Metro, mikä oivallinen keksintö

Shanghai on suurkaupunki. Täällä on paljon väkeä, Kiinan väkirikkaassa mittakaavassakin ihmisiä ihan tungokseen asti. Junasta astuttuamme toteamme aika äkkiä, että matkalaukkuinemme ja reppuinemme olemmekin pirssi-ihmisiä. Hotelliin on vain muutaman kilometrin matka. Ensimmäinen pimeä taksi yrittää houkutella meitä harvinaisia länsimaalaisen näköisiä yli teräskaiteiden autoonsa. Hän roikkuu jo kurottamassa laukkujamme, kun kävelemme kohti hyvin järjestäytynyttä taksiasemaa. Miehen huipputarjous on matka 100 yuanilla. Maksamme laillisesta kyydistä 15 yania. Näen taksin ikkunasta kullanhohtoisia rakennuksia ja lukemattomia pilvenpiirtäkiä. Nyt on saavuttu aasialaisen rahan ja markkinatalouden pyörteisiin, vaikka kohta toisaalla eletään tavallista pröystäilemätöntä kiinalaista arkea vaikkapa suutarina.

Ensimmäisen maailman murheita

Asetumme hotellimme 9. kerrokseen. Hotellin vastaanotossa ehdin taas ihmetellä, miten harva palveluammatissa puhuu ja ymmärtää englantia tällaisessa suurkaupungissa.

Pyykit pussiin ja hotellin pesulaan. Ehdimme kokeneina matkantekijöinä löytää laadukkaasta neljän tähden hotellistamme viisi oleellista virhettä, jotka hotellimme lohdutukseksi toistuvat monissa muissakin saman tason yöpymispaikoissa:

1. Pyyhkeitä ei voi ripustaa minnekään käytön jälkeen. Seinässä on aukkoja irronneiden koukkujen jäljiltä. Ihminen on lentänyt kuuhun ja vielä palannutkin sieltä mutta maailmankaikkeuden hotelleissa koukut eivät selviä vipuvoimasta, jota pyyhkeet tai muu ripustettava aiheuttaa. Koukkuja on ylipäätään pihdattu niin, että tavarat leviävät kaikille huoneen pinnoille. Vielä enemmän äimistelen, kun julkisissa toileteissa komeilevat ihan toimivat koukut matkamiehen repuille. Hotelleita rivaa jokin vipuvarsisyndroma.
2. Huoneessa on monenmoisia design lamppuja mutta lukuvalo on olematon. Onneksi tabletissa on oma valonsa. Valaisimien katkaisimien etsintä ja toiminta on melkoista kuurupiiloa ja epälooginen sijoittelu panee ikkunaverhot heilumaan, kun etsintä on kiivaimmillaan. Ikkunoista paistavien naapuripilvenpiirtäjien valojen kajo lisää luximäärää huoneessamme. Hotellimme saattaa panostaa tunnelmavalaistukseen.
3. Tuoleja rentoa istumista varten on kahden hengen huoneessa tasan yksi.
4. Kahden hengen huoneessa asuu usein kaksi henkilöä, joilla kullakin on oma matkalaukkunsa, mutta huoneessa on vain yksi teline yhdelle matkalaukulle, vaikka hotelli muuten olisi tasokas.
5. Huoneen tallelokero sijoitetaan yleensä kaappiin mahdollisimman alas. Kun yrittää nähdä näppäimistöä koodinsa laittamiseksi, on mentävä rähmälleen. Toki on hienoa, että varas ei pääse helpolla. Kreikassa varas ei murtautunut lokeroon vaan otti sen pankkikriisin takia kokonaan kainaloonsa.
6. Jos yöpyy useamman yön, vaateripustimet loppuvat kättelyssä, kun haluaa oikaista vaatteitaan ja suoda niille hengähdystauon kovasta ja kuumasta laukun puristuksesta. Tilaamallahan niitä saa lisää, jos viitsii ummikkona taas siihen leikkiin ryhtyä ja riehua vastaanotossa henkari kädessä.
7. Hotellin WC:ssä on yleensä kiitettävästi paperia. Jostain syystä sen käytöön ottoon liittyy pakollinen olkanivelen taaksepäin loitonnus ja samalla vartalon taivutus alas takaviistoon. Teline sijoiteaan ergonomisesti todella vaikeasti saavutettavaan paikkaan. Tämänkin hotellin WC:ssä olisi monta miellyttävästi saavutettavaa paikkaa WC-paperille, jos joku olisi asiaa miettinyt. Tulee mieleen, että liittyykö WC-paperin käyttöön jotain liian brutaalia niin luonnollista ja sekä käyttäjä- että ympäristöystävällistä kuin se onkin ja siksi paperi piilotetaan taka-alaviistoon.

Hups, tulikin jo seitsemän kohtaa vaikeuksitta. Tällekin hotellille me olemme heidän esitteidensä mukaan arvokas yhteistyökumppani, jonka kaikki huomiot tulevat parantamaan asiakkaiden palvelua. He odottavat palautettamme. Harmillista, että kiinan kielen kirjoitusmerkkien esiopetuskurssikin on meiltä vielä käymättä.

Nyt tuntuu kyllä blogin kirjoittaja astuneen nirppanokkaprinsessan kenkiin. Listasin juuri maailman pienimmät ongelmat.

Pieni päiväuni junayön jälkeen saa asiat näyttämään todella hyvässä valossa. Nyt kengät jalkaan ja metroon. Pyytämättä sievä ja nuori kiinalaisnainen tulee kysymään, miten hän voisi olla avuksi, kun pähkäilemme metroasemamme lippuautomaatin äärellä. Haluamme ostaa, jos mahdollista esimerkiksi kolmen päivän metrolipun. Hotellin hekilökunta ei ymmärtänyt kysymystämme. Tämä nainen ohjaa meidät tiskille, josta sellaiset liput vaikeuksitta löytyvät.

Kehumisen paikka

 Metroverkosto on kattava. Kartat ovat selkeät. Asemat on merkitty hienosti moninaisilla ymmärrystä ja suunnistuskykyä tukevilla symboleilla, väreillä, nuolilla, värinauhoilla. Kyltit ovat kiinan lisäksi englanniksi ja kuulutukset kaiken päälle. Junaa odottaessa voi seurata valotaululta seuraavan lähestyvän junan aikataulua sekunti sekunnilta. Junassa pyörivässä valotaulussa ilmoitetaan vielä poistutaanko vasemmalle vai oikealle pysäkin nimen lisäksi. Pitää tietysti ensin hoksata, että puhutaan oikeasta ja vasemmasta, kun matkaaja seisoo menosuuntaan.

Shanghaissa odotuslaiturin ja junan välissä on lasiseinä. Pysähtyvän junan ovi asettuu täsmällisesti lasiseinän oven kohdalle. Laiturissa oviaukon kohdalla ovat isot nuolet osoittamassa, mistä astutaan sisään ja mihin jätetään tila poistuvien astua junasta. Asemat ovat valoisia ja siistejä. Väkeä on pilvin pimein mutta missään ei nahistella, rettelöidä tai tunnu siltä, että kohta joku käy taskullani tai reppuni lokeroissa. Metrosta ei ole pahaa sanaa sanottavaksi tai edes kiinalaista merkkiä piirrettäväksi.

Kolmen päivän lipulla voisi ajella metrolla ristiin rastiin, tarkkailla asemien arkkitehtuuria, junavaunujen elämän menoa, laittaa ajatuksia ihmisten päihin, arvuutella heidän matkojensa syitä ja onnellisuuden tilaa. Voisi sukeltaa tuntemattomien elämiin ja vaikka rustata mielikuvituksellisen kirjan kuvitteellisista kanssamatkustajista. Sattumanvaraisesti voisi piipahtaa maan pinnalla lasillisella teetä tai nuudelikeitolla ja palata metroon. Voisiko kolmen päivän matkailun jälkeen nimetä itsensä metronomiksi? Ei nyt sentään! Kuka nyt haluaisi olla säntillinen tahdinmittari.