tiistaina, huhtikuuta 04, 2006

Ummikot tulikasteessa?

Aamuvarhain hyvästelimme Shanghain pilvenpiirtäjäkylän. Näistä loputtomista ohittamistamme kennomaisista rakennelmista siis purkautuvat nuo kaikki mustatukkaiset ahertajat metrojunien suihkintaan toteuttamaan tahoilleen Kiinailmiötä. Taksissa ihmettelen miten maaseudulta säkit selässä rautatieaseman tuntumassa nukkuneet rakennuksille työhön hakeutuneet miehet osaavat rakentaa näin komeita, tyylikkäitä pilvenpiirtäjiä. Ilmeisesti rakennusinsinööreillä ja –mestareilla ei ole työttömyyttä. Metallitankoa ja sementtisäkkiä tietysti kantaa vähemmälläkin koulutuksella 11 tuntia vuorokaudessa seitsemänä päivänä viikossa. Taksille varmistamme, että emme joudu ulkomaalaisuutemme takia väärälle lentokentälle. Taksit ajavat tietysti ilman turvavöitä kuten matkustajatkin. Toki kuskeilla on valkoiset hansikkaat, siis alun perin valkoisiksi tarkoitetut hansikkaat. Kahdella eurolla ollaan taas suurkaupungin ulkopuolella, samalla rahalla ajan Hesassa Stokkalta Bulevadille.

Väki on totista ja hiljaista metroissa. Vain kännykkään puhutaan huutamalla niin, että vaunun äärinurkassa Erkkikin ottaisi asiasta selvää, jos ymmärtäisi kiinaa.

Vähän alkoi jännittää sukulaisten tapaaminen runsaan kahden vuoden häätapaamisen jälkeen. Samat lämpimät hymyt ja heilutukset mahtavan liljakukkakimpun kanssa odottivat tulijoita. Nin hao! Nin hao!

Ummikkojen suureksi helpotukseksi vastaanottajien joukossa oli miniä-Yangin pilottiystävä, joka puhuu hyvin englantia. Asetuimme nostalgiseen Kunming hotelliin, jossa juhlittiin Samulin ja Yangin häitä marraskuussa 2003. Olimme lentokoneessa syöneet lounaan mutta totta kai suuntasimme välittömästi noin 8 ruokalajin lounaalle. Pääpuheenaihe oli tietysti ilo ja riemu seuraavan sukupolven tulokkaasta Abingdonissa. Translatorin näytöltä käytiin läpi nuorten uusi koti Englannissa ja tietysti sikiön ultraäänikuvat, jotka nostattivat kaikkien silmiin hellyyttä tihkuvan lämmön ja onnellisen hymyn huulille. Isovanhempien lempinimiä maisteltiin ja läpikävimme tietysti perheen sukulaisten kuulumiset.

Lepotuokion jälkeen olikin aika asettua illalliselle! Perheellemme Savosta tuttu vieraanvaraisuuteen liittyvä sanota, että pitää syödä jaksaakseen nukkua, on siis sittenkin kiinalaista alkuperää kuten ruuti ja paperi. Asioittemme sujumista Kiinassa suuresti hoitanut Yangin kiireinen liikemiesserkku käväisi illallispöydässä nauttimatta mitään mutta onnistuimme ojentamaan kiitoslahjan, joka on kalpea korvaus hänen näkemästään vaivasta. Yangin viehättävä kaaso liittyi seuraamme.

Alkoikin lähes kolmituntuinen lukemattomien herkkujen maistelu. Joukossa oli muun muassa liljankukkien syöntiä, useita keittoja, ankkaa, vihanneksia jne. jne. Juuri kun luulin, että siirrymme jälkiruokahedelmiin, tuotiin uusi tulinen keitto. Rehellisesti ilmoitin, että keitto on hieman tulista. Samassa lennähti eteeni uusi mieto keitto. Poikkeuksellisesti ruokajuomaksi tarjoiltiin maakunnan parasta punaviiniä teen kera.

Aterian aikana skoolasimme uudelle sukupolvelle, yhteiselle rajattomalle isovanhemmuuden onnellemme, jälleennäkemisellemme. Zhou- pilotin kanssa kävimme vielä läpi sopimuspaperin koskien oleskeluamme Lijiangissa kolme kuukautta. Kaikki tuntui olevan kohdallaan ja joka suunnalta sukulaiset ja ystävät kehottivat olemaan yhteydessä, jos ongelmia ilmenee. Vielä saimme opaskirjoja ja karttoja ja kohotimme laseja lomailumme onnistumiselle.

Huominen päivä kulunee ihanassa ikuisen kevään kaupungissa sen elämää tarkkaillen ennen illan lentoa ”kotiin” Lijiangiin. Uni ei taida tulla, päässä pyörii niin paljon vieraanvaraisuuden ja ystävällisyyden tunnemyrskyä.


Shanghain yö Posted by Picasa