Leikitön lapsuus

Täällä kohtaa arjessa turuilla ja toreilla paljon kouluikäisiä lapsia, joista huokuu lapsuuden iloisuus ja avoimuus. He ottavat kontaktia ennakkoluulottomasti ja ympäröivä maailma näyttää ruokkivan heidän lapselle ominaista uteliaisuuttaan. Lapset kulkevat bestiksen kanssa käsi kaulalla ja kaikki näyttää olevan niin kuin lapsuudessa pitäisi.

Yhä useammalla lapsella Kiinassakin lapsuus lyhenee. Beijing Review lehdessä oli jälleen kirjoitus toisenlaisesta lapsuudesta, joka ajaa yhä suuremman joukon lapsista mielenterveysongelmiin, ilottomaan elämään, vuorovaikutusongelmiin ja psykosomaattiseen oireiluun. Ilmiön taustalla ovat omat erittäin kunnianhimoiset vanhemmat, jotka omasta mielestään tekevät vain parhaansa ainoan lapsensa ja tämän tulevaisuuden eteen.

Artikkelissa kerrottiin seitsemänvuotiaasta pojasta, jonka herätyskello soi 5.20. Sitten seuraa kirjaimellisesti juoksumattojuoksua noin puolen tunnin verran. Aamupalan jälkeen poika kiidätetään kouluun ja koulun jälkeen alkaa kotiläksyjen ankara teko. Aikaa leikkiin ja ikätoverien kanssa olemiseen on ollut niin vähän, että poika ei enää osaa kommunikoida heidän kanssaan. Hän kokee sosiaalista syrjäytymistä, kiusaamista ja hymyilee kavereilleen vain hämmentyneesti. Isä on suunnitellut pojan puolesta, että tämä tulee oppimaan ja hallitsemaan kolmea vierasta kieltä, 10-vuotiaana aloitetaan treenaaminen matematiikan olympialaisiin ... Illalla katsotaan TV:stä CCTV9 kanavaa, joka on englannin kielinen kanava. Poika haluaisi katsoa piirrettyjä. Niitä annostellaan lauantaisin kaksi tuntia. Monien kohdalla päiväohjelmaan mahdutetaan vielä esimerkiksi pianotunteja. Vanhemmille vain paras on kyllin hyvää. Se palkitaan esimerkiksi käynnillä Pekingin eläintarhassa.

Vähemmästäkin lapset oireilevat. Lastenpsykiatriset asiantuntijat arvioivat, että Kiinassa lienee 30-50 miljoonaan alle 17-vuotiasta, jotka kärsivät psyykkisistä ongelmista. Elämättömän lapsuuden ristiriita näkyy täälläkin mm. syömishäiriöinä. Yleisiä ovat myös unihäiriöt. Lapset eivät koe hetkenkään rentoutumisen mahdollisuutta. Eräs lapsi kertoi rentoutuvansa päivän aikana vain istuessaan koulubussissa ja katsellessaan maisemaa. Vanhemmat olivat harkinneet asunnon vuokraamista koulumatkan lyhentämiseksi lähempää koulua.

Kuljin tänään Lijiangin vanhan kaupungin kujalla. Lähestyin sydäntä särkevästi itkevää ehkä kolmevuotiasta lasta, joka istui kauppakojun portaalla. Kohta takaani tulikin määrätietoinen äiti kepin kanssa ja alkoi sättiä ja piestä poikaa käsivarsiin, selkään ja pepulle. Mittani tuli täyteen. Hermoni pettivät. Otin äitiä puseron hihasta kiinni ja sanoin, että lasta ei saa hakata. Heilutin syyttävää etusormea tomerasti kuin paraskin sosiaaliämmä. En saanut kepistä mutta asiaan puuttumisellani ei ollut äitiin mitään vaikutusta. Tapahtumaa seurasi muitakin aikuisia, joista osa piti tilannetta lähinnä naurun arvoisena. Ahdistuneen hämmentyneenä jatkoin matkaa. Vieläkin rintaani puristaa.

Viisaasti lastenpsykiatri vertaakin, että lapselle kehittyy fyysisen kasvun häiriö eli riisitauti, jos hänelle ei anneta lapsuudessa D-vitamiinia ja kalkkia. Leikin puute aiheuttaa samalla tavalla psyykkisen ja sosiaalisen kasvun häiriön.


Piirtämisen iloa vaikka vasemmalla kädellä sairaalassa



Myös orpokodin Riitta kertoi, että vuoristosta orpokotiin tuodut tyttölapset eivät alussa tietäneet miten nukeilla leikitään. Niitä vain retuutettiin päästä ja jaloista. Nyt pienellä potilaalla oli mukanaan nukkensa Lijiangin sairaalassa. Hän hoivasi nukkeaan lempeästi ja ennen käyntiäni hän oli jo suorittanut nuken aamupesun.

Mikä yhteiskunnallinen rakennemuutos ja arvomaailman järistys kääntää tai pysäyttää tämän vimmaisen suorituspaineisen elämän rakentamisen, jossa kaikki hyvä tapahtuu joskus tulevaisuudessa? Miksi yhä "paremmin menestyvissä" yhteiskunnissa ihmiset voivat henkisesti yhä huonommin? Amerikan malliin kaikki muuttuu paremmaksi kunhan läskejä on kymmenen kiloa vähemmän, nenä kapeampi ja suorempi, rinnat napakammat ja pohkeet jäntevämmät...

Ihoni on muutaman kerran noussut kananlihalle, kun leikki-ikäinen poika on istunut vanhemman sylissä muovipyssy kädessä ja pyssystä on kuulunut amerikkalaisella aksentilla: fire! FIRE! Tuntuu, että maailman kolkat, joissa ihmisen päivän päällimäisin huoli ei ole hengissä pysyminen, etsivät kaikkien kaipaaman hyväksytyksi, ihailluksi ja arvostetuksi tulemisen taikanappia ja paineetonta vuorovaikutusta toisten kanssa.

On surullista, että lapsen arjesta on tullut niin vakava juttu, että siitä on leikki kaukana. Olkoon meidän ja aikuisten lastemme haasteena kääntää suoriteahdingossa painivien nuorten suupielet ylöspäin ja saada riemullinen lasten leikin ja pelien nauru kaikumaan pihoilla ja kaduilla!









Pienen lapsen onnelliset päivänokoset äidin sylissä.











Viisivuotiaalle Panulle synttärionnittelut Ilmi-mummon(?) kautta. Dinosaurukset ja mammumit olivat tosi jännittäviä otuksia. Toisaalta pieni kissakin on ajanut uutisen mukaan karhun puuhun. Aikamoinen katti!