Viimeinen silmäys. Aurinko on korkealla.Varjot ovat lyhyet.
Hyvästelimme vähän haikeana auringonpaisteisen Lijiangin 23.6. Kiitimme hoteliamme hyvästä huolenpidosta ja palvelusta kolmen kuukauden aikana. Hotelli palveli loppuun asti ja heitti meidät vielä aamulla autollaan lentokentälle. Lento Lijiangista Kunmingiin sujui odotetusti eikä lyijynraskaiden matkalaukkujemme ylipaino aiheuttanut hämminkiä.
Kunmingistä eteenpäin mikään ei sitten sujunutkaan. Herra Murphy liittyi matkakumppaniksemme. Meidän ohjattiin tsekkaamaan tiskille, jossa naisvirkailija löi jarrut kiinaksi päälle ja viittoili meidät takaisin tiskille, josta meidät hetki aiemmin oli ohjattu hänen tiskilleen. Hiljalleen kirkastui, että lentomme Xianiin kello 14 oli peruttu. Sitten oli aikansa kaaosta, kun samalle tiskille kertyi hiljalleen väkeä, joka oli menossa kyseiselle lennolle. Meidät ohjattiin bussiin, joka mahdollisesti veisi meidät kaupunkiin hoteliin odottamaan mahdollisesti klo 22.55 lähtevää lentoa.
Bussi kuljettaja oli saada minut näyttämään keskisormea. Seisoin todella lyijynraskaan matkalaukkuni kanssa painava tietokonereppu selässä, olkalaukku vatsalla ja kalligrafiatötterö olalla bussin ovella. Tunsin itseni täysin lastatuksi kameliksi neulan silmän edessä.
Kuljettaja istui ratin takana valkoiset hanskat käsissä ja kehotti minua nousemaan laukkuineni kyytiin. Tilaa matkatavarasäiliössä ei olisi. Hän ei tehnyt pienintäkään elettä auttaakseen matkalaukkuni nostamiseksi. Laukku siis jäi kaikkien tukkeeksi bussin ovitasanteelle, koska se ei leveytensä takia sopinut eteenpäin. Ok. Istuin tötteröineni bussissa hiljaisten kiinalaisten kanssa. Välillä lentovirkailija oli sitä mieltä, että olisin väärässä bussissa. Kanssamatkustajat kuitenkin vannoivat kiinaksi, että heistä minun tulisi jäädä heidän kanssaan. Uskoin heitä. Bussin lähdöstä ei ollut tietoa. Istuttiin puoli tuntia. Ihmisiä tuli ja meni bussiin ja ulos. Välillä virkailija pyysi nostamaan matkalaukun ulos muiden kulun helpottamiseksi. Sitä taukojumppaa vailla odotellessa oltiinkin. Virkailija käytti väkinäisesti hymyillen strategista taikasanaa yhteistyö, cooperation please!
Puolen tunnin odottelun jälkeen valkohanskamies käynnisti bussin ja tyhjäkäyntiä muussa lentoaseman pääoven pakokaasusaasteessa kesti toiset puolisen tuntia. Kukaan ei tuntunut tietävän kokonaissuunnitelmasta. Tuli vaikutelma, että kyseessä oli ensimmäinen vilkkaan lentokentän historiassa peruuntunut lento.
Reilu tunti kului bussissa kunnes lähdimme liikkeelle. Ihailin kiinalaisten tyyneyttä ja pitkää pinnaa. Alkoi sataa, joka kruunasi tunnelman. Tulimme hoteliin. Saimme huoneen avaimen ja ohjeeksi pysykää huoneessa, teille ilmoitetaan, kun on jotain ilmoitettavaa! Änkytimme, että saattaa vaikka tulla nälkä. Hotelli selvittäisi, tarjoaako lentoyhtiö odotellessa ruokaa. Saavuimme huoneeseen, jossa siivous oli meneillään. Asetuimme taloksi. Seuranamme oli hotelin remontista johtuva tauoton porakoneen ja piikkauksen tms. aiheuttama melu yläkerran huoneessa. Hotelli pahoitteli kiusaa, joka kestäisi kello 20.30 asti. Osmo nouti kiellosta huolimatta kaupasta purtavaa ja olutta. Hautasin pääni kahden tyynyn väliin ja yritin torkkua melusta piittaamatta. En onnistunut.
Parin tunnin kuluttua puhelin soi. Saisimme mennä syömään puolen tunnin kuluttua. Puhelin pirisi muutaman minuutin kuluttua. Ruokaa olisi jo 20 minuutin kuluttua. Hakeuduimme hotelin ravintolaan. Ohjauduimme ensin ravintolaan, jossa näytti olevan alkamassa hääjuhla. Hetken mietinkin pokkana hääjoukkoon liittymistä. Minullahan oli kokemusta kiinalaisista häistä. Löysimme oikean ravintolan. Ainoina eurooppalaisina meidät ohjattiin omaan pöytään ja ehdin jo hörpätä kuppiin kaadettua vihreää teetä, kun meiltä kysyttiin maksammeko käteisellä vai kortilla. Kerroimme syövämme lentoyhtiön laskuun. Seurasi siirto toiseen pöytään, jossa oli pahvimukit ja joukko meille jo tuttuja kiinalaisia kanssamatkustajia. Hymyilimme ja nyökyttelimme. Ruokavateja alkoi tulla pöytään. Alkoi kursailu. Kuka ottaa ensin. Kiinalaisten mielestä me olimme ulkomaalaisina vieraita. Kymmenen hengen pöydässä oli yksi kiinalaisvanhus ja minä pyöräytin pyörivän pöytälevyn hänen kohdalleen. Hän pyöräytti takaisin kunnes hän suostui aloittamaan. Tuolla rouvalla oli varmaan maailman nauravimmat silmät, en unohda niiden lämpöä koskaan!
Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Palasimme kotiarestiin. Saimme tietää, että lentokentälle lähdettäisiin noin klo 21.30. Kuulosti lupaavalta. Kiukku viiveestä oli jo lauhtumaan päin kunnes tuli aika lähteä kentälle. Meille yhdeksälle hengelle oli varattu pikkubussi ilman mitään tavaratilaa. Bingo!
Minut ohjattiin jälleen tunkemaan matkalaukkuineni ym. tavaroineni pikku bussin sisätilaan mahdollisimman perälle. Koska paikalla ei ollut suomea ymmärtäviä, toteutin suomalaista iskelmää ja sanoin kaikki mieleeni nousseet rumat sanat niin kuin ne on, pidäkkeettömästi ja kuuluvasti. Osmokin totesi vuoden kiroilukiintiöni täyttyneen hetkessä. Hänen kohtalonsa oli istua bussin perällä linkkuveitsi asennossa jalat matkalaukkujemme päällä lentokentälle.
Olimme onnellisia, lento toteutuisi ja olisimme aamuyöllä kolmen maissa terrakotta-armeijan tuntumassa. Suomessa lämmiteltäisiin juhannussaunoja. Asettauduimme tsekkaustiskille. Muita ei vielä näkynyt. Virkailijoilla tietysti vaihtui vuoro ja odottelimme kärsivällisesti. Kohta takanamme olikin tuttuja kiinalaisia. He hokivat money, money! Tajusimme, että lentoyhtiö maksaa viiveestä rahaa. Tätä ei meille tiskiltä kerrottu, kun piipahdimme siinä kentälle tullessa. Kiitimme kohtalotovereita ja kävimme kuittaamassa saatavamme. Oli aika juoda lasillinen vihreää teetä seesteisyyden palauttamiseksi. Nyt kuulutettiinkin jo koneeseen lähtö, vain lähtöportti oli vaihtunut. Onnellisesti kallistimme päämme aamuyöllä kolmelta Xianissa yksitoista tuntia arveltua myöhemmin. Sitä ennen olimme ilmoittaneet kadulla turistivirkailijalle, että emme juuri siihen aikaan ole innokkaita ottamaan kantaa lähdemmekö juuri hänen kanssaan katsomaan terrakottamiehiä aamulla tai ehkä vasta seuraavana päivänä.
Kiinan kielen sanavarastoni ei juuri ole laajentunut yleisimmästä tervehdyksestä Ni hao! ( sinä hyvä). Tämän matkanteon aikana bussikuski ei hyvällä tahdollakaan ansainnut minulta tätä tervehdystä.
"Onnellisuus"(vedos kivestä)
Kivien tekstien moni-ilmeisyys valaisi kalligrafiasta kiinnostuneelle, miten erilaisilla tyyleillä kalligrafiaa on vuosisatoja sitten toteutettu ja vielä kiveen työstämällä. Kirjoitukset kertovat kiinan todella vanhasta sivistyksestä ja myös Kiinan ja muiden valtioiden välisestä vuorovaikutuksesta eri dynastioiden, varsinkin Tang-dynastian (618-907), aikana.
