Välitodistus

Haarukka ja veitsi-ruokaa (mansikoita ja munakasta)
Koulutie
Oppitunti ( huomaa siveltimen asento!)

Tänään lauantaina sää on kääntynyt täällä lähipäiväksi selvästi kylmemmäksi ja vettä on pirskottanut muutaman kerran. Suomeenkin taitaa tulla kolea äitienpäivä.

Minulle oli jo luvassa toivomani elämysmatka äitienpäiväksi. Nyt sään takia siirsimme sen tiistaille. Päässen kuitenkin rotkon pohjalle katsomaan jokea ja sitä reunustavia jylhiä taivasta tavoittelevia vuoren seinämiä. Olemme tehneet sopimuksen meitä aiemmin kyydinneen taksin kanssa. Hän on nyt halunnut varmistaa, että tiedämme, minne ajetaan (vrt. lauttakeikka!).

Edelliselle vaellukselle hankin kunnon vaelluskengät. Vetäessäni kengän läpästä se jäi käteeni. Vein kengän tänään suutarilleni, joka viimeksi puhdisti sandaalini hammasharjalla. Hän tutki ongelman ja otti neulan ja langan käteensä. Minusta tuntui, että työ käsin paksun vaelluskenkänahan läpi tulisi olemaan tuskallinen ja sanoin poikkeavani paluumatkalla noutamaan kengän. Niin tein. Työ ei maksanut mitään. Tyttö oli sitä mieltä, että vaiva oli niin vähäpätöinen!

Aamulla otin siveltimen nöyrästi käteen, koska olin päättänyt mennä taas kalligrafian tunnille. Harjoittelu on ollut luvattoman laiskaa. Harjoittelin tunnin verran ja totesin, että sivellin ei vaan käänny kädessäni niin kuin opettaja on neuvonut. Syytin tietysti ensin uppiniskaista sivellintä ja vaihdoin toiseen. Sama juttu. Oli siis uskottava, että vika on siveltimen pitelijässä. Ranteen pieni sivuliike on yllättävän vaikea. Vähän peloissani kohtasin opettajani, joka selvästi ilahtui nähdessään muutamia päiviä lintsanneen oppilaansa tai sitten tupakat alkoivat olla loppumaisillaan ;-) Työhuoneella oli taas tekemisen meininki. Nuorten oppilaiden paperit täyttyivät merkeistä, joihin tuli iso rivi oikein merkkejä. Opettaja antoi minulle ”tarkkailuluokkalaiselle” muutaman perusohjeen.

Käsi, joka ei työskentele, ei ole sylissä vaan lepää paperin päällä. Ruutu, johon tehdään merkkiä on linjassa tekijän nenän kanssa. Ei siis kurkotella paperin reunalle kuten yritin tehdä. Tänään sain tehtäväksi jäljentää mustalla tussilla opettajan tekemien punaisten merkkien päälle. Kädestä pitäen ohjaus sai aikaan päivän oivalluksen. Siveltimen liikkeellä on myös keveys ja paino sen lisäksi, että se liikkuu ylös, alas, vasemmalle ja oikealle. Kyseessä on siis liike kolmiulotteisessa tilassa, vaikka merkki syntyy paperille. Tein ilmeisesti taivaan ja maan merkit, koska opettaja juoksi välillä ovesta ulos ja osoitti sormella taivaalle ja sen jälkeen alas maahan.

Nuoret saivat tehtävänsä valmiiksi. Jäin yksin jatkamaan. Aikani tuhersin. Sain opettajan muutaman kerran ilahtumaan edistymisestäni. Kannustimeksi opettaja jo esitteli, että hän on tehnyt minulle matkamuistoksi kalligrafiataulun, jonka hän signeerasi ja vielä hänellä oli luultavasti jokin runo minua varten.

Vajaan tunnin kuluttua sanoin, että nyt väsyttää ja riittää tältä päivältä. Silloin opettaja tempasi puhtaan paperin ja alkoi tehdä merkkiä merkin jälkeen. Hän puhui vilkkaasti ja luki merkin toisensa jälkeen painokkaasti läpi. Istuin ummikkona ja nyökyttelin. Olin onneksi poikennut tupakkakaupan kautta ja jätin askit opettajalle. Hän rullasi lahjansa minulle. Kättelimme ja erosimme. Vähän harmitti, kun en ymmärrä puheesta mitään muuta kuin ”tämä” ja 1-2-3-4-5, kun opettaja luettelee vetojen järjestystä.

Palasin kotiin päin vanhan kaupungin kujalla mietteissäni, kun törmäsin jälleen tuttuun puiston ”pirtanauhatyttöön”, joka puhuu englantia. Juttelimme hetken ja kerroin tulevani kalligrafiatunnilta. Äkkäsin, että kysyn häneltä, mitä opettaja on kirjoittanut. Vedin seitin ohuen paperini esille ja kysyi, voisiko ja ymmärtäisikö hän kääntää englanniksi, mitä paperissa lukee. Toki hän voi kääntää ja ymmärtää: tämähän on kiinaa!

Tyttö luki merkit ja käänsi: ”jos haluatte, voitte mieluusti jatkaa kalligrafian opiskelua johdollani.” Opettaja oli siis antanut välitodistuksen! Ilmeeni kirkastui, minussa olisi sittenkin potentiaalia. Olin jo aiemmin sopinut itseni kanssa, että jos kaikki tapaamani kalligrafit ovat harjoitelleet 45-60 vuoden ajan, ei minusta tule mestaria koskaan. Jos osaisin asiani, ei minulla olisi mitään asiaa opettajan luo.

Huomasin olevani nälkäinen. Lijinagissa on prahalainen kirja- ja oleilukahvila, josta saa mainiota munakasta kiinalaisen ruuan vaihtoehtona. Poikkesin siis sinne. Haarukka ja veitsi tuntuivat kotoisilta, munakas oli mehevän maukas ja vihreä tee ruokajuomana kruunasi aterian. Munakaslautanen oli esteetikon mieleen: kaksi punaista mansikkaa ja hienosti taiteltu kurkku koristivat lautasen.