Kipikiinalaista

Kun ulkomaalainen muistelee käyntiään Suomessa, lienevät hänestä sauna, järvet, metsät, kännykkään puhuminen, lumi, rollaattorit, kävelysauvat, lenkkimakkara ja karjalanpiirakat supisuomalaista. Kolme kuukautta kestävän oleilumme kääntyessä hitaiden jäähyväisten jättämiseen pohdiskelen ja katselen ympärilleni mietiskellen, mikä täällä on kipikiinalaista.


Vihreä tee on ollut uskollinen seuralainen. Koskaan ei ole väärä hetki poiketa lasilliselle vihreää teetä ja samalla miettiä aloittamaansa ajatusta sivujuonteineen kiireettömästi loppuun teelehtien uiskentelua seuraten. Tee on ollut osa ateriaa. Se on helteellä sammuttanut janon tekemättä oloa raukeaksi kuten olut. Kotona voi aina ottaa ensin lasillisen teetä ja ryhtyä sitten muihin askareisiin. Seuralaiselle voi ehdottaa yhteisen tuokion jakamista vihreän teen äärellä. Kävimme eilen ostamassa markkinoilta erän kahta vihreää teetä kotiin tuotavaksi.

Hotellissamme tapahtuu. Mutta mitä?
Kirjoitettu kiinan kieli, johon törmää tietysti kaikkialla on mykistävyydellään painunut mieleen. Ummikommaksi ei itseään saata tuntea kuin noiden merkkien äärellä. Vielä yksi pilkku merkin keskelle ja sen merkitys onkin ihan muuta kuin hetki sitten. Kun olen seurannut kiinalaisia kirjoittamassa kieltään arkitilanteissa postissa, ravintolassa, hotelissa, en voi ymmärtää, että niistä pienistä ”sotkuista” kukaan ottaa selvää.

Täällä merkkien valtakunnassa on toisena ääripäänä merkkeihin liittyvä ikiaikainen kauneuden lumo, merkin tasapaino ja harmonia neliön muotoisessa tilassa, siveltimen mestarillinen jälki. On ollut suuri onni viipyä muutamia kertoja kalligrafin työhuoneella, nähdä hänen vuosikymmenten harjoittelun hioma siveltimensä hallittu liike ja saada itselleen pieni aavistus kalligrafian taidosta mestarin ohjatessa omassa kädessäni olevaa sivellintä. Uskon, että musteen tuoksumuisti kuljettaa minut vielä usein muistoissa mestarin työhuoneelle.



Opettajani toteutti kalligrafisen tilaustyömme. Oivallettuaan translaattorin avulla muutaman avainsanan hän tiesi heti, että hankkimamme ”paras” paperi ei olisi oikea ratkaisu. Tilanne vaati punaisen paperin. Hänelle oli heti kristallinkirkas idea, mitä siveltimestä paperille piirtyisi. Seurasimme vaiti. Kalligrafi pohti sommittelua. Työ valmistui. Vielä sinetit ja leimat kultavärillä kohdilleen. Samassa työhuoneen avoimesta ovesta astui sisälle ohikulkenut nuori mies. Hän puhui englantia ja Suomi oli hänelle täysin tuttu sana. Pyysimme häntä kääntämään kalligrafisen tekstin, jonka hän teki mieluusti. Häneltä saimme kuulla, että kalligrafit eivät ota yleensä työstä maksua mutta voimme myöhemmin poiketa antamaan vähän ”siveltimen kostuketta”.

Tänään poikkesimme työhuoneelle. Se oli täynnä nuoria oppilaita. Ojensimme kalligrafille ”pensselin kostukkeemme”.
Mestari pyysi minua kirjoittamaan vieraskirjaansa. Koko lapsikatras katsoi ihmeissään minun merkkejäni, jotka heistä olivat yhtä ihmeellisiä sotkuja kuin kiinankieliset minusta.





Syömäpuikot ja riisipellot ovat oleellinen osa kiinalaista arkea. Yllätys oli, että keittoruokakin syödään sattumien osalta ensin puikoilla ja maukas liemi voidaan ryystää lopuksi kupin laidalta. Pitkien nuudelien syönnissä voi ensin kauniisti puikoilla laskostaen kuljettaa niitä suuhun ja reilu äänekäs imemisliike auttaa loppupään perille tuloa. Puikoilla syöminen ja ruoan ”nokkiminen” lukuisilta yhteisiltä aterian vadeilta omaan suuhun tai kuppiin ovat hyvin sosiaalinen tapa jakaa yhteinen ateria. Mikään kiinalainen keksintö ei varmaankaan ole kaikissa Suomen kiinalaisissa ravintoloissa vakiona tarjoiltava jälkiruoka: friteeratut banaanit jäätelön kera. Kiinalainen keittiö sinänsä ei juurikaan harrasta jälkiruokia puhumattakaan kahvikupposesta aterian päätteeksi. Ruoka on niin vihannespitoista, keitettyä tai vokattua, että tymäkkää digestiiviä ei tarvita.


Alkoholin huomattavan vähäinen julkinen käyttö on ollut suuri yllätys. Siksi katukuvassakaan ei todella näe juopuneita. Olut on yleisin ravintolajuoma, jos nyt yleensä alkoholipitoista juomaa tilataan, kun teekin on keksitty. Miten kovasti sitten kodeissa tissutellaan, sitä en osaa arvioida. Sairaalassa vieraillessani näin omaisen vihellellen tuovan olutta ilmeisesti potilaalle.

Vaikka Yang-miniämme korosti, että ruoka on Kiinassa niin halpaa, että meidän kannattaa ajatella vain ulkona syömistä, en voinut kuvitella, että ruoka voi jossakin pöytään valmiina tarjoiltuna olla näin maukasta ja halpaa.


Höyrystetään dumplingeja

Kahden hengen tyypillisestä kiinalaisesta useamman ruokalajin ateriasta teen tai oluen kera selviää 7-10 euron kokonaislaskulla. Jos kruunaat eurooppalaisittain illan aterian pullollisella punaviiniä, voit saada laskun nousemaan 17 euroon. Nämä hinnat koskevat turistipaikkoja. Kaksi erittäin maukasta päivän kana-nuudelikeittoa teen kera maksoi Limingin kylässä yhden euron! Vanha viisaus kehottaa elämään maassa maan tavalla. Siinä on suuri totuus. Tänään erehdyin tilaamaan kokolihapihvin, joka jäi syömättä. Ruokaa oli kylmää, pihvi sitkeä ja epämääräinen. Pihvi ja ranskalaiset eivät kuulu kiinalaiseen keittiöön. En itsekään osaisi valmistaa herkullista viiriäisenpesää tai sammakon reisiä, jos joku näitä herkkuina pidettäviä ruokalajeja suomalaisesta keittiöstäni toivoisi.


Hienoa ja kipikiinalaista on, että rakennuskulttuurissa kunnioitetaan menneiden vuosisatojen tyyliä ja perinnettä, vaikka rakennetaankin uutta. Moderni roskis

Joka vuosikymmenelle ei etsitä omaa rakennustaiteen kummajaista kuten Suomen tasakatot, makkaratalot tai espanjalaistyyliset kaariportit. Kiinalaisessa sielunmaisemassa istuvat rakennusten ylöskäpertyvät katonnurkat ja värikylläisyys. Suomalaiseen riisuttuun ja pelkistettyyn tyyliin mieltynyt onkin täällä ajoin vaikeuksissa.

Kauniit puuleikkaukset ja ristikot siirtyvät uusiin taloihin. En lakkaa ihailemasta sitä puuristikoiden sommittelun moninaisuutta ja graafista kauneutta, jonka kiinalainen puuseppä taitaa.




Myös vaatetus kertoo kiinalaisten mieltymyksestä koristeellisuuteen. Nykypäivän T-paidankin kiinalainen koristelee mielellään erilaisin pitsein, välkehtivin helyin ja kuvioin. On vaikea uskoa, että Marimekon tasaraita olisi täällä suuri hitti. Yllätys on ollut, että maaseudulla käytetään värikkäitä kansallispukuja ihan arkivaatteina ja työssä pellolla. Eipä Suomessa pellon reunalla käyskentele emäntiä Tuuterin puku yllä ja pitsireunainen tykkimyssy päässä.
Naxi-naisia


Tanssi ja laulu ovat historian tutkijoiden mukaan olleet yksi varhaisimmista ihmisiä yhdistävistä ilmiöistä. Lijiang on tietysti suosittu turistikohde mutta piiritanssi ja laulu tuntuvat kuuluvat täällä aukioilla jokapäiväiseen elämän menoon. Mielenkiintoista on havaita, että aika monotoninen mutta rytmitajua vaativa piiritanssi ei ole mitään naisten hömpötystä. Myös miehet niin vanhat kuin nuoretkin lähtevät piiriin ja pienet lapset opettelevat piirin keskellä tanssin rytmiä. Illan pimeydessä palaa toisinaan elävän tulen roihu piirin keskellä.

Sokerina pohjalla ovat itse kiinalaiset. Heitä on 1.3 miljardia. Luulisi tavallisessa arjessa näkyvän, että täällä on oltava sitkeän sinnikäs ja taisteltava herpaantumatta paikasta jatkuvan kilpasilla olon takia. Voisi ajatella, että jokainen muukalainen on uhka omalle asemalle ja selviytymiselle elämässä. Näin ei näytä suhteessa turistiin olevan. Ainakin eurooppalaisen näköistä kohtaan täällä huokuu kiinalaisista ikään ja sukupuoleen katsomatta vilpitön ystävällisyys, ennakkoluulottomuus, lämpö ja kova halu kontaktiin kieliongelmista huolimatta.

Moni kiinalainen, jonka kanssa olemme matkailumme aikana olleet tekemisissä on antanut meille puhelinnumeronsa ja auliin lupauksen avustaan, jos sellaista tarvitsisimme. Kyseessä ei ole amerikkalaistyylinen lausahdus: ”teidän täytyy kyllä tulla ehdottomasti meille kylään” ja kutsua ei koskaan kuulu.

Nuori limingiläinen opasnuorukainen on muistellut lämmöllä päivän retkeämme kilpikonnakiville ja jättänyt vielä tekstiviestein terveisensä ja lupauksen avustaan. Tänään törmäsimme markkinoilla jälleen ravintoloitsija ystäväämme, joka olisi heti halunnut lounastaa kanssamme. Menemme illalla hänen pesofati-ravintolaansa päivälliselle. Niin suutari, räätäli kuin kampaajakin tervehtivät aina ohi kulkiessa. Postissakin jo kyseltiin olenko asettunut asumaan Lijiangiin. Tietyissä kahviloissa olemme jo tulleet kanta-asiakkaiksi pitkän oleskelun tiimoilta.

Ihmisten kasvoilla ei ole kiireyden kireyttä, vaikka useimmilla on kännykkä mukanaan. He katsovat suoraan silmiin ja pieneenkin hymyyn saa aina lämpimän vastahymyn. Joskus ihailemme avoimesti ja ääneen kadulla ja kauppaliikkeissä toistemme rotujen omaperäistä kauneutta ja viehätystä. Lapsiperheisiin on helppo saada luonteva katukontakti.
Kenenpä mielestä oma lapsi tai lapsenlapsi ei olisi ihailun ja huomion arvoinen. Kiinalaisia ihmisiä tulee todella ikävä. Onneksi miniämme on avannut portin tähän toisistaan välittävien ihmisten sydämelliseen valtakuntaan.

Kiinan haaramme sukulaiset varoittivat meitä, että Kiinassa on paljon köyhyyttä.

Hymy ei maksa mitään!(kuva)

He pelkäsivät sen aiheuttavan meissä kiusallista hämmennystä. Maaseudulla todella eletään niukasti ja työtavat ovat kuin 1800-luvun Suomesta.




Härillä kynnetään, vilja leikataan sirpillä lyhteiksi, lihasvoima on tärkeä energian lähde. Kori selkään ja sinne kuokka kuuluu monen aamurutiiniin. Ei tarvitse miettiä ja päivittää visioita, strategioita tai rakennemuutoksia. Toki unelma helpommasta ja paremmasta huomisesta on varmaan monilla mielessä. Sen voi ilmaista ilman vuokaavioita ja tavoitteet ovat usein riisin jyvän tasolla hyvin konkreettisia ja pienten askelten päässä. Toki päättävien virkamiesten mielivalta, korruption kukoistus ja rankat laittomat maksut maanomistajille ovat syvä epäkohta, joka vaatii uudenlaista ylemmän tason asioihin puuttumista.

Tulojen jakautumisen perusteella tasa-arvoisuutta osoittaa ns. gini-inideksi. Sen mukaan äärimmäisen epätasa-arvoinen yhteiskunta saa lukeman 1 ja täydellisen tasa-arvoinen 0. Lukema oli Suomessa 0.27, Amerikassa 0.41 ja Kiinassa 0.45 vuonna 2004. Kiinassa lukema oli vuonna 1985 0.23. (Linda Jakobson: Kiinan vaikeat valinnat). Maassa on siis kuljettu tässä suhteessa taantuvaan suuntaan, rikkaat ovat rikastuneet ja köyhät köyhtyneet.


Peräkärryllisellä polkupyörällä on mitä mielikuvituksellisimpia käyttötarkoituksia. Vaari ja vihannekset kulkevat samalla kyydillä.

Työsuojelu on perin vieras käsite. Surutta hitsataan ilman suojalaseja. Samoin katutöissä kiven hakkausta tehdään ilman mitään silmä- tai pölysuojausta. Katuja on avattu mutta monttuja ei ole välttämättä mitenkään aidattu.

Kuten monissa Suomen ulkopuolisissa maissa on Kiinassa tinkiminen oleellinen osa kaupantekoa. Kun hinnat eurooppalaisittain ovat jo käsittämättömän halvat, ei kovin sinnikkäästi kyllä kykene heittäytymään tinkimisen peliin. Tietysti harkitessaan jonkun ostoksensa tarpeellisuutta ja myyjän juostessa vielä kadulle taskulaskimensa kanssa: your price! your price! lankeaa hankkimaan jotain puolella hinnalla lähtöhinnasta.





Kiinalaisuus ilman onnea, harmoniaa ja pitkää ikää tuovia päättymättömän solmun amuletteja ja tunnelmaa luovia punaisia lyhtyjä on kuin suomalainen sauna ilman kiuasta.