Hello money! Give money!- yhteiskunta

Suomessa emme ole tottuneet varsinaisiin kerjäläisiin. Myös ”koti-Kiinassamme” Lijiangin seudulla kerjääviä ihmisiä näkee todella vähän. He ovat yleensä vaikeasti vammaisia. Kun Lijiangin seudulla kuulee takaansa tai ihmisvilinästä kajahtavan hello!, kohtaa aurinkoiset, lämpimän ohikiitävään kontaktiin pyrkivät kasvot. Tämä hello on helppo eri kulttuurien ihmisiä yhdistävä taikasana, joka synnyttää positiivisia tunteita. Emme ole kanssakulkijoillemme läpinäkyviä. Olemme samanaikaisesti maapallon kamaraa tallaavia aikalaisia, yksilöitä osana ihmiskuntaa.

Tiibetin seudulla on toisin. Kadut ja aukiot ovat yhtä yleistä sosiaaliluukkua. Koet olevasi koko kansan sosiaaliämmä, jonka resurssit vastata kansan tarpeisiin ovat auttamattoman olemattomat. Kadun reunamilla ja kintereilläsi ojentuvat lähes tauotta lian ja pesemättömyyden, armottoman köyhyyden ja katuelämän mustaama pienen lapsen tai aikuisen käsi. Saatesanat tiivistyvät karusti: hello money!

Kerjäläisyyden aiheuttama ahdistus hyväosaisessa on tavallaan merkki siitä, että ei ole omatunnoton ja paatunut egoisti. Luonnollisesti se ravistelee kerskakulutusyhteiskunnan kasvattia. Toisaalta lohduton köyhyys herättää loputtoman kysymyssarjan: miten tähän on tultu, miten tästä päästään pois, kuka tätä ongelmaa oikeasti hoitaa, kuka ”ottaa täyden vastuun”, mitkä ovat minun oikeuteni, mahdollisuuteni ja velvollisuuteni...Välillä pitää mennä hotellihuoneeseen pesemään kädet ja vetämään henkeä.

Sietämättömäksi minusta kerjääminen meni, kun suurten luostarien nuoret munkit pysäyttivät meidät toistuvasti joukolla kadulla ja tiivistivät arkailematta sanomansa: give money! give money! Päässäni kaatuivat todelliseksi kaaokseksi raha ja ajatukset buddhalaisuudesta, jossa ihminen irrottautuu maallisesta, ei ole kiinnittäytynyt materiaan vaan pohtii sisäistä maailmaansa ja suhdettaan itseään suurempaan. Olenko siis supernaiivi?

Loppukevennykseksi tulee pieni tarina, jossa myös uskonnolla, rahalla ja leimojen asettamisella on oma roolinsa. Mikä merkitys on sillä, olemmeko protestantteja, katolilaisia tai buddhalaisia.

Olipa kerran mies, joka meni katolisen papin luo ja sanoi:
- Isä haluan teidän lukevan messun koirani puolesta.
Pappi ei innostunut asiasta.
- Mitä tarkoitatte, messu koiralle?
- Se oli lemmikkikoirani, vastasi mies. Rakastin koiraa ja haluaisin teidän lukevan messun sen puolesta.
- Me emme lue täällä messuja koirille, sanoi pappi. Yrittäkää toista kirkkokuntaa parin kadunkulman päässä. Kysykää, voisivatko he toimittaa muistohetken.
Ollessaan lähdössä mies sanoi papille:
- Vahinko, rakastin koiraani todella. Ajattelin antaa miljoonan dollarin messulahjan.
- Odottakaa hetki, ette sanonut, että koiranne oli katolilainen, pappi sanoi.

(Anthony De Mello: Havahtuminen)

Kaikkiaan matka Kiinan Tiibetin osaan oli ainutkertaisen vaikuttava kokemus. Tiibet on maantieteellisesti kahdeksas osa koko Kiinasta ja väestöstä kuitenkin vain 0.2 prosenttia asuu siellä. Käynti herätti monia kysymyksiä, hämmennystäkin ja pitkään jatkuvia pohdintoja. Oliko sittenkään Kiinan suorittama Tiibetin ”rauhanomainen vapauttaminen” tappio Tiibetille, kuten usein ajatellaan. Tiibet elää paljolti turismista ja kun seuraa Kiinan dynaamista kehitystä voi vain toivoa, että se ulottuu Tiibetiin asti. Ehdin haukata vain pienen palan Tiibetiä, Lhasan. Vähän kauempana on henkeäsalpaavia luonnon tarjoamia maisemia ja elämyskohteita. Nyt nautin lautasen, jossa tuntui olevan pinnalla kermavaahtoa ja sen alla suolattoman vetistä kaurapuuroa.

P.S. Eräs blogini kommentoija haastoi minut johonkin, josta en ymmärtänyt mitään. Voitko ystävällisesti tarkentaa asiaa. Uteliaisuuteni heräsi! Täällä Kiinassa en pääse valitettavasti lukemaan länsimaisia blogeja, en edes omaani.