”Elämä on jotakin, joka tapahtuu meille sillä aikaa, kun meillä on kiire tehdä muita suunnitelmia.”Anthony de Mello
Siirtyessään totutusta arkiympäristöstä toisenlaiseen kulttuuriin ja toimintaympäristöön saa koko ajan niin paljon virikkeitä ja impulsseja, että pakostakin elää hetkessä. Energia kiinnittyy tämänhetkiseen. Maailmaa katselee kuin uusittujen silmälasien kautta. Pienet arkiset yksityiskohdat kiinnittävät huomion ja tuntee olevansa valppaalla mielellä. Samalla alkaa pohtia, miksi täällä tietyt asiat hoituvat tosin kuin kotona. Kun ei ole vastuussa kuin itsestään, on helppo imeä vaikutelmia ja pohtia elämän moninaisuutta. Sehän taitaa olla loman ja arjesta irtautumisen tarkoituskin. Toivon samalla pohdiskelun toteuttavan sanontaa:
”Nuorena opitaan, vanhana ymmärretään.”
Esimerkkinä arjen kauneudesta voin mainita pienen yksityiskohdan: edellisellä käynnillä Lijiangissa totesin, että vanhojen tiilikattojen pyöreät päätytiilet olivat graafisen koristeellisia ja keskenään erilaisia. Silloin oli niin kiire, että en ehtinyt ”ottaa niistä selvää”. Nyt olen antaumuksella lukenut näitä kauniita tiilenpäitä, niiden moninaisuutta ja vaikeasti sisäistettävää sinänsä yksinkertaiselta näyttävää graafista kuviointia. Kun rakentaminen on työlästä ruumiillista ponnistelua, on ihailtavaa, että tällainen estetiikka on elänyt vuosituhansia. Päätytiilillä on luultavasti jokin minulle tuntematon salattu tehtävä. Ehkä ne karkottavat pahoja henkiä.
Olin iloisesti yllättynyt, että tämän arkisen kauneuden ovat muutkin huomanneet. Torilla myytiin raakoja nuudelitaikinasta tehtyjä pyöreitä kakkuja, joissa toistuu tuo päätytiilien vaihteleva koristeaihe. Nerokasta!
Ganbei tai mogu! ( kuppi nurin eli kippis):
Kerroin, että en ole nähnyt humalaisia. Nyt olen. Toissailtana olimme aterioimassa vanhassa kaupungissa ravintolan parveketerassilla. Univormuun pukeutunut nuorimies kulki viereisen kadun poikki parin muun saattamana, jotka näyttivät ohjaavan hänen haparoivia askeliaan vastapäisen hotellin vastaanottotiskille. Saman tien tämä mies sammui keskivartalosta taittaen perusasennossa seisaalleen tiskin varaan. Koppalakki oli ilmeisesti jäänyt jo matkan varrelle.
Kotvan kuluttua joku tuli ja läimäytti miestä pakaroille ja silloin polvet pettivät. Kookkaampi epolettipaitainen mies aloitti miehen siirtämisoperaation. Moista täydellistä kokovartalopuudutusta ja lihasrelaksaatiota en ole nähnyt. Kupinkääntäjä heilui kaksin kerroin kuin mollamaija(matti). Yläraajat vispasivat rentoina, mies oli kuin liukas makaroni, jonka jaloissa ei ollut mitään pitoa. Kantaja sai tämän varsin hennon nuorukaisen väännetyksi hotellin sisääntulon atsaleapensaan kaunistamalle kaiteelle. Kohta pensas saikin lannoitteensa ja ohikulkeva mies pantiin pitelemään miestä penkereellä, josta valumisen estäminen katutasoon kävikin täydestä työstä. Kännykällä soiteltiin siirtoapua. Tovin kuluttua kuitenkin epolettipaitainen ja toinen mies tempaisivat nuorukaisen väliinsä ja lähtivät raahaamaan tätä välissään niin että kengän kärjet kipunoivat mukulakivillä. Vähän myöhemmin mies näytti haparoivasti jo askeltavan miesten välissä. Syntyi vaikutelma, että seuraavana aamuna tämä mies teki päättäväisiä ja sillä hetkellä kauaskantoisia lupauksia aamusulkeisissa, kun koppalakki oli hukassa ja virkatakki pesun tarpeessa.
Krapula on olotila, jonka tunnistaminen ei ole vaikeaa. Tänään palattuani hakemasta ruokaa ison aamukahvipöytämme ääreen huomasin vastapäätäni asettuneen nukkuvan nuoren miehen pää pöydällä käsien välissä. Hän havahtui, vaikutti kalpealta ja poissaolevalta. Hän siirtyi viereiseen pöytään puhumattomana kaverien luo. Pää näytti olevan kipeä. Kaverit toivat riisikuppia ja vihreää teetä eteen. Ei maittanut. Lopulta löytyi hajuvesipullon kokoinen lääkepullo. Siitä kallistettuaan hän hieroi lääkeainetta molempiin ohimoihin ja niskaan. Kyseessä oli ilmeinen perinteisen kiinalaisen lääkinnän aine. En hennonut käydä kysymässä aineen reseptiä, koska lääkinnän vaikutus tuntui viipyvän.
Viinan kirot ja sitä edeltävä vallaton nousuhumala ovat siis ihmiskunnan yhteistä omaisuutta.
Kekseliästä kaupantekoaLijiangin vanhan kaupungin portilla on iso vesimylly. Virtaavan uoman äärellä oli kuhinaa. Koska olen utelias, riensin paikalle. Pieni tyttö istui isänsä sylissä vesikauha kädessä. Kauhassa uiskenteli kultakaloja. Tyttö vietiin portaita alas veden ääreen. Riemulla hän sai päästää kalat kauhasta takaisin virtaan.
Palasin tapahtuman alkulähteellä. Kyseessä oli siis tapahtumaketju, jossa ilmeisesti aamulla oli noudettu virran alajuoksulta kultakaloja ämpäreihin ja isoon saaviin. Siitä lapset saivat haavilla pyytää kaloja kauhaansa ja laskea ne yläjuoksulta takaisin vapauteen. Raha tietysti vaihtoi omistajaa lasten riemuitessa kalansaaliistaan.
Kyseessä oli kestävän kehityksen toiminta, jossa kaikilla oli hauskaa ja myöskin raha pantiin kiertämään investointikustannusten ollessa varsin vaatimattomat. Myös kaupan kohde eli kultakalat näyttivät riemuitsevan tapahtumasta.
Sanotaankin, että kun hyvinvointiyhteiskunnassa huono-osainen saa banaanin, hän voivottelee saamisiaan ja manaa kitsaan sossun maan rakoon. Kun laajamittaisen köyhyyden keskellä köyhä saa puolikkaan banaania, hän riemuitsee ja alkaa heti miettiä, miten sillä voisi tehdä kauppaa.
Kaunis ilma tänään!Lijiang sijaitsee 2300 metrin korkeudessa. Päivisin lämpötila on 20-24 astetta mutta auringon laskettua lämpötila putoaa nopeasti ja voi yöllä olla alle 10 astetta. Tämä pätee. Aurinko on päivällä polttava, lierihattua ja aurinkosuojavoidetta tarvitaan. Niinpä täällä sanotaankin:
”Pue aamulla päällesi nahkatakki ja kulje keskipäivällä ohut harso harteillasi”.
Pukeutuminen Kiinassa on hyvin epämuodollista. Ravintolan päivällisellä voi toinen istua puku päällä ja toinen tulee toppatakissa ja istuu lippalakki päässä koko aterian ajan. Ylipäätään pukeutuminen on arkisen rentoa. Ruokailun keskipiste on hyvä ruoka eikä aterialle laittautuminen.
Teillä kotonaSeuraamme jonkun verran kotomaan uutisia. Näemme uutislähetyksiä tietokoneelta ja lehtien verkkosivuja voi silmäillä. Suomesta kuuluu uutisia, että marketti toisensa jälkeen on jäänyt luhistuneen kattonsa alle. Lumikuormaa ei pidettäne pääsyyllisenä. Rakentamisen osaamattomuus tai fuskaaminen tavalla tai toisella näyttää olevan maan tapa. Kiinassa on todella mahtava uudisrakentamisen buumi. On hienoa nähdä, miten uusien rakennusten ulkonäössä kunnioitetaan vanhojen rakennusten perinnettä. Ei synny ilmeettömiä tai tyyleiltään sekamelskaisia suomalaisia taajamia.
Juoruista tuorein Suomessa lienee, että erään julkkiksen avioliitossa tulivat ”tunnit täyteen”. Kiinassa vanhukset ovat nyt syöksymässä avoliittoihin, joita heidän lapsensa syvästi paheksuvat. Rakkaus kuuluu niin nuorille kuin vanhoillekin, julistaa Kiinan televisio kuitenkin viisaasti. Taitaa täälläkin tämän paheksumisen kohdalla päteä, että kun on kysymys periaatteesta, on kysymys rahasta eli perinnöstä.
