Teen kauneus 

Shanghain valot. (aurinkoista, 22 astetta lämpöä)

Kiinan kuhiseva suurkaupunki on ottanut meidät vastaan käsittämättömällä toimivuudella, ystävällisyydellä ja aasialaisen lämpöisin, hieman pidättyväisin hymyin.

Annettuamme terveysviranomaisille selvityksen, että emme pode mitään lepraan, Sarsiin tai lintuinfluenssaan viittaavaa hajaantui eurooppalainen lentokoneellinen väkijoukko ja sen jälkeen emme juuri ole eurooppalaisen näköisiä nähneet. Hyppäsimme magneettijunaan, joka kiiti 430 km/h ja tupsahdimme muutamassa minuutissa metroon. Ympärillämme kuhisi tummatukkaisia aasialaisia kuin muurahaisia. He puolestaan tuijottivat meitä toisen rodun satunnaisia kulkijoita, auttoivat hikiseen selkääni tietokonereppua metrojunassa, kun piti olla syöksyvalmiina ulos oikealla asemalla. Opimme pian tekniikan: junaan mennessä kopppalakkimies megafonin kanssa vahtii, että kengän kärjet eivät ylitä odotuslinjaa ja pois lähtiessä seistään junan ovella nenä kiinni ovessa. Metro tuli nopeasti tutuksi, matkan hinta on 30 senttiä ja pirssilläkin ajelet puolisen tuntia kahdella eurolla.

Nukuttuamme lennolla vain parisen tuntia olimme kuitenkin menomonot poltteessa heti, koska pääsimme hotellin suihkuun jo heti aamusta. Päivän aikana pääsimme kiinni kiinalaisesta elämän menosta. Silkkiä vain hypisteltiin. Yu puisto Ming-dynastian ajalta vastasi täydellisesti siihen runolliseen kaipuuseen, joka liittyy idän kulttuureihin. Puisto on noin kahden hehtaarin laajuinen ja täynnä toinen toistaan viehättävämpiä huvimajoja, kauniita rakennuksia ja tietysti kultakalalammikoita, riippupajuja ja solisevaa vettä. Käynnin kruunasi viipyminen teehuoneessa, jossa oman teen juonnin ohella saattoi ihastella naapuripöydän lasikannussa aukeavaa teekukan kauneutta. Tarjolla teen kanssa oli yllätyksellisesti mm. marmoroituja viiriäisen munia.

Shanghainin Huangpu-joen rantabulevardi veti meidän lisäksi puoleensa lukuisia kiinalaisia. Tietysti myös pieniä somia poikia ja saparopää tyttöjä, joita jäin toki tuijottamaan. Ihan pikkuisilla on edelleen haarojen välistä itsestään aukeavat housut, vaikka niistä ei enää pilkistä pieni sievä pylly vaan Pampers-vaippa. Joen toisella puolella kohoavat lukuisat pilvenpiirtäjät ja tornit näimme uudelleen mainosvalojen loisteessa hotel Peacen ravintolan 8. kerroksesta illallisen kulisseina ja maittavan perikiinalaisen aterian jälkeisellä iltayön kävelyllä.

Nyt nukkumaan. 18 kerrosta alempana moni nukkuu päärautatieaseman tuntumassa kadulla tai penkillä odotellen ilmeisesti aamun junaa, jonka matkalippuun menivät kaikki rahat. Yleistunnelma on hyvin rauhallinen, järjestys hyvässä hallinnassa, kun risteyksissäkin liikennevalojen vaihtumista vahtii vielä pillillä varustettu elävä liikenteen valvoja.