Puhtaat valkoiset lakanat

Palaamme odotussaliin. Sinne tipahtelee vain muutama kiinalainen. Valotaululla kulkevat lähtevien junien aikataulut. Muuta emme ymmärräkään, vaikka merkkejä on pitkä liuta. Junan numero ja lähtöaika täsmäävät ja hiljalleen junamme siirtyy ilmoitustaulun jonon ensimmäiseksi.

Luonteelleni uskollisena alan hyvissä ajoin tehdä lähtöä, koska emme vielä tiedä, mistä noustaan junaan laiturin numerosta puhumattakaan. Salin hoitaja tulee minua kohti ja osittaa määrätietoisesti kädellään: istu alas. Sanoo jopa englanniksi sit down. Hänen kasvonsa kertovat, että hän tulee pitämään huolen, että osun oikeaan junaan.

Minuutit kuluvat ja lähtö lähenee. Mies antaa minulle luvan nousta, hän nyökkää ja ihan hiukan hymyilee. Meitä lähtee alle kymmenen hengen joukko ulos odotushuoneesta pimeään iltaan ja valvoja ohjaa meidät oikealle laiturille numero yksi.

Meillä on paikat soft sleeper-osastolle. Siinä on neljä vuodetta. Kämppiksemme ovat USA:sta. Äiti on syntyjään kiinalainen, esikoispoika on 13-vuotias ja syntynyt USA:ssa kuten perheen kaksi tytärtäkin. Äiti on nyt näyttämässä esikoiselleen kotimaataan. Poika puhuu yhdessäoloaikanamme ehkä kaksi lausetta ja ne kiinaksi. Kuulen äidiltä, että poika osaa parhaiten kiinaa heidän lapsistaan. Perheen kotikieli on kiina, koska isäkin on kiinalainen. Vahva ympäristön kielikulttuuri kuitenkin jyrää alleen kotikiinan. Nuorin tytär oli pienenä puhunut sujuvaa kiinaa. Nyt hän on jo koulussa ja kiina ei enää tahdo sujua kuten ennen.

Ympäristön ja kaverien kielen vaikutus on vankka. Sama pätee lapsenlapsieni kielitaitoon.

Kiinassa ollaan täsmällisiä. Juna nytkähtää liikkeelle. Jostain syystä lipuntarkastaja vaihtaa lippumme monikäyttöläpysköihin, jotka aamulla taas vaihdetaan lippuihimme. Läpysköillä emme tee mitään nukkuessamme. Ehkä matkalipuilla on oma yön yli leposijansa.

Minä ja poika ponkaisemme yläpeteille, Osmo ja kiinalaisruova kellahtavat alapeteille. Vuoteissa on tuoksuvat valkeat lakanat. Uni tulee vaivatta.

Aamulla kurkistan hart sleeper osastolle. Siellä on kolme vuodetta päällekkäin ja hyteissä, joissa on kuusi vuodetta ei ole ollenkaan ovia. Koko vaunu on yhtä nukkuvien hallia. Kuorsauskuoro lienee sielläkin peittynyt junan ääniin.

Aamulla odottaa iloinen yllätys. Junassa on ravintolavaunu.

Kokilla on melkoisesti keittiössä mustunut esiliina, jonka helman hän kääntääkin vyötärölle kaksinkerroin. Näin tulee kääntöpuolen vaaleammasta puolesta vähän edustavampi vaikutelma. Saamme hyvät kupilliset riisivelliä, pähkinöitä, taikinapullaa ja teessä keitetyt munat sekä pahanmakuista pikkelsiä. Alamme kauhoa velliä. Tarjoilija hieraisee sormiaan ja kuuluttaa money, money! Koko ravintolavaunun väki, suurin osa työntekijöitä, höräyttää naurut. Aamiainen maksaa 1 euro 60 senttiä / henkilö.