torstaina, toukokuuta 25, 2006

Pienen lapsen paikka


Täällä näyttää katukuvaa ja kauppojen toimintaa seuratessa, että 1-2- vuotiaat naperot kulkevan työssä omaisensa mukana. He elävät arkensa sylissä tai selässä. Vielä kävelemään oppimaton kulkee kaupassa sylistä syliin, pieni paljas peppu vilahtaa halkiohousujen välistä ja lapselle annetaan maitoa pienestä parin desin maitopussin nurkasta pussia imemällä tai pillin avulla. Lasten lelukauppoja en ole nähnyt. Ainoa lelut ovat hyppynarut. Vauvaikäiset leikkivät kaikella mitä käteen osuu. Se voi olla isän krääsäkaupan rannerengas, värikäs pakettinarun pätkä tai tarpeeton pahviaski.


Kun reilun vuoden ikäinen ei vielä kävele, hän saattaa heilua kävelytelineessä, joista meillä päin on varoteltu lukuisten tapaturmien takia. Täälläkin vikkelä menijä on muutaman kerran ollut syöksymässä liikkeen rapulta katutasoon. 4-5-vuotiaat juoksentelevat kaiteettomien kanavien varsilla suruttomasti. En on kenenkään nähnyt aikovankaan syöksyä kanavaan.

Liikkuessaan aikuiset kantavat lasta etupäässä selässä monivärisesti kirjailluissa kantosysteemeissä. Illan hämärtyessä ja lapsen nukkuessa päälle heitetään pyyheliina tai muu nukkumisrauhan takaava kangas. Isompia lapsia kannetaan reppuselässä, vaikka omat jalat jo hyvin kantaisivat. Nuo mainiot vinkukengät kadun vilinässä tai hotellin käytävällä saavat hymyn huulilleni. Olen jo poikennut muutamassa kenkäkaupassa vinguttamassa pienten sandaalien kantapäitä...

Lääkärin etiikka ja korruptio

Mennään bussilla, mutta minne?




Olen jo aiemmin äimistellyt, että täällä kaikki näkemäni hoidossa olevat potilaat ovat tiputuksessa. Tänään kävimme ostamassa linja-autoasemalta bussiliput matkataksemme huomenna vierailulle lastenkotiin Ninglangiin kolmen ja puolen tunnin köröttelymatkan päähän.

Linja-autoaseman yhteydessä oli kuin kotoinen R-kioski, jonka luukulla luki MEDI. Kurkistin sisään. Luukulta myytiin lääkkeitä ja hyllyllä roikkui stetoskooppikin. Luukulta näin taustalla käyskentelevän valkeahkotakkisen lääkärin. Kadun puolelta mentiin vastaanotolle. Ovi oli selkosen selällään pölyiselle linja-autoaseman kadulle. Huoneessa oli hoitovuode, jonka lakanat olivat nähneet jo muutaman reissuun lähtijän tai sieltä palaavan. Tuolilla istui nuori terveen näköinen nainen, joka jälleen sai suonensisäistä tiputusta. Katsoin ikkunan läpi ja näin, että pullossa oli keittosuolaliuosta. Toinen nuori nainen raotti pallilla housun kaulusta ja veti kankkua esille piikkiä varten. Taas olin ymmällä mitä täällä oikein hoidetaan ja millä keinoilla?

Illalla selvisi Beijing Review- lehdestä yleisesti käytettävän nestehoidon historiallinen syy. Syy on tietysti raha. Lehdessä kerrottiin lääkärien saaneen jokaisesta aloittamastaan nesteinfuusiosta, ainakin antibiootista, lääketehtaalta rahaa ainakin vuoteen 2005. Näin kertoi erään sairaalan lääkäri. Niinpä päivän kymmenestä flunssapotilaasta kertyi jo täkäläisittäin hyvä 200 yanin lisätienesti oman elämän pönkittämiseen.

Hoitokäytäntö on jäänyt elämään, vaikka rahaa ei ehkä enää tulekaan. Potilaat kokenevat saavansa tehokasta hoitoa, vaikkakin vain keittosuolaliuosta ja ainahan lääkärin kosketuksella on oma plasebovaikutuksensa. Pääasia tietysti olisi, että potilaat paranevat hoidosta huolimatta eli saavat infuusionsa puhtailla neuloilla ja hyvää aseptista tekniikkaa toteuttavilta lääkäreiltä. Näin ei flunssan hoidon kylkiäisenä tule esimerkiksi kiusallista maksatulehdusta.