Kohti Kiinan kotia – Lijiangiin

Lämpimän Kiinan sukulaistapaamisen jälkeen nukuimme makeasti ja viime tingassa säntäsimme aamiaiselle. Harjoitus 1: päivä alkaa veteen keitetyllä löysällä riisipuurolla, keitetyillä vihanneksilla, höyrystetyillä nyyteillä, pienellä pesuvadillisella nuudelikeittoa jne. Tänään saimme kuitenkin vielä omelettia ja nakkeja. Siirrymme siis asteittain täydellisen kiinalaisen keittiön piiriin.

Pieniä kiinalaisia ihmeitä: ihanaa kiinalaista paperia myydään kuin lakanakangaspakasta metrimitalla mitaten. Kalligrafiapensselit alkavat kolmen karvan olemattomista siveltimistä ja päätyvät katutaitelijan reiteni paksuisiin suuren linjan taiteiluvälineisiin.
Kiinalainen keitto syödään puikoilla! Neste tietysti lopuksi ryystetään kulhon reunasta.

Aamiaisen jälkeen suuntasimme kukkaloistoa tulvivalle Kunmingin kukkatorille, josta tuoksujen huumaamina jatkoimme entuudestaan tuttuun isoon puistoon. Sen valloittivat enimmäkseen isovanhemmat, jotka kantoivat ”pikku keisareitaan” l. ainoita lapsenlapsiaan selässä tai hartioilla. Harvan 3-4 vuotiaan tarvitsi laittaa itse popoa popon eteen.
Istahdimme vihreälle teelle. Kohta seuraamme liittyi 72-v kiinalainen vanhus, joka oli oppinut englannin kieltä, koska hänen tyttärensä miehineen asui USA:ssa ja mies oli viettänyt kaksi vuotta heidän luonaan Amerikassa. Pian tiesimme hänestä kaiken. Hän oli farmaseutti, sairasti verenpainetautia, vasen korva oli kuuro ja oikeassa 60 prosenttia kuuloa.
Hänen tapaamisensa oli sikäli harvinainen poikkeus, että hän ei luottanut kiinalaiseen lääketieteeseen vaan söi beetasalpaajaa verenpainetautiinsa. Ennen kuin hän kertoi tämän hän piti lyhyen yhteenvedon verenpainetaudin ei-lääkkeellisestä l. elämäntapahoidosta tietämättä meidän olevan lääkäreitä.
Kohta hän yltyi kehumaan vaimonsa nuudelikeittoa ja meitä uhkasi lounas hänen kotonaan. Hän halusi tarjota kaiken apunsa, jos vain tarvitsemme. Kiitimme kohteliaasti ja erosimme. Tätä ennen hän kävi kanssamme läpi kaikki Kiinassa mahdollisesti tarvittavat hätänumerot. Yleinen hätänumero taisi olla 110.

Hoitaessamme vanhuksen sosiaalisen kontaktin tarpeita tuli pieni 4-5-vuotias poika paiskaamaan kättäni isoäitinsä yllyttämänä. Poika empi mutta ojensin ensin käteni ja silloin hän rohkeni tarttua siihen. Ravistimme pontevasti käsiämme ja molemmilla levisi hymy korvasta korvaan. Sitten vilkutimmekin jo niin kauan, kunnes näköyhteys säilyi. Muista poikkeava ulkonäkömme on todella harvinaisuus miljoonakaupungissa.

Lento Kunmingistä Lijiangiin lähti etuajassa, koska kaikki matkalaiset olivat hyvissä ajoin koneessa. Viereeni osui nuori kiinalaismies, joka aloitti rohkeasti keskustelun englanniksi. Tuota kieltä puhutaan kyllä maapalolla niin monella eri tavalla, että aluksi luulin hänen olevan matkalla Lijiangiin konferenssiin, joka liittyy kukkiin ja nurmikoihin. Kotvan kuluttua hän kertoi olevansa töissä Kiinan telecomin palveluksessa ja aiemmin hän oli kertonut olleensa Saksassa 4 kuukautta ja pääsin käsitykseen, että asia liittyi autoteollisuuteen. Nokian mahdista telekommunikaation alalla olimme sentään samaa mieltä. Hän tiesi, että Suomessa on kova verotus. Kohta hän tiesi, että Suomessa on satojatuhansia järviä eikä ollenkaan vuoria. Minä sain tietää, että 61% Kiinasta on vuoristoa. Näin maantieteen opinnot vaihtoivat omistajaa. Lijiangin lentokentällä hänkin riensi tarjoamaan kaiken apunsa, kun näki huolestuneen vakavan naamani, kun vastaanottajiamme ei näkynyt. Vastaanottajilla oli kaikilla kiinalaisin merkein varustetut laput. Etsimme niiden joukosta hotelimme merkkiä, joka alkaa merkillä, jossa ”mökin päällä on hattu”. Ei näkynyt. Sitten kentän läpi kiisi kaksi kaunista naista kantaen lappua ”OSMO”. Me ummikot olimme taas raiteilla ja varmassa huostassa.

Sukulaisten avustuksella hankittu majapaikkamme eli kotimme on ylittänyt odotuksemme. Asumme avarassa sviitissä (makuu- ja olohuone), molemmissa TV, iso kylpyhuone ja INTERNET pelaa. Koska en ymmärrä mitään tekniikasta, ilmoitan vain, että sähköpostissani on jotain häikkää toistaiseksi.
Blogini seuraajille on kerrottava, että ”Kiinan palomuuri” estää minua lukemasta blogiani, vaikka voin sitä kirjoittaa. Näin ollen kaikki odotetut kommentit tulevat myös minun sensuurini kautta, jotta näkisin ne myös itse. Niitä toki voi vapaasti lähettää minulle ja odotan kovasti vuorovaikutusta! Nyt tuli jaarituksille piste.