Chongqing - Kunming 7.7.2015

重庆 = Chongqing

Astumme merkkien valtakuntaan. Vedämme matkalaukkumme kohti Chongqingin kotimaan terminaalia. Varmistan reitin kohdalle sattuvalta poliisilta, kun merkkikieliset opastekyltit eivät avaudu aamutokkurassa ja minulta jäävät huomiotta pienet englannin kielen käännökset isojen kuvamerkkien alla. Poliisi seuraa matkantekoa ja valkoinen hansikas kädessä hän rohkaisevasti vielä viittoilee suuntaa, kun käännän päätäni taaksepäin. Missään ei ole eurooppalaisia. Olemme todella ainoat koko valtavassa Chongqingin kotimaan lentojen hallissa. Lattiat kiiltävät. Koko ajan joku siivoaa ja huiskii pölyjä marmoripinnoilta. Roskiksia on paljon ja kiinalainen vie kiltisti tyhjentyneen pahvisen nuudelikeittopurkkinsa roskikseen tai poikkeaa muuten vain ajan kuluksi tai ohi kävellessään sylkäisemään pönttöön. Räkimiskulttuuri on siis yhä voimissaan.

Väsymys painaa. Edessä on seitsemän tuntia jatkolennon odotusta. Vedän ensin pienet nokoset hallin penkillä. Sitten mukavuudenhalu voittaa. Vuokraamme lentokentän nukkumishuoneen, joka osoittautuu hotellihuoneeksi suihkuineen ja WC-tiloineen. 

Pienessä lepohuoneen varauskonttorissa on hyvä palvelu. Muukalaiset kiinalaisten keskellä herättävät mielenkiintoa. Viiden virkailijan laskutoimitusten perusteella huoneen vuokraajat päättävät, että me saamme ottaa huoneen haltuumme kahdeksi tunniksi ehtiäksemme ajoissa jatkolennolle. Varauksemme kirjataan tussitaululle ja poistumisaika merkitään tauluun; kello 13.10 on palattava varaustilaan. Saamme silloin takaisin panttirahan, sata yuania. Vuokra on yllättävän kova 140 yuania (100 yuania 1. tunti, 40 yuania toinen tunti = noin 23 euroa).

Hymyilyttää, kun levättyäni minulle palautetaan ihan oma sileä panttisetelini. Sen kulmassa on itse kotona tekemäni "huijarin paljastusrinkula".

Pääsemme turvatarkastukseen. Miehille ja naisille on oma jononsa. Naisvirkailija komentaa sotilaallisella äänellä jonooni eksyneen miespoloisen miesten jonoon. Hän luikkii sinne pää painuksissa. Mies ei huomannut pinkin punaista ohjeistusta. Vain Hello Kitty puuttui taulusta! Minulle, erinäköiselle naiselle, virkailija ojentaa passini ja boarding passin kaksin käsin hymyn kera. 

Mies kateissa

Taas yksi terrorismin virittämä tarkastusrutiini on ohi. Mutta mihin Osmo on kadonnut? Hän tuli tasatahtiin viereisessä miesten jonossa tarkastukseen. Nyt hän on haihtunut ilmaan. Pääni pyörii kuin vieterin varassa. Osmo on helposti tunnistettavissa, koska hän on vähintään päätä pidempi kuin muut ja naamataulukin on erilaisesta muotista hiusten väristä puhumattakaan. 

Kiinalaisia vilisee kuin terrakotta-armeijassa. Soitan kolmesti Osmon kännykkään. Ei vastausta. Käyn läpi kaikki matkan raunioitumisen uhkakuvat. Juoksen jatkolennon lähtöportille. Mies on todella tipotiessään ja minä ypöyksinäinen ummikko ja muukalainen harhailen säntäillen sinne tänne. Lopulta Osmo vastaa puhelimeen. Hänen matkalaukustaan oli löytynyt epäilyttävää tavaraa. Hänet kaapattiin penkomaan koko matkalaukku nähtäväksi. Lopulta sieltä löytyi kaksi patteria, joita ei saa laittaa matkalaukkuun. Minulla oli kyllä myös kameran vara-akku matkalaukussani. En jäänyt kiinni. Ehkä pinkinpunainen linja on lempeämpi. Toisaalta nyt jännittää koko lennon ajan, onko laukkuni päässyt ensinkään kyytiin vai onko se räjähtänyt.

Jälleennäkemisen jännitystä ja ummikkoriemua

Jännitys tiivistyy. Tiedämme, että meitä on sukulaisdelegaatio vastassa. Puhelin pirahtaa heti, kun astumme ulos koneesta. "Kyllä, kyllä olemme vastassa!" Kohta minulla on ämpärinkokoista vaasia vaativa kukkakimppu kainalossani, liljojen tuoksu huumaa. Hymyjä, pitkiä ja tutkivia katseita, naurua, halauksia, ihmettelyä ilman sanoja, kiinaksi, suomeksi ja englanniksi. Valokuvia, ryhmäkuvia. 

Yangin sisaren ystävä Emily on pestattu tulkiksi. Kiinalaiset, jotka osaavat englantia, ottavat yleensä käyttöön länsimaisen nimen kommunikaation helpottamiseksi. Tulkki on ainoa, joka puhuu niin, että ymmärrämme. Elekieli on tuttu ja yhteinen, kansainvälinen kaipauksen ja jälleennäkemisen purkautumisaalto. Kentällä pyörivät miniämme äiti, isä, sisko ja serkku. Auton paikkakin unohtuu jännityksen keskellä mutta kohta kiidämme kahdella autolla kohti hotellia. 

Aikaero vähän painaa. Me saamme ruhtinaalliset kymmenen minuuttia aikaa majoittua ja siistiytyä päivälliselle. Emily-tulkki rientää kannoillamme tuomaan hedelmiä ja paikallisia herkkuja huoneeseemme. Hän jää vuoteelle istumaan ja valvomaan, että panemme töpinäksi. Olemme määrätietoisessa komennossa, aukottomassa huolenpidossa ja jälleennäkemisen hunajassa. Aikatauluja lienee hiottu pitkään ja minuutilleen kuin valtiovierailulla. Tunnen, että meitä on odotettu!

Pyörivän pöydän ääreen

Riennämme miniämme serkkupojan uimahallin ruokalan kabinettiin päivälliselle. Mukaan piti muistaa tempaista suunniteltuja tuliaisia ja muutama spontaani pikkulahja yllätysväelle. Ystävyyden hengessä tarjoillaan jälleen kerran kiinalainen päivällinen. Toisin kuin kotimaassamme (Lappiravintola!) ruokaa lennähtää pöytään nopeammin kuin ehdimme valita paikkojamme pöydän ääressä. Hetkessä pyörivä lasitaso täyttyy mitä erilaisimmista herkuista ja tartumme puikkoihin. Kiinalaiset tutkailevat, onnistummeko onkimaan ruuan lautaselle. Keittojakin on monta erilaista kipollista. Niistäkin sattumat poimitaan puikoilla ja liemi ryystetään kupin reunalta. Isäntäväki on ystävällisesti huomioinut, että Osmo ei voi syödä kalaa.

Nyökyttelemme, hymyilemme ja kehumme toistemme terveenoloista ulkoista olemusta. Serkku on jälleen niin kiireinen, että rientää syömättä hoitelemaan bisneksiään mutta hänen viehättävä vaimonsa liittyy seuraamme. Emily-tulkkimme alkaa verrytellä tehtävässään. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän toimii tulkkina. Hän on juuri lopettanut koulunsa ja aloittaa syyskuussa opintojaan. Englannin kieltä hän on opiskellut koulussa kymmenisen vuotta mutta käytännön harjoitusta hän ei ole kovin paljon saanut.  Hän notkistelee kieltään siinä kun Osmo virittelee erittäin käyttökelpoista translaattoriamme. Se kääntää englanninkielisen tekstin kiinaksi.

Miniän vanhemmat ovat hyvin toipuneet heitä kohdanneista sairauksista. Nostamme peukkua isälle, joka on kokonaan lopettanut Kiinassa niin tuiki yleisen tupakoinnin ja samaan hengenvetoon hän kertoo luopuneensa alkoholistakin. Ei siis ole luvassa illan päätteeksi juovuttavaa valkoviiniä (=pontikkaa, onneksi). Isäntäväki on kohteliaan kiinnostunutta kaikkien lastemme kuulumisista. Toki kiinalaiseen tapaan kaikille tuleekin kuulua pelkkää hyvää. Vaikka olemme perusrehellisiä ja suomalaisia, jätämme näin ollen vähemmän riemulliset kuulumiset kertomatta.

Ruokailun lomassa ojentelemme tuliaisemme ja otamme vastaan lahjoja. Kaikkein mieluisin on kuitenkin Ifolor - kirja perheemme (me isovanhemmat ja lastemme perheet) elämästä viime kesän aikana Porvoon saariston Suvisaaressa. Suomen viimekesäisten helteiden ja auringonpaisteen innoittamien kuvien viesti tuntuu kiinalaiselle sukuhaaralle olevan, että olemme onnellinen perhe. Lastenlasten riemu merenrantaelämästä ja serkusten (Leo, Inka ja Samuel) yhteisistä hetkistä Suomessa ja lastemme ja puolisoiden iloisista kohtaamisista tuntuu välittyvän kirjasta. Kuvia katsellen tuntuu, että voimme kokea yhteenkuuluvuutta, vaikka sukupuun haarat venyvät ympäri maailmaa.

Vatsamme täyttyvät yltäkylläisesti mutta kiinalaisen ravinnon keveydellä. Mielemme ovat onnellisia odotetun kohtaamisen lämminhenkisyydestä. Kommunikaatiokanavat ovat auenneet. Aikaero painaa, sänky kutsuu ja lupaukset seuraavan päivän huolenpidosta suovat meille suruttoman yön.

Taivaallinen luksus kuormittaa hiilijalanjälkeäni (maanantaina 6.7.2015)

En ole koskaan illastanut Helsingin tasokkaassa Savoy ravintolassa kaupungin kattojen yllä. Esitteen mukaan siellä on kosittu, erottu, punottu salajuonia ja ennen kaikkea nautittu. Nyt ravintolan keittiömestari Kari Aihinen on tehnyt kaappauksen Finnairin keittiöön. Kiinan lennollani Chongqingiin pääsen nauttimaan mestarillisen illallisen bisnesluokassa. Olen osallisena taivaalliseen luksukseen pilvien yllä.

Suomen Kuvalehti uutisoi 2012:

Mitä yhteistä on Enontekiön kunnalla Suomen Lapissa ja Chongqingin metropolialueella läntisessä Kiinassa?

Äkkipäätään luulisi, ettei yhtään mitään. Enontekiöllä on 1 877 asukasta, Chongqingissä noin 32 miljoonaa. Se on Kiinan suurin kaupunki.

Yksi yhtäläisyys kuitenkin löytyy: sekä Enontekiö että Chongqing käyttävät veronmaksajiensa rahoja houkutellakseen vastahakoisia lentoyhtiöitä lentämään lentokentilleen. Enontekiön tapauksessa julkista tukea saa FlyBe, Chongqingin tapauksessa Finnair. Suomalainen lentoyhtiö aloitti ensimmäisenä länsimaisena yhtiönä lennot Chongqingiin.

Keskiviikkona 9. toukokuuta 2012 Finnairin Airbus A340 nousi reitin avauslennolle Helsinki-Vantaalta ja laskeutui 8,5 tuntia myöhemmin Chongqingiin.

Ihmettely koneessa alkaa pehmustetusta turvavyöstä. Tuskin asetun aloilleni, kun jo pitelen samppanjalasia käsissäni. Jalkatilassa odottavat Marimekon tohvelit ja seuraavaksi tarjoillaan Marimekko-kuosinen toilettilaukku tulevan aamun virkistäytymistä varten. Olen lähdössä yön yli lennolle.  Arvioitu lentoaika on kahdeksan tuntia.

Airbus 340 on viimeistä huutoa. Istuimeni saa moneen asentoon ja riemullisinta on, että voin napin painalluksella liu’uttaa istuimen täysimittaiseksi vuoteeksi. Toisella napin painalluksella pöytäni pongahtaa eteeni. Kun selkää alkaa jäykistää pitkä istuminen, selkänojan hierojan käynnistäminen tuo siihen pulmaan helpotuksen. 

WC kilpailee Helsingin ravintola Tornin ateljeebaarin toiletin kanssa miljöön laadukkuudessa. On kokovartalopeili, istuimen takana avautuu maisemaikkuna, jossa lentokoneen kyydissä totisesti maisema vaihtuu ainakin vuorokauden ja auringon aseman mukaan. Välillä voi vilahtaa tilkku maapallon pintaa ja ihmisten asumuksia erilaisista pilvimuodostelmista puhumattakaan. Lämpimiä pyyhkeitä on kääröllä virkistäytymiseen, suuvettä suun raikastamiseen. Helsinki-Vantaan lentoaseman vessojen linnunlaulu vain puuttuu.

Koneessa on meidän kahden ohella kolme eurooppalaista. Muiden hiukset ovat pikimustat ja silmät aasialaisuuteen kallellaan.

Kun saan ruoka- ja viinilistan, sydämeni hypähtää. Kari Aihinen on aavistanut, että ehdoton lihalemmikkini on lampaan liha. Hän on värkännyt karitsasta entrecote-pihvin! Juomaksi valitsen Espanjan kuninkaan Felipe VI hääviinin Imperial Reserva 2010. En ole missään määrin viiniasiatuntija mutta maistettuani myönnän, että Felipe on valinnut kelpo viinin juhlansa juomaksi.

Kun vatsa on täynnä, alkaa uni painaa. Aikaero Kiinaan on viisi tuntia. Jos ummistan silmät kello kymmenen, kellon on jo kolme aamuyöstä Kiinassa ja nukkumisaikaa kolmisen tuntia sillä ennen laskua odottaa tuhti ja monipuolinen aamiainen.

Koneen päivällistä ei tarjoilla noin vain ohimennen. Ensin pestään kädet kuumilla liinoilla. Sitten pöydälleni levitetään vitivalkoinen kiiltäväksi mankeloitu pellavaliina ja toisen samanmoisen virittelen leukani alle, ettei karitsan punaviinikastike tuhri vaatteitani. Käyn metalliaterimin kiinni karitsan hennosta kosketuksesta lohkeavaan lihaan. Ennen sitä nautin taivaallisen lohialkupalan marinoidun punasipulilisäkkeen ja uusien perunoiden kera. Jälkiruuaksi valitsen pitkän harkinnan jälkeen vadelmajäätelöjuustokakun Icewinen kera.

Kylläpä osaa Kaija kehuskella ja herätellä kateutta ja paheksuntaa moisella hiilijalanjäljellään! Hän on röyhkeä pröystäilijä, vastuuton matkailija, jos suoraan sanotaan. Toinen vaihtoehto on, että Kaija on vaan kovin lapsellinen.

Nyt painan nappia pohjaan ja tuolini venyy sängyksi. Sukellan täyteen mittaani, vedän Marimekon pussilakanalla verhotun peiton korviin ja tyynyn pääni alle. Kone humisee. Minun ei tarvitse edes ryhtyä jännittämään kuorsaukseni aiheuttamaa ympäristöhaittaa. Kaikki pikimustat päät näköetäisyydeltäni ovat häipyneet. Matkaajat nukkuvat kukin vuoteessaan. Kauniita unia pilvien yllä!

Lentoaika on odotettua lyhyempi, joka velottaa nukkumisaikaa. Aamiaisen aikana tuoli hieroo selkäni matkatavaroiden raahauskuntoon. Katselen TV:stäni vielä Tuhkimotarinaa samalla kun ruokin itseni Kiinan kohtaamiseen. Kutkuttava odotus tiivistyy.

Nuuksion erämaan laidalla sijaitsevan Suomen luontokeskuksen Haltian johtaja Tom Selänniemi puhuu kestävästä matkailusta, jota hän luonnehtii reiluksi matkailuksi. Hänestä on reilua ottaa kalliimpi suora lento ja samalla suorittaa vapaaehtoinen tulonsiirto. Ymmärrän hänen logiikkansa ja omatuntoni rauhoittuu. Olen suorittanut edellä mainitun toimenpiteen Finnairille ja Suomen valtiolle. Voin nauttia matkan teosta. Ruokapöytääni en osaa ohjelmoida takaisin aterian päätyttyä. Täytyy pyytää ammattiapua.

Chongqingia voidaan pitää maailman suurimpana kaupunkina, jos kaupunkina pidetään aluetta, jossa  virallisesti asuu parikymmentä miljoonaa talonpoikaa.