Tohinaa lääkehuoneessa

Miten voin auttaa?

Terveenä terveyskeskuksessa

Aamun kävely kiersi bisneskadun kautta. Valppaasti tutkiva katseeni pysähtyi paikkaan, jossa oli selvästi valkopukuisia henkilöitä tiskin takana ja muutama lasiluukku. Pällistelin ikkunan takana ja naishenkilö riensi ovelle viittoillen sisälle.

Aloimme kuorossa selittää, että olemme eurooppalaisia lääkäreitä. Meitä kiinnostaa teidän terveydenhuoltonne toimintayksikkö. Osoittelimme itseämme kaulan tienoille. Nainen apulaispoika kannoillaan otti määrätietoisesti ohjat käsiinsä. Nyt meitä vietiin! Parin huoneen takaa tuli valkotakkinen mieshenkilö, jolle nainen vuolaasti kertoi anamneesimme. Meillä olisi kurkku kipeä. Olimme korva-nenä- ja kurkkulääkärin puheilla. Teimme selväksi, että kurkkumme ei ollut kipeä, itse asiassa meitä vaivaa vain uteliaisuus.

Piipahdin kuitenkin varsinaisessa lääkärin huoneessa. Siellä naisen kanssa kilvan työnsimme sormia kurkkuihimme, osoittelimme korviamme ja neniämme. Nyökyttelimme toisillemme, että olemme nyt korva-, nenä- ja kurkkulääkärin huoneessa. Huone oli hyvin varustettu: oli asiallinen tutkimustuoli ja siinä kädenulottuvilla käytettyjä ja puhtaita nenäspekuloita, korvaimuja ja otsapeili.

Kiinaksi opastettu kierros jatkui. Seuraavassa kerroksessa oli ilmeinen polikliininen vastaanotto ja hoitohuoneita. Kaksi raskaana olevaa naista makasi tiputuksessa. Ei tullut selväksi oliko kyseessä synnytysten käynnistys, pysäytysyritys vai jokin sairaalloinen tila. Piipahdimme hoitajien kansliassa, jossa hääräsi monta hoitajaa tippapullojen ja lääkeampullien kanssa suusuojuksineen. Potilaalle pistettiin lääkettä käsivarteen. Iho puhdistettiin jodipitoisella kellertävällä aineella. Toiminta vaikutti varsin asialliselta.

Noustiin taas kerros ylöspäin ja sairasvuoteella makasi toppatakki päällä peiton alla nainen. Hänen vierellään oli hieno tekninen väline, joka ilmoitti muun muassa, että potilaalla on 40 astetta kuumetta. Hän sai laajakirjoista antibioottia suoneensa.

Kerrosta ylempänä oli hieno vuodeosasto. Huoneet olivat kahden hengen huoneita, joissa kussakin oli iso TV ja monissa oma WC. Potilaita ei juuri näkynyt. Koko terveyskeskusvuodeosasto vaikutti varsin uudelta ja siistiltä. Saimme selville, että päivässä katsotaan noin 100 potilasta ja lääkäreitä on 12.

Matka jatkui yhä ylemmäksi. Astuimme ilmeisesti hallintojohtajan työhuoneeseen. Hänellä oli katonrajassa työpöytää vastapäätä valvonta-TV eri kerroksiin. Meidät viittelöitiin sohvalle istumaan ja opasnainen alkoi valmistaa teetä. Hallintojohtaja hymyili lämpimästi jatkaen paperin syöttämistä printteriinsä, joka näytti sylkevän tilastoja. Juttelimme translaattorin avulla vastaanottoavustajaa seuranneen valkotakkisen miehen kanssa, joka osasi yksittäisiä englannin sanoja.

Opasnainen istui nojatuolissa ja kirjoitti keskittyneesti polvellaan jotain. Hän ojensi paperi meille. Se oli tietysti kokonaan kiinankielinen. Selvisi kuitenkin, että siinä oli puhelinnumerot, jos tarvitsemme apua. Voi kilauttaa ensin tai tulla suoraan kadulta. Yes-no vastauksen takia emme päässeet selville, toimiiko palvelu myös yöllä.

Nostin peukaloani hallintojohtajalle ja kehuin heidän siistiä ja toimivaa systeemiään. Hän syvensi lämmintä hymyään ja nosti myös peukalonsa pystyyn. Kiitimme teestä, palasimme aulaan ja meitä opastanut nainen ja mies jäivät vilkuttamaan sisääntulo-ovelle. Harmiksemme emme huomanneet kysyä hoidon hintaa. Se lienee aika korkea, koska vuodeosastopaikkojen korkea taso ja potilaspula viittasivat siihen. Olo tutustumiskäynnin jälkeen oli todella turvallinen. Nyt tiesin, kuka minua auttaisi, jos tarvitsen lääkärin apua ja hoitoa.

Kävelimme Lijiangin uudessa kaupungissa. Kadun reunalla oli ”puoskari korvalääkäri”. Hän puhdisti ihmisten korvia. Työvälineitä oli kaksi: toinen oli pienen pulloharjan tai hammasväliharjan näköinen ja toinen oli pumpulitikku, jossa oli pumpulipilvi päässä. Tämän ammattikunnan harjoittajia oli paikalla kaksi. Toinen oli työn touhussa asiakkaan istuessa meluisan ajotien vieressä pikku pallilla. Vieressä kiillotettiin jonkun kenkiä.

Läheisellä laajalla tori- ja markkina-alueella riitti taas hämmästelyä. Pistäytyminen torin lihaosastolla ennen ateriointia panee miettimään ovovegaaniksi ryhtymistä. Vihannestori oli varsin laaja, siisti ja monipuolinen.

Elävän ravinnon puolella oli aika paljon pikku possuja siipikarjan ja kalojen, kilpikonnien ja rupikonnien lisäksi. Koiriakin oli häkissä, toivottavasti lemmikeiksi.

Tänään ostin reppuun varmuuden vuoksi ensimmäisen kalligrafia siveltimen. Toivon pääseväni kastamaan sitä jonkun osaajan vesi- tai mustepulloon. Yrityksistä huolimatta en ole vielä tavoittanut henkilöä, joka voisi opettaa kalligrafian alkeita.