sunnuntaina, kesäkuuta 18, 2006

Kaikella on aikansa


Menimme sovitusti ystävämme herra He Wei Zhengin pesofati-ravintolaan illalliselle. Pöytä oli katettu kabinettiin ja ystävämme otti meidät lämpimästi vastaan. Pyöreän pöydän ympärille alkoi kertyä herra Hen kristittyjä uskonveljiä.
Yksi hormoniteollisuuden parissa työskentelevä mies Shanghaista osasi aika hyvin englantia.

Ystävämme selitti, että koska oli sunnuntai, heillä on tapana lukea raamattua hänen toimistossaan. Ensin juttelimme jalkapallosta ja kunkin suosikkimaasta. Moni tuntui olevan Argentiinan kannattaja. Ravintoloitsijan isäkin piipahti pöydän ääressä. Ystäviä tuli ja meni.

Tarjoilija mätti porisevaan pesofatiin ruoka-aineita toisensa jälkeen.
Lautaselleni nosteltiin pitkän näköisiä kypsennettyjä suikaleita, jotka osoittautuivat koiran suoliksi. Vahvassa mausteliemessä ne menivät sutjakasti alas. Toinen uusi makukokemus oli nautaeläimen mahalaukun nukkapintainen riekale.

Suolia ja mahalaukkuja nieleskellessä keskustelimme kristityksi tulemisesta. Ystävämme 30-vuotias ravintoloitsija He oli kokenut Herran kosketuksen 7. päivänä maaliskuuta. Ainoa seurassa hetken viipynyt pekingiläinen nainen ymmärsi, että minä olen kristitty jo monessa sukupolvessa, joka hämmästytti herra He Wei Zhengiä. Yhdellä seuraan liittyneellä miehellä oli mukanaan Raamattu, jossa oli teksti sekä kiinaksi että englanniksi. Etsimme heille kohdan Saarnaajasta, jossa puhutaan siitä, että kaikella on aikansa. Yksi uskonveljistä luki sen kiinaksi aterian lomassa.

"Kaikella on aikansa..."

Nautimme pesofadin aika tulisesti maustettuja antimia, lauhduttelin huuliani teellä ja oluella. Lahjoitimme ystävällemme muistoksi pari valokuvaa edellisistä tappamisistamme hänen ravintolassaan ja poronnahkaisen kirjanmerkin Raamatun väliin.

Parin tunnin aterioinnin jälkeen vedimme sessiomme ystävän seurassa yhteen toteamalla, että kaikella on todella aikansa: aika on tavata ja aika on lausua lämpimät kiitokset ja jättää jäähyväiset. Uskonveljet jäivät jatkamaan ateriointia ja ystävämme saattoi meidät vilkuttaen pihalle asti.