Onko Kiina muuttunut kymmenessä vuodessa? - on!

Heti saavuttuamme äimistelemme, minne ovat kaikki polkupyörät kadonneet? Ne totisesti ovat poissa. Tilalla ovat sähkömopot, jotka nyt ryhmittyvät armeijoiksi kaduille punaisiin valoihin odottamaan valon vaihtumista. Paikoin liikenteenvalvoja virittää kankaisen puomin mopojen eteen, että malttamattomat kärkkyjät eivät karkaa ennen vihreää valoa.

Kellään ei tietenkään ole kypärää. Pikkulapset kulkevat mopossa joko kuljettajan takana pitäen kuskia halausotteessa tai kuskin edessä olevassa jalkatilassa. Imeväinen voi matkata äidin selässä keikkuen. Nelihenkinen perhe ajaa rennosti yhden mopon voimalla. Äiti kolmen taaperon kanssa puikkelehtii liikenteen kaaoksessa. Jos sataa, äiti suojaa sateenvarjolla pikkuprinsessaansa itsensä ja isän välissä. Perheen prinssi istuu isän jalkatilassa. Sateelle kiinalainen nokkeluus on kehitellyt kahden hengen sadeviitan, jossa on kaksi peräkkäistä pään reikää ja muuten yhteinen kaapu.
Mopo kuljettaa tavaraa kuten polkupyörät. Kymmenen juomavesisäiliötä menee kevyestä yhteen mopoon vyötettynä. Kaasupullokuormankin näen.

Ainutlaatuinen innovaatio ikuisen kevään Kunmingissä ovat mopot, joissa on kirkkaan värinen kankainen aurinkokatos. Joillakin naisilla on viritettynä tavallinen päivänvarjo mopon päälle ja monesti naisten käsivarsia verhoavat irtohihat.

Aurinkosuojamopoja on myös saatavilla maksua vastaan taksikyydiksi. Kun ohitamme sellaisen taksiaseman ja mainitsen asiasta Yangin isälle, saan kovaäänisen ryöpytyksen ja elekielellä yksiselitteisen nuhteen, että mitään niin hullumaista kyytiä ei tule päästää edes ajatuksiinsa.

Tavallisia takseja siis käytämme, kun saamme isäntäväen suostumuksen. Hinta ei päätä huimaa. Lähtöhinta on neljän kilometrin matkan kahdeksan yuania (n.1,50 euroa) ja noin kymmenen kilometrin matkasta kertyy kolmen euron lasku. Takapenkillä on toki turvavyöt mutta vastakappaleet penkin reunasta on poistettu. Kuljettaja istuu muovisessa turvakaukalossa ja ilmastointina toimivat avoimet ikkunat. Kuskilla on oma pieni tuuletin pyörimässä niskan takana. Taksit ovat tosi luotettavia ja osaavia. Tupakka saattaa kärytä alkumatkasta kuljettajan suupielessä mutta uutta savuketta hän ei sentään ehdi sytyttää.

Kun kuskin kännykkä pirahtaa tavan takaa, siihenhän on reagoitava heti. Jos kilahtaa tekstiviesti, pitää näpsytellä vastaus. Silloin painetaan hätävilkut päälle, koska on ihan pakko vähän hillitä vauhtia. Vilkut rauhoittavat muita autoilijoita ja torvet soivat vähemmän. Autokanta on uutta. Paljon näkee citymaastureita. Lemmikkinikin Smart Mersu kahdelle hengelle kiitää vähän väliä kadulla.

Polkupyörämyymälät ovat entisellään. Liikkuva siivoustavarapuoti on niin pullollaan tuotteita, että varsinainen kulkuväline on vain aavistettavissa tavaran seasta. Samanlainen ”lyhyttavaraa” kuten naisten sukkia ja sukkahousuja myyvä liike on mainio apu, jos silmäpako sukkahousussa yllättää kesken matkanteon.

Mikä lie ihmisen itsetyytyväisyyden syvin olemus? Välimeren turistikeskukset vellovat vaaleahipiäisiä ihmisiä, jotka aamuvarhain taistelevat uima-altaiden parhaimmista aurinkotuoleista, vaikka hotellien seinillä roikkuvat kyltit kieltävät tuolien ennakkovarauksen. Vaaleaihoiset kääntävät päivästä toiseen kylkeä kuin grillissä meren aaltojen pauhatessa aktivoidakseen rusketusta tuottavia ihonsa melanosyyttisoluja. Aasian naisten kosmetiikkaosaston hyllyt notkuvat ihonhoitotuotteita, joiden luvataan vaalentavan ihoa. Naiset katukuvassa taistelevat auringon ruskettavaa vaikutusta vastaan päivänvarjoin, hatuin, kasvosuojuksin, irtohihoin ja peittävällä pukeutumisella.

Sama aidantakaisen vehreyden kateus pätee naisten hiuksiin. Kiinalaisilla on syvän mustat, paksut ja kiiltävät hiukset. Ei kelpaa! Niitä kiharretaan, vaikka hiuslaatu on hevosenjouhen tapaisen kankea. Väri on väärä! Pitää olla brunetti. Jos se ei tunnu hyvältä, laitetaan fuksianpunaista, kunhan musta peittyy. Länsimaisena näen kiinalaisnaisen hiuksissa paksun, kalligrafiasiveltimen syvän mustan vedon.

Päivän pääuutinen Helsingin Sanomissa on: Maailman suurin saastuttaja Kiina on heräämässä ympäristöongelmiinsa. Autojen lisääntyminen ei ole ensimmäinen asiaa parantava seikka.
Paljon näkee naisväkeä, joilla on lähes koko kasvot peittävä hengityssuoja. Kehittyneimmissä malleissa nenälle on oma lokeronsa ja kasvot näyttävät lähinnä linnun nokilta. Toisilla naisilla suusuojus ulottuu vielä alhaalle rinnalle kuin ruokalappu.

En ymmärrä sen tarkoitusta. Toisinaan naiset vetävät yläraajojensa aurinkosuojaksi irtohihat. Upeilla kimalteilla ja hileillä koristeltuja erivärisiä päivänvarjoja käytetään yleisesti. Naiset niiden alla näyttävät liikkuvilta karamelleilta.

Kiinalaiset ovat hoikkaa ja siroa kansaa. Naisille suotu sopusuhtainen ja siro ruumiinrakenne tiivistää heidän aasialaisen viehkeytensä. Me keräämme katseita erilaisuudella. Olemme sittenkin täällä vielä muukalaisia. Vajaassa viikossa olen bongannut alle kymmenen muun rodun kuin aasialaisen edustajia.  Kotimaan lentoterminaaleissa ja lennoilla olemme edustaneen ainoina matkaajia, joille on syytä kerrata turvaohjeet englanniksi.
Pajunvartisia kiinalaisia tarkkaillessa tulen surulliseksi, koska huomaan, että ainoat lihavat kiinalaiset ovat lapsia ja useimmiten poikia. Heidän sukupolvensa elää istuen, pää alaspäin luotuna jokin elektroninen laite kädessä tai sylissä.

Ruokkiminen on rakastamista. Poikia on alettu helliä länsimaisella epäterveellisellä ja makealla ruualla.

China Daily kirjoittaakin kotiinpaluumme aamuna näkyvästi lapsia uhkaavasta lihavuudesta. 10 % 6-17 vuotiaista on ylipainoisia. Nyt syyllistetään erityisesti isovanhemmat. Heidän ainokaisensa antavat / jättävät lapsensa isovanhempien hoitoon. Nämä tarjoavat kaikkea, mitä lapsenlapsi ymmärtää haluta. Pahinta tuntuu olevan makeiden virvoitusjuomien lisääntynyt käyttö. Puistoissa näkee, että perinteiset liikuntamuodot kuten taiji tai venyttely menevät hautaan ikääntyneiden myötä. Se on harmi sillä taiji on hyvin kokonaisvaltainen harjoittelutapa.

Siitä, joka harrastaa taijita, tulee notkea kuin lapsi, vahva kuin puunhakkaaja ja tyyni kuin viisas.

Mitään juoksulenkkeilyinnostusta en maassa ole huomannut. Hotellin kuntosalissa näyttää punnertavan, lihaksiaan trimmaavan ja juoksumatoilla kiitävän yllättävän iso joukko kiinalaismiehiä. Heidänkään lihaskuntoaan ei enää ylläpidä raskas ruumiillinen työ. He ovat "hyväosaisia" aivotyöllä teenlehtensä ja riisinsä hankkivia.

Tupakointi vaikuttaa vähentyneen maassa huomattavasti. Pahimmillaan 80 % miehistä sauhutteli. Vuonna 2009 2/3 miehistä tupakoi mutta vain 4 % naisista. Julkisilla paikoilla tupakointi on kattavasti kielletty. Yllättävän hyvin mielestäni kieltoja noudatetaan. Tupakka on kuitenkin edelleen varsin käyttökelpoinen lahja tilanteessa kuin tilanteessa. Askien ylelliseen ulkonäköön on panostettu. Krooninen tupakan aiheuttama henkeä uhkaava sairaus kuten keuhkoahtaumatauti tai sydän- ja aivoverisuonisairaudet ovat vasta syy lopettaa Kiinassa tupruttelu.

Tupakoinnin vähenemisen seurauksena ainakin kaupunkilosuhteissa kuulostaa, että kurkun selvittely ja liman räkiminen ovat paljolti vaienneet edelliseen Kiinassa käyntiini verrattuna (v. 2006). Maaseudulla asiat lienevät vielä toisella tolalla, epäterveellisellä. Shanghaihin kiitävän junan arvelin saapuneen aamulla perille, kun hyttini viereisestä pesutilasta kantautui katkeamaton kiinalaismiesten kurkkujen selvitysseremonia.

Kun nautin aamiaista hotellin 32. kerroksessa, näen alhaalla pilvenpiirtäjien välissä tavallisella urheilukentällä joukon ihmisiä. Aamuvarhain he harjoittelevat opettajan johdolla taijita ensin sellaisenaan ja kohta huomaan, miten punaiset viuhkat aukeavat ja sulkeutuvat minusta jo kuin mestariluokkalaisilla. Ihailen, kunnioitan ja vähän olen kademielellä. Taidan vaihtaa syksyn kahvakuulan taiji-harjoituksiin. Voi olla, että tarvitsen molempia pysyäkseni kunnossa kaiken ikää.

Lapsosilla käytetään edelleen halkiohousuja. Uutta on, että halkiosta ei välttämättä vilahdakaan sileä pylly vaan turskottaa kallis kertakäyttövaippa. Kaiken kaikkiaan halkiohousut ovat väistymässä mutta vaipoissa taapertavia pikkuisia en ole nähnyt yhtään. Pottaharjoituksia ei varmaankaan siirretä parin vuoden ikään vaan ehdollistetaan lasten eritetoiminta vuoden iässä. Onhan minunkin neuvolavastaanotollani kahdeksankuinen luomuvauva saatu pissaamaan lavuaariin jo toisella yrittämisellä.

Länsimaisuus soluttautuu arkisiin asioihin. Nuori sukupolvi näyttää tarttuvan jo toisinaan haarukkaan siinä kun ruokaseurueen isovanhemmat poimivat makupalat puikoilla. Kulttuurit hioutuvat valitettavasti kohti yhdenmukaisuutta. Erilaisuuden, toisenlaisuuden, omaperäisyyden lumous haihtuu. Elämysmaailma siirtyy yhä enemmän globaaliksi ja digitaaliseksi.

Paljon on puhuttu, miten kiinalainen kulttuuri kunnioittaa vanhuksia. Sekin alkaa olla myytti. Metrossa paikalla, joka on varattu vanhuksille, vammaisille, raskaana oleville, istuu etupäässä nuoria kuulokenapit korvissa ja katse luotuna johonkin kämmenessä lepäävään vempaimeen. He eivät ole tietoisia ympäristöstään.

Puistoissa en ole enää nähnyt valkotakkisia niska- ja päähieronnan tarjoajia. Chongqingin kadulla kuitenkin päivänvarjon alla oli käynnissä ostoskeskukseen mennessäni jalkahoito ja kun palasin toinen asiakas sai korvien puhdistushoitoa. Työvälineenä oli nippu 15 sentin mittaisia metallitikkuja, joiden päässä oli pumpulituppelo. Asiakas irvisti. Hoitajan näköyhteys korvakäytävään oli silmämääräinen. Suomessa jo korvatautien kurssilla 1970-luvulla korvalääkäri takoi mieliimme, että maallikko ei saa kaivaa korvaa kyynärpäätä pienemmällä instrumentilla. Kiinassa mennään omalla tavallaan.

Kiinalaisen lääketieteen yrttikaupatkin ainakin suurkaupungeista näyttävät harvenneen tai hävinneet. Usko yrttien ja luonnon juurien parannusvoimaan näkyy lähinnä torien markkinakojuissa, joissa on säkkikaupalla tavaraa. Länsimainen lääketiede pitää niitä uskomuslääketieteenä ja äänekkäin tuomitsija tuntuu olevan Markku Myllykangas Kuopiosta, joka puhuu suorasukaisesti puoskaroinnista.

Yllättäen Kiinalaisen viisauden kirjani sivulta 42 hyppää silmiini:

Jumalatkaan eivät tiedä, mitä perinteiset kiinalaiset lääkkeet pitävät sisällään.

Tarkoittaneeko toteamus, että rukouspyynnöt Jumalalle voivat tuottaa huonomman lopputuloksen kuin perinteiset kiinalaiset lääkkeet. Toisaalta nämä lääkkeet saattavat olla mysteeri, joka ei ole tieteen järjen valolla selitettävissä. Totta joka tapauksessa on, että hoidetuksi tuleminen ja huoliensa keventäminen toiselle kuuntelevalle ihmiselle on aina osa hoitoa ja toipumista, vaikka sairaus ei paranisi.

Ei Kiina kokonaan ole muuttunut - pääsetkö kyykkyyn?

Kiinaan ei kannata matkustaa, jos ei pääse kyykkyyn. Kansa on varttunut kyykkysillään oloon.

Kulttuuria ollaan koko ajan muuttamassa pöntöllisemmäksi. Mutta yllätys yllätys: upouudella Kunmingin lentokentällä voit valita pöntön tai tassullisen kyykkyvessan. Pöntölliset ammottavat tyhjyyttään, niitä on määrällisesti vähemmän ja naiset vanhoista nuoriin tyttöihin jonottavat kyykkypissalle.

Toki on sanottava, että ne ovat hygieenisiä, kun kosketusta ei synny ja jos ne pidetään siisteinä kuten lentokentillä. WC:n likaisin kohta on huuhtelunappi. Perinteisessä kyykkyvessassa huuhteluvesikin tulee polkimella.

Tavat ja tottumukset istuvat tiukassa. Lentokenttä kiiltää uutuuttaan. Vapaita penkkirivejä on tarjolla mutta kiinalaismies ostaa nuudelikeittonsa pahvipurkissa ja lisää siihen vapaasti käytävästä hanasta saatavan kiehuvan veden (mittari näyttää 99 astetta).  Hän asettaa ateriansa penkkien välissä olevalle pöydälle ja asettuu kyykkysilleen pöydän eteen. Hän tekee olonsa kotoisaksi, vaikka ympäristö kertoo uudesta aikakaudesta. Nuudelit kulkevat rytmikkäästi puikoilla suuhun, joka kyykyssä ollen asettuu lähelle purkin reunaa.

Kiinassa on paljon vanhuksia ja varsinkin ikääntyneitä ihmisiä. Viikon matkan aikana en ole nähnyt ensimmäistäkään rollaattoria. Saataisiinkohan Suomen vienti vetämään, kun markkinoitaisiin vanhusten menopeliä Kiinaan. Potentielleja käyttäjiähän on miljoonia. Paikallinen vanhus ottaa avukseen reilun mittaisen vihreän suoran bambukepin tai sitten mennään verkkaisesti miniän käsikynkässä.

Lentokentällä miniä kärrää vanhaa miestä matkalaukkujen päällä laukunkuljetuskärryllä. Tulee kaarre, vanhus valahtaa kuorman päältä katuun. Luulen hänen saaneen jonkin kohtauksen ja olen jo valmistautumassa apuun. Miniä ja poika kampeavat vanhuksen asvaltilta vaivoin jaloilleen. Miniä ymmärtää, että on edettävä vanhan miehen hitaalla vauhdilla. Nyt rollaattori olisi loistoratkaisu.
Rollaattorien vienti ei sulje tietenkään pois demarien puheenjohtaja Antti Rinteen vaalipuheissa toistuvasti ehdottamaa Setsuanin ihmisten houkuttelua Suomen hiljaisuuteen. Kiinan Ikäihmiset muualtakin kuin Setsuanista pärjäisivät metsiemme varvukossa kotoa mukaan otetun bambukepin kanssa. Sammaloituneelle kivelle istahtaminen olisi heille luontaista. Viereiselle mättäälle he asettelisivat aina mukana kulkevan teeastiansa. Puolukkametsässä he tarkkailisivat ympäröivää, äänetöntä metsää, sen puita, putoavia lehtiä. Kun koivunlehti kellastuneena hiljalleen leijuisi varvukkoon, he muistaisivat:

Ensimmäisestä maahan putoavasta lehdestä tietää syksyn saapuneen.

Kiinalaisen viisauden melankolia tuntuisi kotoisalta suomalaisessa maisemassa, jossa alkuperäisväestön mielestä kesä alkaa olla ohi, kun juhannus on juhlittu.
Tämäkin matka vahvistaa oman uskoni siihen, että Suomella on lähinnä myytävänä juuri hiljaisuutta ja metsäistä erämaata, harvaa asutusta. Järvi-Suomen kauneutta ei kyllä moni maa harvoilla järvillään ylitä.

Kiinalaiset harrastavat edelleen aamulla puiston runollisilla poluilla taaksepäin kävelyä ja ikäihmiset taiji-voimistelua.

Monen tähden hotellin aamiaishuoneessa alkaa kuulua mahdoton läpsytys. Käännän päätäni ja näen, kuinka nainen antaa toiselle naiselle mahtipontista niska-hartiahierontaa. Pääkallon lihakset hän käy huolella läpi toisen nokkiessa puikoilla ruokaa suuhunsa. Sitten puristellaan hartiat ja nyrkkeillään lavan seudun lihakset kuntoon. Päivä turistina käynnistyy lihakset rentoina ja aivoverenkierto vilkkaana.

Kun palaan aamukävelyltä, istahdan hotellin aulan upottavaan nojatuoliin. Takanani on flyygeli. Kello 7.30 tismalleen mies tulee ja poistaa suojuksen sekä flyygelistä että sen istuimelta. Ketään ei saavu asettumaan soittopelin istuimeen mutta flyygeli soi! Kierrän katsomaan ja koskettimet soittavat omia aikojaan. Kiinakin säästää. Ei palkata pianistia. Hotellivieraat tulevat ja menevät. Elävä musiikki luo tunnelmaa mutta kukaan ei katso, mistä se tulee. Kuka soittaa?

Helsingissä Akateemisen kirjakaupan ylimmässä kerroksessa on Jean Sibeliuksen elämää ja kotia sivuava valokuvanäyttely. Esillä on valkea flyygeli. Kovaääninen kuuluttaa, että kirjakauppa sulkeutuu kymmenen minuutin kuluttua.  Itse asiassa markkinatalouden hengessä sanotaan kiertoilmaisua käyttäen: ”Hyvät asiakkaat! Teillä on vielä aikaa tehdä ostoksia kymmenen minuutin ajan”. Samalla kuulen pohjakerrokseen kantautuvaa hurmaavaa flyygelimusiikkia. On pakko kavuta vielä 3. kerrokseen musiikin alkulähteelle. Kas, elävä ihminen soittaa sulosäveliä ja muutama asiakas makaa nahkatuoleilla kuin nirvanassa. Yksi paikka kutsuu vapaana minua. Mies soittaa, lopettaa ja saa aplodit. Vieressäni istuva nainen pyytää vielä yhden kappaleen. Mies hymyilee, suusta puuttuu monta hammasta. Hän soittaa ilman nuotteja. Yhtäkkiä hän keskeyttää. Hän sanoo ruotsiksi, että unohti kappaleen ja aloittaa uuden, joka ei ole Sibeliusta vaan yleistä viihdemusiikkia. Minä ja lisää pyytänyt nainen jäämme, muut poistuvat. Kirjakaupan ovien sulkemisesta tuli mieliin painuva hetki juuri tuon elävän musiikin saattelemana.

Työnteossa ja tavaran kuljetuksessa motorisoitu maailma ei ole kokonaan syrjäyttänyt perinteistä kiinalaista näkyä, jossa hartialla kannetaan kuin kahta vaakakuppia bamburungon varassa. Maalaiset tuovat vielä perinteisellä tyylillä maanviljelyssatonsa tuotteita toreille myytäviksi.

Kiinan talouskasvu hiipuu 6.7 prosenttiin. Suomessa hypittäisiin riemusta, jos talouskasvu voisi hiipua sille tasolle, kun mennään nolla tasolla.

Kuka olet, mistä tulet?

Hymy, jonka lähetät, palaa takaisin.

Tämä pätee Kiinassa. Kiinalainen vastaa herkästi hymyyn, koska muukalainen aiheuttaa selvästi erilaisuudellaan tuijotusta. Pienet lapset osaavat juosta luokse silmät loistaen: "Hi! What is your name? My name is Angelina". Eräs oppaamme kertoo, että koulussa opiskellaan ahkerasti englannin kieltä. Kyseessä on pänttäystekniikka. Puhuttua kieltä ei harjaannuteta ja siksi edellä mainitut vuorosanat ovat monen vuosia englantia lukeneen ainoa vieraan kielen puhetaito. Sama tie on kuljettu Suomenkin koululaitoksessa kieliopin pänttäyksestä elävän puhekielen ja vieraalla kielellä toimeentulemisen harjoitteluun.

Satakin vuotta opiskelua menee hukkaan, jos kaikki on vain sanoja ilman käyttöä.

Eurooppalainen on todella vielä muukalainen kiinalaiselle. Olen kuin muinoin mustaihoinen Suomessa. Nuori pari lähestyy minua. Nainen tarjoaa kättään, tervehtii minua ja melkein vatkaa kättäni yllättävän tuttavallisesti englanniksi. Hän tekee kainosti ymmärrettäväksi, että hän ja hänen miehensä haluaisivat valokuvata minut ja aviomieheni.
"Ai, jaa, ok! Mieheni on ostamassa vettä".
Odottelemme. Mies ottaa kuvan meistä ja vaimostaan rintamana illalla valaistu puisto taustanamme. He kiittävät. Toivotamme hyvää yötä. Kun katson taakseni nuori pari hyppii kuin lottovoiton saaneena. Mies silittää rohkean, suunsa englannin kielellä avanneen vaimonsa yönmustia ja kiiltäviä vyötärölle ulottuvia hiuksia.

Vaikka minulla on omasta takaa kiinalais-suomalaiset Leo ja Inka, olen heikkona kiinalaisiin taaperoihin. Vanhemmat sallivat kernaasti pienen lirkuttelun vauvojen ja taaperoiden kanssa. Sylivauvoilta ei herkästi heru hymyä, tuijotusta kylläkin mutta hississä jo kolmevuotiaan kanssa vaihdan aikalaisuutemme yhteenkuuluvaisuuden ilmeitä.
"Silmätkin puhuvat", tiivistää kiinalainen viisaus ja sen kyllä ummikko huomaa.

Lukemattomat enkelit,

nouskaa ylistämään pientä lasta,

pientä lasta!

Hänen heiveröisessä ruumiissaan

asuu suuri sielu.  (Bing Xin)

Lounas sukulaisten kanssa, höyrytettyjä nyyttejä ostoskeskuksessa

Rentouttavat tunnit kauneuden keskellä ja harmonian ilmapiirissä kiinalaisessa puistossa nostavat pintaan paljon unohtumattomia muistoja vuorotteluvapaaltamme 2006 Yuannin Lijiangissa. Nyt on aika palata hotelliin ja jakaa lounasruokailu suklaisten kanssa.

Emme pysähdy syömään pyörillä liikkuvaan katukeittiöön.

Minua ihmetyttää monissa kaupungeissa näkemäni tapa: ravintolan väki on siirtynyt asvaltoidulle ravintolan etupihalle ihan jalkakäytävän tai autojen tuntumaan perkaamaan ja silppuamaan aterian kasviksia. He kyykkivät maassa tai jakkaroilla tiiminä ja jälkeä syntyy. Maabakteerien mukaantuloa ei voi välttää ja siksi todella ymmärrän, että kaikki kasvikset ja ruoka ylipäätään tulee kuumentaa eli wokata. Yangin isä ei koskenut sormen kärjelläkään fetaporosalaattiini Suomen vierailun aikana. Nyt senkin taas syvemmin tajuan.

Lipingillä on selkeä suunnitelma: tervetuloa nyyttikesteille! Menemme läheiseen valtavaan uutuudeltaan hohtavaan ostoskeskukseen, mall:iin, kuten kiinalaisetkin tuntuvat sitä amerikkalaisittan kutsuvan. Tulkkimme seuraa mukana, kun astelemme ravintolaan, jonka rekvisiitasta voi päätellä, että se on erikoistunut nyytteihin. Bambuisia eri kokoisia höyrystyskoreja on kasattu tunnelman luojaksi ja höyry nousee korikasan tuntumasta tehden tunnelmasta vielä aidomman oloisen.

Kiinalaisilla nyyteillä on monta nimeä: wonton, jiaozi, baozi, dim sun, dumplingit...
Saamme viivytyksettä pöydän täyteen herkkuja. Nyytit ovat mielestäni ruokaa, jota voi syödä nyytin kerrallaan ja ottaa aina lisää tulemalla kylläiseksi mutta tuntematta koskaan syöneensä liikaa tai ahneesti. Nyt pöytään tulee valmiita eri täytteillä ja eripaksuisella taikinalla valmistettuja nyyttejä ja lisäksi höyrystettyjä silkkipaperin ohuita lättysiä, joista itse kääritään keräillen tarveaineista omanlainen herkullinen nyytti. Tässäkin ruokalajissa lienee vain mielikuvitus rajana täytteen koostumusta ajatellen.

Ruokajuomana on tee tai vesi. Mieleen ei edes pujahda ajatus juoda viiniä tai olutta nyyttien kanssa. Ainakaan autenttisessa ympäristössä.

Ateriointi on todellista yhdessäoloa ruuan äärellä. Kukaan ei ahmi tai hosu ruokansa kanssa. Syömäpuikoilla poimitaan tarjottavaa, dipataan niitä ja vaihdetaan makunautinnon kokemuksia. Annamme palautetta elämyksistämme lotuskukkamerien ja bambubulevardien puistossa. Ilmaisemme ihastuksemme puistojen toiminnallisuuteen ja liikunnan iloon. Liping on taijin taitaja. Hän on vuosikymmenet mennyt puistoihin lajin pariin. Hän ei käytä viuhkaa, hän harrastaa miekkataijita.

Lounaskokemus kannustaa herkullisuudellaan ja keveydellään opettelemaan nyyttien tekoa kotona. Miniän kanssa niitä toki on pariin otteeseen tehtykin.
Sitten kalligrafiapensselillä kaunis kutsu ystäville: "Tervetuloa nyyttikesteille! Älä tuo mitään syötävää tullessasi". Pöydän ylle pitäisi virittää punaisia paperilyhtyjä ja vieraiden lautasille voisi laittaa onnen solmun. Kattaus on silmän ruokaa ja jos ei ihan puoli ruokaa niin ainakin alkupala tunnelmaan.

Uusi koti

Yangin vanhemmat pääsevät syksyllä muuttamaan uuteen kotiin. Se sijaitsee pilvenpiirtäjän 14. kerroksessa. Alueella on viitisen samanlaista pilvenpiirtäjää. Alue on vartioitu ja portit on lukittu ulkopuolisilta. Talojen väliin ja ympärille levittäytyy upea puutarha-alue kuin oma puisto, jota palkatut olkihattuiset puutarhurit näyttävät pitävän trimmatussa kunnossa. Puistomaisessa puutarhassa on myös laajoja mosaiikkisija vesialtaita. Nyt niissä ei ole vettä, koska ei ole satanut riittävästi. Ikuisen kevään kaupungissa säännöstellään veden käyttöä. Ympäröivään alueeseen on sijoitettu marmorisia veistoksia ja kulkureiteille seinämiin korkokuvia. Talot on rakennettu pieteetillä mietittyyn ympäristöön ja alue on viimeistelty, tyylillä toteutettu. Omalla piha-alueella on myös kuntolaitteita, joissa voi ylläpitää ja harjoittaa tasapainoaan ja lihaskuntoaan. Mainiota!

Piipahdamme poikamme appivanhempien tulevaan kotiin. Sen sisätyöt ovat vielä kesken. Työväkeä häärää asunnossa. Sisääntulo tulee aukeamaan suureen lasi-ikkunaiseen viherhuoneeseen. Koti vaikuttaa ihanalta! Tilaa on kolmen makuhuoneen, yhdistetyn olohuone-ruokatilan, keittiön ja pesutilojen verran. Ehkä vielä vuosien varrella istumme täällä ja siemailemme sukulaisten kanssa teetä.

Sukua koolla 

Yangin vanhempien uuden kodin viereisessä samanmoisessa talossa asuu jo Yangin isän sisko miehineen. Meidät on kutsuttu heidän kotiinsa teelle. Heidän poikansa asuu samassa talossa sen 19. kerroksessa.
Jälleennäkeminen huokuu sydämellisyyttä ja lämpöä molemmin puolin. Teetä ja vesimelonia tarjoillaan heti ja rouva ojentaa meille lahjaksi molemmille omat teerasiat. Annamme vaatimattomat Suomen tuliaiset. Toivon, että lahjojen vaihdon periaatteena pätee kiinalainen tiivistys:

Vähäinen lahja mutta sydän mukana.

Tulkkimme on onneksi seurannut meitä. Ensin käydään läpi ikääntymiseen liittyvät riesat ja asiantuntemustamme halutaan kuulla hoitotoimien ja mahdollisen operaation turvallisuutta ajatellen. Sitten kierrämme ison asunnon. Koti on avara, tilava ja kodikas. Maisema pilvenpiirtäjästä ulottuu kauas vuorille, jonne huomenna kahdestaan teemme retken.

Silmäni juuttuvat makuuhuoneen takana olevaan pieneen työtilaan, sen työpöytään. Pöydällä lepää avonainen kalligrafian harjoitusvihko, joka on noin Hesarin kokoinen. Rohkeasti ja lumoutuneena kurkistelen vihon sivuja. Sivu sivun jälkeen toistuu riveittäin merkkejä, jotka ovat kuin painokoneella monistettuja. Näkee, että kalligrafi ei ole harjaantumisluokalla.

Sukulaismies näkee innostukseni. Pensseli näyttää olevan vielä päivän harjoituksista kostea. Kannustamme häntä näyttämään taitojaan. Mies kursailee mutta istuutuu selkä suorana työpöytänsä ääreen, keskittyy, kastaa siveltimen tussiin ja tekee merkkejä.

Sivellin kulkee kuin tanssija, joka on hionut tiettyä liikettä satoja ehkä tuhansia kertoja. Seuraan tapahtumaa, kaikki ovat vaiti, pidätän henkeä:

Kaikkein hiljaisin hetki:

kirjoitussivellin kädessä,

paperia koskematta.

Bing Xin

Minussa viriää suuri kunnioitus kiinalaista yli 70-vuotiasta miestä kohtaan. Hän harjoittaa joka ikinen päivä kauniiden merkkien hiomista. En tiedä, kirjoittaako hän runoja. Tekniikan harjoitus ja haltuun otto on tie taiteeseen.

Täydellinen tekniikka johtaa rohkeaan ilmaisuun.

Talon emäntä nostaa makuuhuoneen hyllyltä pienen Aalto-maljan, jonka yli kymmenen vuotta sitten olemme tuoneet lahjaksi. Muisto meistä on kulkenut heidän mukanaan. Ele lämmittää.

Ennen kuin ehdimme takaisin teekuppien äärelle leukamme loksahtavat. Olohuoneessa on peitettynä Mahjong pelipöytä. Peli on meille tuttu Osmon lapsuudenkodista jo 1960-luvulta. Mutta tämä ei olekaan mikä tahansa Mahjong pöytä! Pöytä on motorisoitu. Muurin pelipalikat putoavat napin painalluksesta pöydän sisään. Sitten kuuluu kolinaa, kun pelinappulat sekoittuvat automaattisesti. Kolina loppuu ja pöydän sisältä nousee pelattavaksi uusi uljas "pelimuuri" mitä säntillisimmässä järjestyksessä.

Isäntäväki ehdottaa pelituokiota mutta vetäydymme kohteliaasti mahdollisuudesta. En muista yli 40 vuoden takaa mitään pelin säännöistä. Omistaja on onnellisen myhäilevä pelilautansa erikoisuudesta. Syystä kyllä!

Lähdemme ravintolaan päivälliselle. Isäntäväki ei liity seuraamme, koska kävelymatka tuntuu liian rasittavalta. Ravintolan pyöreän pöydän äärellä odottaakin jo seuraava sukulaisemme, Lipingin sisko, siis Yangin täti hänkin.

Jaamme tapaamisen aidon ilon ja riemun. Sukua katsellessa tuntuu, että kiinalaiset ovat ikinuoria. Tämänkin tädin tapaamisesta on yli 10 vuotta. Hän ei tunnu vanhentuneen yhtään. Entinen eloisuus ja innostus ovat tallella. Teelahjalle on jälleen syytä tehdä tilaa matkalaukussa. Täti vetäisee heti saamansa Aarikan rannekorun käteensä. Siinä on kullan ja hopean värisiä palloja puupallojen lomassa. On aika ottaa jälleen lisää ryhmävalokuvia.

Täti on niin ilahtunut tapaamisesta, että haluaisi vielä meidät kotiinsa teelle. Olemme syöneet juuri uusia kiinalaisen keittiön herkkuja ja siemailleet teetä. Nyt haluamme kuitenkin jo vetäytyä yöpuulle ja vapauttaa myös tulkkimme, jolla on ollut kiireinen ja työntäyteinen päivä.

Kunmingissä vapaalla jalalla

Vietämme päivän omin nokin Kunmingissä. Paljosta huolehtineet sukulaisetkin saavat vetää henkeä. Menemme kaupungin länsirannikon vuoristoon ison järven tuntumaan.
Nousuun tarvitaan kaksi köysirataa järven yli ja rinnettä ylös.
Kiinalainen haistaa bisneksen mahdollisuuden. Kun saavumme keikkuen avonaisella gondolilla, matkan varrella rinnepusikossa seisoo valokuvaaja. Hän lähettää kuvan ilmassa roikkuvista matkaajista tietokoneeltaan pääteasemalle. Siellä jo ruudulla odotamme hymysuin, kun laskeudumme kulkuväylälle. Tottahan otamme kuvia kaksi, laminoituina käden käänteessä. Toisen ojennamme Lipingille todisteena vuoristomatkastamme.

Reitillä on komeita portteja, tunneleita ja paviljonkeja. Väkeä on paljon liikkeellä. Järvi on valtava mutta sumu haittaa vähän maisemaa.Viehätyn näkymistä, joita katselen kiinalaisten puusäleiköin koristeltujen ikkunoiden läpi. Kokemus virittää sisälleni haikumaisen tunnelman.

Vuoristoretken jälkeen hakeudumme yhteen läheisen valtavan ostoskeskuksen kiinalaisista ravintoloista. Kompleksissa on muun muassa luistinrata. Lapsoset kiitävät siellä ottaen tukea pingun mallisista "kelkoista". Söpöä! Pinguvideoiden tunnuslaulu alkaa soida päässäni. Tulee kaiherrus rintaan: Leo, Inka, Samuel - kaikkein rakkaimmat!

Yllätykseksi törmäämme Lipingiin, vaikka ostoskeskus on valtavan suuri. Miksi hän on tänään täällä? Ei hänen nykyinen kotinsa ole tällä aluella...? Annamme selvityksen, että kaikki on hyvin!

Dynamic Yunnan

Illaksi olemme varanneet liput Yunnanin maakunnan vähemmistökansojen kultturia esittelevään esitykseen Dynamic Yunnan. Varasimme liput jo Suomesta käsin. Saavumme taksilla ajoissa paikalle. Koska esityksen alkuun on aikaa, poikkeamme läheiseen italialaiseen kahvilaan cappicinolle. Päätämme asettua kuitenkin saliin hyvissä ajoin. Kun istumme alas, esitys käynnistyy sillä sekunnilla mahtavalla kongin lyönnillä, vaikka alkuun piti olla vielä puolisen tuntia. Olimme saaneet väärää tietoa! Onneksi olimme "etuajassa" ja pääsimme sisään.

Kuvaaminen esityksen aikana on jyrkästi kielletty. Ihmiset ovat itsepäisiä ja tottelemattomia. Kun jonkun kamera nousee, vahti osoittaa häntä punaisella lasersäteellä ja häpeä hiipii kurittoman katsojan mieleen. Esityksen alettua punainen laser pomppii jonkin aikaa riviltä toiselle mutta sitten katsojat uskovat, että vartiointi on aukotonta ja kuvausyritykset loppuvat.

Esitys on monipuolinen, vauhdikas, dynaaminen ja hyvin hiottu yksityiskohtia ja erilaisia efektejä myöten. Esitys on nimeltään genesis - synty. Saamme nähdä auringon, sen pimennyksen, kuun jne. Satteen syntyä kuvaava tanssi on vaikuttava rummutuksineen ja lopulta näyttämön katosta ropisee odotettu virkistävä ja ravitseva sade.

Ehkä vaikuttavin esitys on varjotanssina esitetty kuutanssi. Tanssija Yang Liping on ilmiömäinen tanssija. Varsin minimalistisin mutta sulavin liikkein hänen vartalonsa tanssii varjona kuun valoa vasten ja varsinkin käsivarsien aaltomainen plastisuus tekokynsien viimeisiin kärkiin asti on häkellyttävää katsottavaa. Esityksen loppupuolella hän tanssii vielä riikinkukkotanssin ryhmän kanssa ja liikkeiden sulavuus ja vartalon hallinta saavat ihastuksesta pidättämään henkeä. Myös buddhalaiset rukousnauhat liehuvat ja tansseissa on mukana väkeä lapsista varttuneeseen väkeen. Musiikkimaailmassa on paljon primitiivisyyden elementtejä kuten rumpuja, torvia ja kimeää, kovaäänistä laulua. Rummutus on niin fyysistä, että katsojaa näkee hikipisaroiden tippuvan rummuttajan nenänpäästä. Kun esitys päättyy, kokija on valuuttunut maakunnan dynaamisuudesta.

Surumieliset pilvenpiirtäjät

Rakennusbuumi on Kiinassa kiivas. Kunmingissä törmäämme asuntopolitiikan vinoutumaan. Matkalla lentokentälle katselemme noin kolmeakymmentä (!) pilvenpiirtäjää. Niiden ikkunasilmissä on onton kuollut ilme. Talot ovat tyhjillään. Kiinalaisilla ei ole varaa ostaa pilvenpiirtäjistä uutta kotia. Koko maassa on 140 miljoonaan tyhjää asuntoa! Nostokurjet tekevät ahkerasti töitä yhä uusien pilvenpiirtäjien aikaansaamiseksi, vaikka viereinen taivasta hipova talorykelmä huutaa tyhjyyttään. Näky ahdistaa.

Kunminigissä on n. 7 miljoonaa asukasta. Pilvenpiirtäjät ovat liian kaukana keskustasta ja metron rakentaminen on vasta alkutekijöissä.

Maailmassa juhlitaan tänä vuonna maapallon kahdensadannen maanalaisen käyttöönottoa. Kiinassa on viime vuosikymmeninä rakennettu eniten metroja, kaikkiaan 54 kaupunkiin. Pekingin metrossa on kilometrejä vajaa 500 ja tarkoitus on laajentaa verkostoa lähi vuosina 1000 kilometriin.
Sama lohduton pilvenpiirtäjärykelmien betonimetsä on vastassa Hangzhoussa lentokentältä kaupunkiin ajettaessa. Näen kymmenisen pilvenpiirtäjää omana rykelmänään ja kohta tulee toinen ja kolmas samanmoinen. Talot ovat tyylikkäitä ja viimeistellyn oloisia mutta autiotaloja. Jollakin on rahaa, toisella suuret suunnitelmat ja terve järki kammoaa molempia.
Eipä ole asuntoasiat Suomessakaan kehuttavalla tolalla. Arviolta miljoona asuntoa sijaitsee väärässä paikassa työpaikkoihin ja ihmisten toiveisiin nähden. Nuori suomalaisten sukupolvi ei himoitse omakotitaloa keskeltä metsää.

Perjantai 10.7.

Tämä oli viimeinen päivämme Kunmingissä. "Perheemme Kiinassa" haluaa saattaa meidät aamulla turvallisesti lentokentälle asti. Niinpä miniän äiti, isä ja sisko ajavat kanssamme lentokentälle vähän haikeissa tunnelmissa. Nyt selviää, miten Liping on voinut aina yhtäkkiä ilmaantua hotelliimme ja miksi törmäsimme häneen käydessämme kahden kesken syömässä läheisessä ostoskeskuksessa. Hän paljastaa muuttaneensa visiittimme ajaksi asumaan viereiseen taloon, jossa on hänen sukulaispoikansa omistama uimahalli.

Niin äärettömästi ovat sukulaiset pitäneet meistä huolta ja suunnitelleet käyntimme pienintä piirtoa myöten!

Evästä matkaan

Yangin äidillä on meille matkaevääksi muffinsintapaisia leivonnaisia, joiden siälle on leivottu ruusunlehtiä. Lisäksi saamme viemisiksi Eurooppaan paketin hänen tyttärelleen, joka palatessamme on lomanvietossa Suomessa poikamme ja lastenlastemme kanssa. Pakkauksessa on ainakin Yangin mielinuudeleita (riisinuudeleita). Vähän jännitin paketin kokoa, koska matkalaukkuni on aika täynnä kolmen viikon matkalla tarvittavaa rompetta. Toki ymmärrän nuudelitouhun. Kyllähän suomalaisetkin kuljettavat omaa ruisleipäänsä, karjalanpiirakoita ja lenkkimakkaraa salmiakista ja Fazerin sinisestä puhumattakaan maailmalle sammuttamaan pahinta kotimaan makujen kaipuuta.
Tee totisesti on kiinalainen tuote, jota on ojennettu meille lahjaksi ja ystävyyden osoitukseksi kaikkien sukulaisten suunnalta. Lahja on oivallinen. Se ei vaadi pysyvää olinpaikkaa lasivitriinissä ja aina teetä haudutettuaan ja istahtaessaan nauttimaan sen mausta mieli palaa onnellisten kohtaamisten hetkiin, rakkaisiin ihmisiin kaukana ja samalla lähellä.

Isäni äiti, 1880-luvulla syntynyt itsenäinen nainen, rakasti kauneutta. Hän hankki aikoinaan kristallisen purkin teen säilyttämistä varten. Perintönä purkki on kulkeutunut kotiini. Olen unohtanut sen toimettomaksi oleilemaan kaappiin. Nyt kotiin tultua kauniisti pakatut teepallerot pääsevät sen huomaan. Kun poimin palleron valmistaakseni teetä, ajattelen lempeää mammaani ja kiinalaisia ystäviäni.

Lotuksen kukkia ja puistoliikuntaa, keskiviikko 8.7.2015

Kiinalainen vieraanvaraisuus ja huolenpito alkavat heti aamulla. Liping puolisoineen noutaa meidät aamupalalle. Illalla jo saimme toivoa omat nuudelimme. Emme tosin tienneet, mitä toivoa. Kiinalaisten nuudelien syvin olemus ja mieltymykset niihin ovat meille vieraita. Nyökyttelimme avoimin mielin annetuille ehdotuksille.

Myöhemmin törmäsin nuudelitarjontaan monin tavoin. Niitä kuivui pyykkinarulla vaatepyykin kanssa.

Markkinatorilla ne olivat kuin lankavyyhdet sellaisenaan myytävinä. Mestarinuudelit syntyvät pitkän käsityöprosessin tuloksena. Siitä tuonnempana. Myös kadun vanhus kantoi nuudeleita käsivarrellaan tehden niillä kauppaa kuin Helsingissä kerjäläiset kielokimpuilla.

Vietämme aamupäivän omaa aikaa Kunmingin kaupungin puistossa Green Lake Parkissa, joka on entuudestaan tuttu. Sinne järjestetään toki oma kuljetus, koska sukulaisten mukaan "takseja ei ole".  Yunnanin maakunnan pääkaupungissa Kunmingissä on reilusti enemmän asukkaita kuin koko Suomessa ja olemme toki jo huomanneet takseja liikenteessä.

Puistossa kohtaamme kiinalaisuuden. Ylväät bamburivistöt reunustavat kulkureittejä, riippupajut kumartavat veden pintaan, joka suunnalla jokin liikunnallinen ryhmä tavoittelee hyvää oloa.

Puistossa on omat telineet naisten käsilaukuille. Laukut riippuvat ilman vartiointia, kun omistajat heiluttavat mailoja, joista pallot eivät karkaa, vaikka naiset pyörivät ja kurottelevat käsivarsiaan, toiset avaavat viuhkojaan tasatahtiin tai tanssivat paritanssia musiikin säestämänä. Tunnelma on klassisen kipikiinalainen. Liikunta on nautinto, se on osa päivien soljumisen rutiinia. Nuoret parit istuvat bambujen katveessa ja niiden runkoihin on kaiverrettu rakkauden tunnustuksia.

Puiston harmonia ja kauneus kutsuvat ihmisiä oleilemaan veden ääreen riippupajujen katveeseen ja lotuksenkukkameren maisemaan. Naiset istuvat penkeillä ja keskittyvät käsitöihinsä: He kutovat  tai tekevät ristipistotöitään. Nuoret istuvat tabletti sylissä ja vanhat pariskunnat oleilevat penkillä vierekkäin päivänvarjon alla ääneti lukien toistensa ajatuksia tai uppoutuneina omiin haaveisiin ja muistoihin. Isovanhemmat kantavat lapsenlapsia selässään ja vanhemmat ulkoilevat lastensa kanssa. Bambu taipuu lastenrattaiksi ja rinkkatelineeksi.

Hurmaannun maisemanäystä, jota en aiemmin ole Kiinassa tavannut. Järvi on muuttunut lootuskukkamereksi! Näen vaaleanpunaisia ja valkoisia eri vaiheessa olevia kukkia, nuppuja ja siemenkotia. Valtavat pyöreät lehdet siivilöivät valoa ja muodostavat rytmikkään valon ja varjon leikin. En ole ainoa viehättynyt kokija. Kaikki paikalla olijat tuntuvat kuvaavan näkymää.
Nuori kiinalaisnainen tarttuu käsivarteeni. Hän haluaa kuvata minut puistomiljöössä. En ole ymmärtänyt, miten eurooppalaisen erilaisuus vieläkin erottuu kiinalaisten joukosta.

Menemme veden pintaan ulottuvaan ravintolaan hedelmäteelle.  Saamme lasikannullisen teetä, jonka joukossa on hedelmäpaloja ja annokseen kuuluu termoskannullinen kuumaa vettä.  Teen äärellä voi kiireettömästi pitkittää lootusten kukkameren ihailua, antautua kauneuden lumoon ja liukua joutilaisuudessa kiinalaisuuteen väkeä tarkkaillessaan.

Maailman epäsopu ei kantaudu tänne,

valkoisten pilvien joutilaisuuteen.

Katkelma Shiwun runosta