmien katveessa, kohtasimme pienuudestasi huolimatta. Vangitsit katseeni. Herätit mietteeni! Sinä et erota minua kuhisevasta muurahaisvirrasta. Kohta moni turisti pysähtyy ihailemaan erakkoenergiaasi ja näky sinusta saa heidätkin uskomaan omaan missioonsa.

Tarvitaan vain muutamia, jotka minun lailla pysähtyvät, nostavat sormensa sinua kohti ja sanovat: "Katso, mikä sinnikäs  erakko! Niin vihreä ja kaunis oman tiensä kulkija." Silloin toinen ja kolmas, kohta sadas ja tuhannes turisti pysähtyy, näkee sinut ja löytää ainutkertaisuutesi. Sinulla on samana päivänä facebookissa satojatuhansia tykkääjiä.

Nyt sanon xie xie huikeasta maisema- ja vaelluskokemuksesta, tunteista, joita olet herättänyt; heippa hei! Kohtaamisiin?