lauantaina, maaliskuuta 18, 2006

Syntymän ihme ja muita nautintoja

Tänään tiistaina 21. maaliskuuta on tasan 34 vuotta siitä, kun toteutin ensimmäisen kerran luomakunnan minulle antaman tehtävän, synnytin esikoiseni, terveen poikalapsen. Onnea Samuli! Ymmärtääkseni hän on ollutkin aika onnekas. Hän sai seurakseen ja "kiusatakseen" kaksi sinnikästä nuorempaa siskoa.

Kuluneena viikonloppuna olin Samulin ja Yangin uudessa kodissa Abingdonissa Oxfordin lähellä mittaamassa vauvakuumetta ja kalibroimassa omaa mummokuumemittariani. Yang- miniä näytti voivan loistavasti. Hän oli valoisa, iloinen ja touhukas soman vatsansa kanssa. Kevään hengessä hän istutteli jo Kiinasta tuotuja vihannesten siemeniä. Ne kasvavat kilpaa hänen vauvansa kanssa ja kypsymisen ihme näkyy näin monella rintamalla.

Mummokuumeen lukemat kipusivat korkealle, kun sain katsoa ultraäänikuvia, jossa n. 20 viikkoinen sikiö jo näyttää heiluttavan kättään ja sääret luineen odottavat palloa potkaistavaksi.

Lähtö Kiinaan lähestyy. Samalla ummikkotodellisuus alkaa muistutella itsestään. Kielikurssista opin jo tilaamaan hua cha. Jasmiiniteetä. Uskon nauttivani tätä 1600 vuotta vanhaa juomaa lukemattomina variaatioina. Teelaatujen tuoksuttelu ja maistelu ovat yhtä suurta taidetta kuin viinikulttuuri konsanaan. Toki painoin samalla oppitunnilla mieleeni, että olut on pijiu. Kun tarjoilija kaataa olutta lasiini voin ummikkona kiitokseksi rummuttaa sormenpäillä pöytää. Se on käypä tapa, jos xie xie=kiitos ei pulpahda suustani.

Kiinassa kannatta kyllä seurailla mitä kupistaan löytää. Silkki löytyi, kun kokongi vierähti lämpimään vesikuppiin ja alkoi purkautua silkkilangaksi. Tee keksittiin kun ilmassa seikkaileva teenlehti tipahti kuumaan veteen.

Lähtökunto on matkakuumetta lukuunottamatta kova. Miniän sukulaiset ovat kovin ystävällisesti ja kärsivällisesti "tasoittaneet tietämme" käytännön ongelmissa.

Tänään taas heräsi kalligrafiakäteni, kun näin TV:ssä miten kauniisti teen merkki piirtyi. Opin perusteita: merkin pystysuora osa ennen vaakasuoraa, yläosan vedot ennen alaosaa, vasemalle menevät vedot ennen oikealle meneviä, ympärillä olevat ennen keskelle tulevia jne. Upea muhkean musta tussi tanssi paperille yhtä hillityn hallitusti kuin taijin liikkeet. Jospa löytäisin kärsivällisen opettajan ja oppisin joitakin merkkejä ...Pensselin myyjistä ei tule olemaan puutetta. Edellisellä Kiinan matkalla tarttui mukaani jo muutama laatikollinen kadulla kulkiessa. Siis pensselit tulevat luoksesi. Ehkä myyjä hankkii bonukseksi opetustunteja, kun ostaa riittävän määrän tarvikkeita. Täytyy ruveta hieromaan kauppaa siltä pohjalta. Miten sen nyt kiinaksi sitten sanonkin?!