Retken kohokohta on eväiden syönti

Ootsä mun kaa?

Tulkaa lasten kaltaisiksi

Olen edelleen vähän flunssainen, vaikka olen juonut saavikaupalla vihreää teetä ja puutarhurin tyttären teetä. Siksi päätimme viettää rauhallisen päivän Mustan lohikäärmeen lammen puistossa oleillen ja lueskellen.

Ensikäynnillämme puistossa kävijöitä oli todella vähän. Nyt saapuessamme etäisen sillan kautta puistoon vastaan tupsahteli tihenevässä määrin pieniä koululaisia. Lopulta he näyttivät täyttävän koko laajan puiston. Se näkyi ja kuului. Jokainen vastaantuleva lapsi halusi henkilökohtaisesti rohkaistua sanomaan meille hello! ja vilkuttamaan kättä. Lapset on täällä opetettu katsomaan suoraan ja kiirehtimättä silmiin. Se tuntuu hyvältä. Astelimme kohti puiston ydintä ja hoimme hello! hello!. Muutama opinnoissaan edistyneempi oppilas toivotti good morning ja ottaessani lapsiin lähempää kontaktia joku osasi kotvan pohdittuaan lausahtaa nice to meet you.

Ohitimme sillan, jonka kupeessa olimme jo aiemmin todenneet olevan ilmeisesti lipunmyyntiä pääportin lisäksi. Siinä oleili pieni ryhmä ihmisiä ilman mitään koppia. Olimme kuitenkin saapuneet puistoon vielä kaukaisemman sillan kautta. Sanoin Osmolle, kun reippaasti ohitimme nuo henkilöt, että kuulukohan kohta selän takaa hello,hello!! Ehdimme ottaa viisi askelta ja määrätietoinen kutsu kuului. Samassa työllistimme kolme henkilöä. Yksi otti pummilla yrittäneet kiinni (mieshenkilö), toinen myi liput, kolmas leimasi ne ja palautti ne myyjälle, joka repi kannat irti. Siunasin, että meidät palautettiin kuriin jo tuossa vaiheessa. Muuten takoisi rinnassa nytkin omatunto eikä antaisi siunaaman rauhaa.

Kun poistuessamme pääportin kautta näin siinä sijaitsevan poliisikopin, osasin kuvitella miten meidät olisi voitu retuuttaa sinne muiden katsoessa halveksien. Seinällä roikkui iso rivi mustia pamppuja. Kuulin lasikopissa koppalakkisen poliisin sanovan kuuluvasti: ”Pamputetaan, pamputetaan kunnolla!” Tyhmyydestä sakotetaan ja se oli meille ihan oikein. Omantunnon raapaisu teki oikein hyvää. Nyt tiedän sen olevan hyvin herkkänä olemassa.

Asetuimme levollisina lueskelemaan veden ääreen auringon siilautuessa pajun läpi penkin kupeessa. Takanamme poikajoukko söi retkieväitään hyvällä ruokahalulla kivipöydän ääressä.

Hetken kuluttua minua koputettiin olkapäähän. Poika ojensi meille kaksi pientä pussia eväistään. Kiittelimme vuolaasti ja avasimme voimakkaasti maustetun ”makkara” pussin. Vastalahjaksi vein pojalle repustani löytyneen yhden Fazerin suklaapatukan. Poika ei suinkaan ominut patukkaa vaan jakoi sen niin monen kaverinsa kanssa, kun yhdestä vaivaisesta patukasta riitti. Pojat söivät pitkään ja heillä oli paljon jutusteltavaa keskenään. Poikien poistuttua pöydälle jäi vain muutama murunen lintuja varten. Lähes kaikki paperiroskat pojat olivat ottaneet mukaansa.

Käyskentelin puistossa, jossa oleili luultavasti koko koulullinen lapsia. Lasten loputon riemu peitti alleen lintujen liverryksen. Näyttää olevan yleismaailmallista, että kevätretken tärkeimmät elementit ovat säntäilevä juoksentelu sinne tänne, suoraa kurkkua huutaminen ja tietysti eväiden syönti.

Kävelin siltaa pitkin lammen keskellä olevalle majalle. Siellä istuskeli neljän tytön ryhmä. He tietysti kilpaa tervehtivät minua ja tekivät penkille tilaa istua joukkoon. Hymyilimme iloisesti ja yksi tytöistä muodosti nice to meet you- lauseen. Toistelimme sitä puolin ja toisin. Tytöt rapistelivat eväspussejaan ja äkkiä yksi äkkäsi, että minulla ei ole evästä ollenkaan. Kohta ojentui pari sipsipussia minua kohti.

Yritin käsimerkein päästä selville tyttöjen iästä. Ehdotin seitsemää, kahdeksaa ja yhdeksää. Seitsemän syntyy, kun muut sormet ovat nyrkissä ja etusormi ja peukalo ojentuvat yhteen, kahdeksan numerossa peukalo ja etusormi sojottavat suuntiinsa ja muut sormet ovat nyrkissä, yhdeksikössä muut sormet ovat nyrkissä ja etusormi muodostaa koukun. Onnistuitko? Tytöt tirskuivat, että onpa tädillä notkeat sormet. Pienellä viiveellä yksi tytöistä nosti neljä sormea pystyyn. Arvelin sen viittaavan neljäsluokkalaisiin. Tytöt toivoivat ryhmävalokuvaa ja toki se toteutettiin.

Lijiangin opaskirja toteaa, että

”Kuolema ei ole elämämme suurin menetys, vaan se mikä kuolee meissä elämämme aikana.”

Toivonkin, että en koskaan kadota sisäistä lastani, joka on avoin kohtaamaan ennakkoluulottomat, valppaan uteliaat ja tässä hetkessä riemuitsevat lapset.
Hyvää, rauhoittavaa ja lämpöiseen kevääseen kääntyvää pääsiäisen aikaa kaikille matkakumppaneilleni eri puolella Eurooppaa.