maanantaina, heinäkuuta 06, 2015

Lähtökuopissa; Suomen liput liehuvat

Suomen liput liehuvat saloissa. Nyt ei liputeta Kiinan matkamme alkua. On runon ja suven päivä, Eino Leinon päivä. Poistumme suomen suven ytimestä ja vehreyden keskeltä. Helle on kotomaassa tällä erää ohi. Ensimmäisessä päämäärässämme Yunnanin maakunnassa se on jälleen vastassa kolmenkymmenen asteen molemmin puolin.

Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Pari päivää sitten saimme maailmankaikkeuden ajankulua hallinnoivalta taholta yhden ylimääräisen sekunnin. Kohta lennon aikana menetämme viisi elämämme tuntia, kun kelloja siirretään eteenpäin. Onneksi Kiinassa ei ole kesäaikaa. Olisimme joutuneet luopumaan vielä yhdestä lisätunnista. Toivotaan, että idässä vietetyn ajan laatu korvaa menetetyt tunnit.

Selailen Eino Leinon runokirjaa mutta sormet syyhyävät vieressä olevaan Kiinalaista elämänviisautta kirjaan. En usko johdatukseen mutta kummasti kirja aukeaa sivulta 224. Luen sattumanvaraisesti:
Jos et ole matkustanut  Suzhoussa ja Hangzhoussa, olet elänyt turhaan. Jopas sattui! Matkamme suuntautuu juuri noille Kiinan paikkakunnille. Kun palaamme, voimme olla tyyniä ja rauhallisia, emme ole eläneet turhaan. Lauseen myötä matkan odotukset nyt vain kasvavat.

Vielä iskee tuliaispaniikki. Kiinassa pitää joka tilanteessa löytyä pieni lahja avuliaalle sukulaiselle tai sukulaisen ystävälle. Suuntaamme Iiittalan Esplanadin myymälään. Asiakkaan kohtaaminen on kulttuurissamme edelleen kompurointia. Ostospäätös on tehty. Myyjä pakkaa tavaran totisena arjenharmaaseen mutta japanilaisittain tyylikkääseen lahjapakettin ja ottaa maksun vastaan. Kun pitäisi saattaa asiakas ystävällisesti matkaan, myyjä on jo kääntänyt selkänsä tai koukkii jotain lattian rajasta. Hän on poissa, kun pitäisi katsoa asiakasta silmiin, hymyillä ja mahdollisesti päästää huulien välistä pari ystävällistä sanaa. Kiinassa luottokorttikin luovutetaan takaisin kaksin käsin ja hymyilevin kumarruksin. Mielenkiintoista, onkohan palvelukulttuuri muuttunut sielläkin?

Ikä tuo mukanaan pelkoja, joista ei nuoruudessa ollut aavistustakaan. Alan pelätä sairauksia, tapaturmia ja onnettomuuksia. Kiinan Keltaisella joella kaatui ja upposi juuri aallokossa turistilaiva. Meitäkin odottaa loppuviikolla veneristeily. Älä aaltoja pelkää, vaan airojen kuntoa. Näin lohduttaa kiinalainen viisaus. Maalla kompurointiin on yksiselitteinen neuvo: Jos kaadut maahan. nouse ylös tai vielä viisaammin Ojaan horjahtanut viisastuu. Uskon vakaasti, että keinukenkäni ottavat opikseen jokaisesta horjahduksesta.

Yleinen ja usein paikkansapitävä ohjenuora on: Asenne ratkaisee, aina. Vein aamulla roskapusseja ulos. Asvalttipihallamme kyykki kaksi lasta lippalakit syvällä päässä. Heidän keskellään oli ristiin rastiin pieniä tikkuja ja oksan pätkiä. "Mitäs te rakentelette?" kysäisin. "Ei me rakenneta, me rillataan! Tultiin pohjoisesta", lapset huudahtivat. Katsoin tarkemmin. Aivan oikein; lapsilla oli pienet tikut käsissä ja niihin oli seivästetty läheisen pihlajan lehdestä yksi lehdykkä. "Me rillataan makkaraa", lapset täsmensivät pihlajanlehtiään osoitellen. "Onkos teillä sinappia?" utelin. Toinen tempaisi läheiseltä hiekkalaatikolta vähän kellertävää hiekkaa ja ripotteli sitä kaverinsa makkaralle. "On meillä!"
Tulin onnelliseksi. Mielikuvitus ei ole kuollut digitalisaation hyökyaaltoon. Lapset osaavat leikkiä näennäisen virikkeettömällä asvalttipihalla grillauskauden hengessä. Pihlajan lehdessä he näkevät makkaroita.
Matkalla selviää pitkälle ja mieli pysyy hyvänä, kun muistaa tarkistaa omaa asennettaan ja ymmärtää olevansa maassa, jossa on paljon väkeä lukemattomien turistien lisäksi. Ei kiire vie perille. Näin neuvoo kiinalisen viisauden kirjani.
Passi, viisumi, lentolippu, rahaa, kamera ja nyt matkalaukku kiinni.